Kalajoen tunnelmissa

Posiolta suuntasimme jo takaisin kohti etelää, ja kohteemme oli meille jo kovin tuttu Kalajoki. Tämä kohde on valittu erityisesti koirien takia, sillä löytämämme syrjäinen hiekkaranta on kuin tehty koirien temmellyskentäksi. Nuorempi Poppis diggaa siitä ihan kybällä, kun välillä voi mennä kahlaamaan matalaan veteen ja seuraavaksi voi hyökätä Sohvin kimppuun. Mutta kyllä Sohvikin tuosta mestasta tykkää, vaikkakaan se ei noista vesileikeistä enään juurikaan perusta. Paitsi silloin kun on pakko pelastaa joku meistä, tai jos siitä saa jotakin palkkaa.

Muutenhan Kalajoki on niin tasaista, että maantiepyörälläkin saa oikein etsiä mäkiä. Yhden pitkän lenkin ehdin tuolla tehdä, ja sillä reitillä taisi olla kokonaista kaksi hivenen isompaa mäkeä, eli maastoltaan tuo on hyvin helppoa ajettavaa. Mutta tästä lisää toisessa kirjoituksessa.

Kalajoen kuvioihin kuuluu myös pakollinen käyminen kaupallisella. Tämänkertaisesta mökistä ei ollut kuin hieman yli kilometri paikalliseen irkkubaariin. Sinne siis heti ekana iltana. Kesäterassi ja hyvää juomaa, siitä on hyvä setti tehty. Vielä kun he saisivat ruoan tasoa nostettua, niin homma olisi vielä paremmin. Nimittäin taas tuli tuolla syötyä, ja taas tuli myös petyttyä. Tai ainakin oma kanaburgerini oli aika mitäänsanomaton, itse teen varmasti parempia.

Muina iltoina viihdyttiin mökin mukavissa oloissa. Mökki oli myös kohtuullisen lähellä koirarantaa, hieman yli kilsa sinnekin, joten jokainen päivä siellä tuli oltua. Mökin nimi oli Rautamaila, ja se oli lähellä Kalajoen golfpuistoa. Hyvä mökki, jonne voi palata uudestaan. Italialaisella menulla mentiin loput päivät, sillä tarjolla oli sekä Panzanellaa eli leipäsalaattia että mafiamiesten pastaa. Molemmista tein omat versioni, joissa perinteet saavat poistua, ja makua modataan kohti omia mieltymyksiä. Kyllähän noista molemmista hyvää tuli, vaikka mökin keittiöominaisuudet eivät tietysti olleet kotikeittiötä vastaavia. Mutta kun mukana on riittävästi omaa keittiörompetta, niin myös safkat onnistuvat.

Ohessa kuvaotoksia, jotka tällä kertaa painottuvat ruoka- ja juomakuviin...

Alkuilta Sandyssä. Mukava tunnelma.

Eka ruoka. Tämä taisi olla parempaa kuin omani.

Burgeriannos. Tämä oli kyllä pettymys, ei jatkoon.

Leipäsalaatin tekeminen alkaa leipäkuutioista.

Sitten tehdään itse salaatti.

Itse tarjoan salaatin seurana paahdettua serranonkinkkua.

Viinit eivät tulleet italiasta.

Siinähän se, valmis ja maittava leipäsalaattiannos.

Seuraavaksi oli vuorossa Clemenzan pastaa, joka alkaa aina tomaattikastikkeen tekemisellä.

Karitsapullat valmiina.

Annoksen juju on tässä, eli pullat kypsennetään tomaattikastikkeessa, ja näin myös kastike saa runsaasti lisämakua.

Taas valmista, eipä muuta kuin syömään.

Maantiepyöräilyä Posiolla

Kuten edellisessä blogauksessa mainitsin, niin tulihan tuolla Posiolla pari maantielenkkiä ajeltua. Eka oli siirtymänä ajettu pätkä Syötteeltä Posiolle. Vaikka tuolle reitille ei tullut matkaa kuin noin 50 km, niin kyllähän mäkinen maasto ja vastatuuli teki siitä paljon raskaamman. Jos olisin tsekannut reittiä ennen polkemista, niin olisin kyllä havainnut että reitin ajaminen Syötteen suunnasta on paljon mäkisempi versio kuin sama reitti Posion suunnasta ajettuna. Mutta näin ei tullut tehtyä, ja treeni olikin sitten raskaampi. Onneksi mulla oli reitillä omat kannatusjoukot Livojärvellä, siinä on muutenkin upeat järvi- ja hiekkarantamaisemat, Posion oma Riviera.

Seuraava lenkki alkoi Pohjois-Posiolta, johon sain huoltojoukoilta kyydin. Tarkoitus oli ajaa ympyrä, jonka olin hahmotellut Googlen palvelujen avulla. Valitettavasti Google ei osanut kertoa, että tie muuttuukin hiekkatieksi, joten reititystä piti paikanpäällä muuttaa. Kyseinen tie Morottajaan oli kyllä hyvin hiljainen, poroja näin enemmän kuin autoja. Yhden nopean räpsyn sain näistä sarvipäisistä ystävistämme napattua, muuten ne yleensä säikähtivät maantiepyörää enemmän kuin autoja.

Palasin siis takaisin Pohjois-Posiolle, ja sieltä suuntasin kohti Rovaniemeä. Rovaniemen suuntaan ajettuna edessä oli taas paljon pitkiä ja loivia nousuja. Onneksi tiesin että jossakin vaiheessa käännän pyöräni ympäri, ja pääsen nauttimaan näistä alamäkinä. Vaikka Rovaniemen tie onkin jo kaksinumeroinen valtatie, niin eipä sielläkään hirveästi autoja ohi mennyt. Jossakin vaiheessa laskin että olin ajanut melkein 10 kilometriä ilman ainuttakaan ohittajaa. Poroja näkyi myös tällä tiellä.

Lopulta reittini palasi takaisin Posion keskustaan, ja sieltä 5 kilsan ajomatkan päässä sijaitsevalle mökille. Meidän mökki sijaitsi ylämäessä, joten viimeiset 500 metriä oli koko reissun kovinta nousua. Treenille tuli pituutta vajaat 70 kilometria, ja palautejuomat sen jälkeen oli ansaittuja.

Muutama kuva reiteiltä ja hieman myös muuta statsia...

No niin, joskos tästä ekana polkisi tuonne Morottajaan ja sieltä sitten toista reittiä takaisin. Tosin tämä reititys katkesi jo ennen Jumiskoa, koska tie muuttui hiekkapohjaiseksi. Siispä takaisin.

Näitä pitkiä, mutta suhteellisen loivia, ylämäkiä Lapissa kyllä riittää.

Kiitos kannatuksesta, mä lähden täsä polkemaan kohti mökkiä. Kuva siis Livojärveltä.

Tämän lähemmäksi en poroja pyörällä päässyt. Tässä etäisyyttä noin 20 metriä.

Ajettu reitti, treeni numero kaksi

Reitin korkeuskäppyrä kertoo loppuosan nousuvoittoisesta reitistä. Ja viimeinen nousu oli kaikkein kovin.

Posion tunturit ja kosket

Kesälomamme lyhyydestä johtuen emme tänä vuonna ehtineet kovin pohjoiseen. Posio sai näin toimia ainoana Lappiin kuuluvana kohteena. Useasti olemme paikan ohitse ajaneet, ja pakollisena pysähdyspaikkana on aina toiminut Pentikin myymälä, mutta koskaan aiemmin emme Posiolla olleet lomaa viettäneet. Nyt siis tuli tämäkin testattua.

Posion parhaat nähtävyydet löytyvät helposti. Toinen niistä on Riisitunturi ja toinen on Rovaniemen suuntaan 30 km sijaitseva Korouman luonnonsuojelualue hienoine putouksineen ja Pirunkirkkoineen. Tsekkasimme molemmat, ensin kiersimme koirien kanssa Riisitunturin ympäri vievän 11 km:n vaelluslenkin, ja seuraavana päivänä sitten ihastelimme Korouman putouksia. Valitettavasti sää ei Koroumassa suosinut pidempää vaeltamista, joten kävimme vain Pirunkirkolla ja takaisin. Kokeilimme myös polkujuoksua Riisitunturin vaativissa maisemissa, siellä nimittäin löytyi juuria, kiviä ja korkeuseroja. Bonuksena alkoi vielä satamaan kunnolla, joten kaikki varusteet olivat läpimärkiä. Polkujuoksu oli yllättävän kiinnostavaa ja mukavaa, joten sain siitä pienen kipinän ko. lajia kohtaan. Katsotaan tätä juttua myöhemmin syksyllä.

Maastopyörällä Posiolla ei juuri mitään tee. Tai ainakaan ei vielä, koska ajaminen Riisitunturin Kansallispuistossa on kiellettyä. Toivottavasti tähän tulee muutos, ja säännöt olisivat samat kaikkialla. Nythän näin ei ole, joissain puistoissa saa ajaa, ja jossain ei. Kaksi maantielenkkiä kävin tuolla Posiolla ajamassa, niistä kohta toinen kirjoitus.

Ohessa vielä upeita iKuvia sekä Riisitunturin vaellukselta että Korouman reissulta.

Joko mennään, ja saanhan mä kulkea vapaana?

Riisitunturin pidempi kierros eli Rietas oli ohjelmassa.

Eipä täällä kovin useasti muita tullut vastaan...

Kuvassa juoksutreenit. Videokuvaajalla on hieman vaikeuksia pysyä muiden perässä

Palkkaa vaille tehty juoksusuoritus, hyvä tytöt!

Saadaanko me taas palkkaa?

Treenit ylämäkeen. Poppiksella ei taida yksikään tassu enään koskettaa pitkospuita, vauhtia siis piisaa.

Hienoja tunturimaisemia, ja jos kamera olisi parempi, niin sitä olisivat myös kuvat.

Sohvi ja Anne. Kerrankin samassa kuvassa. Poppista ei kuvaaminen enään kiinnostanut.

Nyt tytöt varovasti, tuo virta on oikeasti voimakas.

Korouoman hienoin putous.

No niin, mennään jo eteenpäin!

Pirunkirkko, kovia uhribileitä täällä on joskus pidetty.

Liukkaat puuportaat vaativat keskittymistä, jota toisilta löytyy ja toisilta ei.

Korouoma nähty.

Syöte MTB 2015 - viimeiset fiilistelyt

Eilisen kova suoritus vaati myös riittävät palauttelut, ja mikäs sen parempaa kuin itse tehty hyvä ja maittava ruoka. Tuohon päälle vielä hyvät juomat ja tietysti erinomainen seura, niin siinähän se on palautumissetti parhaimmillaan.

Ruokapuolella luotin jo useasti hyväksi todettuun kanalasagneen ja siihen sopiviin viineihin. Jälkkärin virkaa pääsi hoitelemaan upea suomalainen juoma, kun kerran olotila oli niin täydellinen.
Ohessa muutama kuvaotos myös tästä iltasessiosta. Lopuksi myös linkki järjestäjien viralliseen Syöte MTB 2015 videoon, josta voi tehtä viimeiset fiilistelyt ja kaipailut. Tänne taas ensi vuonna, näin se on.

Nyt ei mitään valmistelukuvia, vaan valmis lasagne uunista ulos.

Samaa kamaa lautasella, maistui kyllä hyvältä.

Kera italialaisen laatuviinin.

Joka nautittiin näistä Ripasso-menetelmälle säädetyistä huippulaseista.

Jälkiruoaksi klassiset GT:t. Tällä kertaa ainekset olivat kohdallaan.

Vain tuore rosmariininoksa puuttui, muuten täydellistä settiä. 

 

Syöte MTB 2015 - lisää kuvia

Käytiin tänään kävellen ja juosten fiilistelemässä eilistä kisaa ja kisareittiä. Samalla keräilimme muutamia luonnosta löytyneitä roskia, vaikkakin suurin osa reittimerkeistä ja -teipeistä oli jo hienosti kerätty pois, joten puhtaalta luonto näytti. Toki poluista pystyi jotakin eilisestä päättelemään, joten tässä muutama kuva lisää, lähinnä Pytkynharjulta ja lähikierrokselta.

Tuonne vaan alamäkeen, ja vauhtia lisää.

Tämä ajettiin myös, ja ajolinja on aika helposti nähtävissä.

Aika kapea paikka, johon oli syytä osua oikein...

Tässä pääsi kengät "hieman" kastumaan. Nimittäin lisää, koska ne olivat jo litimärät.

Pitkospuita oli myös kisareitillä. Näin sunnuntaina ne olivat jo kuivia, toisin oli kisapäivänä.

Syöte MTB 2015 - kuvia

Kuvakollaasi upeasti toimineen huoltojoukkueen näkökulmasta. Kisakuvat Pytkynharjulta, ja maalikuvat tietty Iso-Syötteen päältä. Näillä mennään.

Joo joo, kyllä se sieltä joskus tulee. Nyt jo ainakin 30 min myöhässä, mä en kestä... 

No niin, tämäkin tiukka mäki nousee ylös saakka. Lupaan sen.

Kuvasta huolimatta mäki on tuossa kohtaa jyrkkä. 5% kisaajista ajoi tuon ylös, minä olin yksi heistä...

Huh huh, onneksi tässä on omat suosikkini lähellä.

Popi oli ekana moikkaamassa ja kannustamassa. Yksinkertainen kun kerran on.

Sohvi tsekkasi mitä repusta löytyy. Jos vaikka jotakin myös hänelle...

Ja taas mennään, hei hei kannustusjengi, maalissa nähdään.

Ai jaa, tuonne se nyt lähti eikä ottanut meitä mukaan. Epäreilua.

Vihdoinkin loppusuora, ja maaginen ohitus siellä.

No niin, tämä oli tässä. Olen tyytyväinen.

Oho, näin huono loppuaika. No, ei voi mitään, ensi vuonna sitten paremmin!

Syöte MTB 2015 - lopputunnelmat

Tulihan taas kisapoljettua täällä Syötteellä. Viime vuonna tuli täällä ekan kerran kisattua, ja jo silloin tykästyin kisan tunnelmaan ja järjestelyihin. Samaa voi sanoa myös tämänvuotisen kisan jälkeen, tunnelma ja ajofiilis on erittäin hyvä. Varsinkin jos sitä vertaa huomattavasti enemmän porukkaa vetävään Tahko MTB:hen, niin viimeisen viiden vuoden kokemuksella voin sanoa että Syöte rokkaa paljon paremmin.

Tänä vuonna itse ajaminen sujui yllättävän hyvin, haasteita kun oli vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi koko kisan ajan satoi vettä, joten reitille olennaisesti kuuluvat juuret, kivet ja pitkokset olivat tietysti hyvin liukkaita. Tiedostin tämän, ja lähdin suorittamaan omaa ajoani sellaisella meiningillä, että en edes yritä alittaa viimevuotista aikaani. Myös reitti oli hieman muuttunut, ja vajaat 800 metriä pidempi, joten aikavertailu olisi muutenkin ollut aika turhaa.

No, aamulla vesisateessa kohti lähtöä, ja ennen tätä mökillä pudotin vielä rengaspaineet selvästi normilukemia alemmiksi, joten ajattelin olevani valmis kisaan. Juuri ennen lähtöä onnentoivotukset perheen kaikilta naisilta, ja eikun polkemaan. Otin alun hyvin rauhallisesti, koska tiesin mitä tuleman pitää, ja myöskään omat maastoajokokemukset eivät tänä kesänä olleet ihan ykkösluokkalaisia.

Reitti ja oma ajoni eteni ihan mukavasti, ja erityisesti diggailin omaa rentoa ajoani, missään reittikohdassa ei ollut ongelmia, pyörä oli hyvin hallinnassa ja OTB:t eivät olleet missään kohtaa edes lähellä. Reitti oli kuitenkin koko ajan vaativa, erityisesti mutaa löytyi paljon ja jatkuva sade teki juuret ja kivet liukkaiksi. Omaan rentoon ajooni löysin kaksi eri vaihtoehtoa, joko ajoin reippaasti hiljempaa (lopputuloksen mukaan kyllä) tai sitten normaalia reippaasti pienemmät 1.5-1.6 barin rengaspaineet sopivat tuohon ympäristöön äärimmäisen hyvin.

Tällä ajomoodilla menin läpi kilpailun, mutta toki eniten fänitin Pytkynharjun kangasmaista singleträkkiä. Sitä oli kisareitillä ties kuinka monta kilometriä, ja parempaa voi Suomesta hakea.

Reitin tunnettu ja vaativa loppunousu Iso-Syötteen huipulle meni mudasta huolimatta paremmin kuin viime vuonna. Tai ainakin ajoin enemmän mäkeä ylös, ja ohitin mäessä viisi kilpailijaa. Itse mäki oli paljon huonommassa kunnossa kuin viime vuonna, mutaa riitti ihan joka paikkaan, joten tähän viimeiseen ajosuoritukseeni olen erittäin tyytyväinen.

Lopulta olin maalissa ajassa 5:43:00, joka on siis 36 minuuttia huonompi aika kuin viime vuonna. Tuosta isoin erotus tulee tietysti vaativista olosuhteista ja myös pidemmästä reitistä, mutta varmaankin viime vuonna olin kovemmalla loppuaikafokuksella liikenteessä. Itse olin kuitenkin tyytyväinen tähän suoritukseen, ja se varmaankin riittää.

Graafeja ja muita kuvia on myös tarjolla:

Vihdoinkin maalissa.

Mutaa riitti koko kisamatkan ajan. Pitäisiköhän tämä pyörä pestä?

Rusketusraidat by Mikko.

Reitin todellinen korkeuskäppyrä. Loppunousu otti taas todella koville.

Kisasykkeet. Keskari vain 150, huiput 176.

Kisavauhti 5 km pätkinä. Joillain pätkillä on ollut vaikeampaa ja taas toisilla pätkillä meno on maistanut