keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Val d´ Isere

Ekat päivät takana tätä onnellisuuden laaksoa. Hienoja rinteitä ja niiden vierustoja on tullut koluttua aktiivisesti, välineinä Atomicin sukset, Burtonin lauta ja Salomonin bladet. Ekat päivät meitä helli puhdas auringonpaiste, mutta tänään oli pilvinen päivä, jolloin uutta lunta satoi suunnilleen yhden sentin. Lunta kaivattaisiin lisää, jotta offareille pääsisi kunnolla möyrimään, mutta onneksi sitä on luvassa jo tulevana perjantaina.

Viikonloppuna täällä on maailmancupin syöksy- ja SuperG-kisat, joten kylässä pyörii kaikenlaisia talviurheilustaroja, mm. Bode Miller ja Herminator. Mutta mitäpä heistä, meillä on täällä erinomaisen kivaa ja ainahan tätä voisi vaan jatkaa ja jatkaa...

tiistai 22. tammikuuta 2008

Treenaamaan, vihdoinkin!

Vihdoin ja viimein flunssa on lopullisesti nujerrettu, ja normaali treenaaminen voi alkaa. Tässä vaiheessa yli kymmenen päivän totaalitauko treenaamisesta ei tietenkään romuttanut mitään tulevan kesän päätapahtumista, mutta toivottavasti sairastelut vuonna 2008 ovat sitten tässä, sillä tätä ei millään toivo uusittavaksi esimerkiksi toukokuussa...

Alppimatkamme lähestyy myös kovaa kyytiä, enään 4 aamua ja sitten Alpit, offarit, syvä lumi ja aurinko kutsuvat. Kun näin harvoin pääsee skimbaamaan, niin kyllä tätä odottaa enemmän kuin joulua :-)


Mr. T.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Alpit, here we come...!

Tammikuun odotetuin lahja saapui tänään postissa. Nimittäin lentoliput pitkään odotetulle kahden viikon alppilomalle takuulumiseen Ranskan Val d´Isereen. Luvassa paljon lunta ja erinomaisia laskupäiviä sekä rinteissä että niiden ulkopuolilla. Varsinkin paikan offareilta odotan paljon, onhan paikka niistä(kin) kuuluisa. Raportoidaan sieltä sitten jos aikaa ja energiaa riittää.


Mr. T.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Harvoin tarjolla

Eilen alkoi Ylen uutuussarja Harvoin Tarjolla TV-1:llä. Ainakin ensivaikutelman perusteella sarjaa tulee varmasti seurattua tiiviisti, sillä sarjan käsikirjoitus ja roolihahmot vaikuttavat kiinnostavilta. Tietysti mukana on samanlaista tragikomiikkaa kuin käsikirjoittajan edellisessä huipputuotoksessa eli Tahdon Asiassa, ja täten tätä sarjaa tulee väkisin verrattua siihen. Mutta katsotaan nyt pidemmälle ja tarkennetaan mielipidettä sitten tarvittaessa.


Mr. T.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Elämä voittaa. Kait.

Koko viikonloppu on ollut melkoista surkeilua, kylläpä yksi flunssa voi häiritä pahasti elämää. Pitäisikö sitä sairastaa useammin, niin sitä vaikka tottuisi tälläiseen olotilaan paremmin?
Ei, sanon minä!

Tänään sunnuntaina olotila alkaa olemaan jo parempi, mutta kyllä tässä vielä Ketorinia ja Nessuja kuluu. Huominen kyllä menee vielä huilatessa, mutta mieli tekisi jo kovasti treenien pariin. Onneksi tiedossa on urheilukalenterin mukaisesti kevyt viikko, joten voi aloittaa riittävän iisisti.

Be tuned,


Mr. T.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Kipeänä :-(

Hyvä ja vaativa treeniviikko meni täysin läskiksi kipeytymisen takia. Kylläpä ottaa pannuun köhiä ja niistää kotona, jos kerran vaihtoehtoisesti voisi treenata hurmokseen asti. Ja sitten pitää muistaa ne sairauden jälkeiset iisisti otettavat päivät, eli käsijarru päällä mennään.