perjantai 15. huhtikuuta 2016

Mallorcan leiri, osa II

Niin se aika vaan kuluu, ja tämäkin treeniviikko lähestyy loppuaan. Yksi kevyt palauttava treeni vielä, sitten se on siinä, kamat pakettiin ja kotia kohti. Tässä vaiheessa iltaa voisin sanoa, että toinen viikko tätä kiitos, niin hienoa tämä on treenimielessä ollut. Aiemmin tänään olisin voinut sanoa, että ei metriäkään enään, onneksi täältä pääsee pian pois. Näin se mieli muuttuu, kun saa hyvää ruokaa ja muutaman palautusjuoman. Nyt sitä vain fiilistelee tämän päivän upeaa ajopäivää.

Ja kyllähän päivä oli upea. Kolme kovaa nousua, joiden pituudet olivat 5 km, 6 km ja 7 km. Vastaavasti myös mäkien jyrkkyydet kasvoivat, ja viimeisen nousun strategiset mitat olivat ka 8,2% ja max 10.2%. Ekaan mäkeen, nimeltään Colle de Soller, joka löytyy listattuna ja tarkemmin kuvattuna myös Mallorca Cycling-sivustolta lähdin hieman varovaisemmin, sillä en ollut lainkaan kartalla siitä, mitä jatkossa tuleman pitää. Lopputuloksena oli 5. sija ylhäällä, tulimme kolmen tasavahvan polkijan ryhmässä maaliin. Ihan ok suoritus itseltäni, mutta parempaankin olisin kyennyt.

Toinen nousu Port de Sölleristä kohti Deiaa oli hieman kaksivaiheinen, eli siinä oli välissä jopa hieman jämäkkää laskua, jonka jälkeen tuli uusi nousu, jonka päällä maali vasta oli. Tämän kokonaisuuden jyrkkyyttä en muistanut tsekata, mutta ajoittain siinä oli jyrkempiä kohtia kuin ykkösnousussa. Tämän nousun hoidin paljon paremmin kuin edellisen, varsinkin välialamäessä annoin mennä vaan, ja siinä ohitinkin pari kisaajaani ihan iisisti, joten ylhäällä olin sitten kakkosena. Ykkösmies oli sama kuin edellisessä, kova ukkeli, joka kisaa edelleen Suomen elite-tasolla. Tuosta alamäkiosiosta on annettava kaikki propsit meidän ryhmän Simolle, joka on harrastanut oikeaa polkupyöräilyä vasta 1,5 vuotta, ennen sitä ei mitään. Simo meni siis heittämällä mun ohitse tuossa alamäessä, mutta mä poimin hänen selän viimeisessä ylämäessä...

Viimeinen nousi lähti Deain kylästä ja kohteena oli Valldemossan kylä. Porukan vetäjät kertoivat että kyseessä on ihan jämäkkä, mutta ei mahdoton mäki. Mutta aika nopeasti alkoi ainakin mulle selvitä, että tämä on sitten se kaikkein kovin mäki. Lähdin ajamaan sitä omaa tahtiani ylös, edelläni molemmat edellismäet kuitannut pallopaitamies, ja takanani muu poppoo. Mäki jatkui ja jatkui, ja alkoi jyrkkenemään. Siinä vaiheessa havaitsin että ajan yksin, edelläni ja jo noin 50 metrin päässä polki pallopaitamies. Omat sykkeet huitelivat hieman 160:n yläpuolella, eli ihan täysiä ei vielä menty. Nousun jyrkin osuus, josta mun Garmin ilmoitti 10,2% jyrkkyyttä, ja jota kaikkien pyöräilyfänien tuntema Peter Selin kutsuisi jo seinäksi, oli aika jämäkkä kokemus. Vaikka itselläni oli jo ennen tuota ollut kevyin välitys käytössä, niin tuossa kohtaa olisi vielä kevyempää kaivannut. Sitä nyt ei sitten löytynyt, joten aika alhaisella kadenssilla tuokin parin sadan metrin pätkä lopulta nousi ylös. Mutta tuossakaan kohtaa en noussut putkelle ajamaan, joten vielä oli varastossa jerkkua sen verran jäljellä. Jälkikäteen kuulin, että mun takana, mutta jo muutaman sata metriä jääneenä, olleet Lahden Pyöräilijöiden ajokoirat olivat suunnitelleet ajavansa mut kiinni ko. kohdassa. Eipä homma heiltä mennyt suunnitelmien mukaan, vaan lopulta he saapuivat mäen päälle mulle noin 30 sekuntia hävinneinä. Voittaja oli tietysti sama pallopaitamies, joka todellakin ansaitsi oman paitansa ja KOM-tittelin. Hävisin hänellä noin 50 metriä, hienosti hän mua onnitteli, ja oli jopa hieman epäuskoisen näköinen siitä, kuka sieltä taas kakkosena maaliin ajeli...

Tämän jälkeen ajelu oli vain pelkkää alamäkeä, ja kyllähän on sanottava, että hienolta sekin tuntuu. Varmaankin 10 km pelkkää alamäkeä, hyväpintainen asvaltti, eikä liian tiukkoja mutkia, joten vauhti huiteli jatkuvasti 60-65 km/h lukemissa ilman suurempaa työntekoa. Upeaa palauttelua. Tämän jälkeen saavuttiin jo Palman kaupunkiin, joten vauhdit olivat jo paljon hiljaisemmat. Samoin päivän rasitukset alkoivat jo ihan selkeästi tuntua, joten onneksi matka eteni edelleen primääristi lievässä alamäessä. Lopulta olimme ihan rantsussa, ja sielta vikat 10 km kohti omia hotelleja meni omalla painollaan, ja jo palautusjuomia haikaillen. Kun saavuin omaan hotellihuoneeseeni, olin niin poikki, että en vähään aikaan ole vastaavaa kokenut. Tätä kirjoitusta tehtäessä tilanne on jo ihan toinen, kiitos hyvien palautusjuomien...

Lopuksi hienoja kuvia ja graafeja tältä päivältä. Upea päivä oli.

Reitti, helppo homma

Aika helppo on löytää ne kolme nousua...

Samoin sykekäppyrät kertovat nousujen rasittavuudesta kaiken

Port de Soller. Aivan superhieno paikka. Täällä voisi pitää majapaikkaa seuraavalla kerralla.

Uskollinen kumppanini. Merkki mikä lie, mutta ihan hyvin toimi. Seuraavalla kerralla kuitenkin oma kumppani mukana.

Illan palauttava pasta-annos. Aivan optimaalisen hyvää, hyvä että on Trip Advisor olemassa.

Paluumatkalla bongattu rantalentisjengi ja hieno taustamaisema. Ainoastaan hienon kuvan takia mukaan päässyt.
 

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Havaintoja Mallorcalta

Olen täysin tietoinen siitä, että tämä Mallorcan saari on hyvin pitkälle turismille rakennettu, ja kaikki palvelut ovat myös rakennettu sillä ajatuksella. Saaren high-season alkaa kesäkuussa, ja päättyy syyskuun loppupuolella. Tuolloin meno on varmasti ainakin 100% erilaista kuin juuri nyt, off-season kauden loppupuolella.

Yleensä off-season tarkoittaa turistimestoissa täysin kuollutta meininkiä, oli sitten kyseessä hotellit, ravintolat tai muut palvelut. Mallorcalla me pyöräilijät olemme off-season kausilla suurin tulonlähde kaikille, joten yllättäen kaikista meistä tykätään kovasti. Kuitenkaan meitä ei ole täällä lähimainkaan samoja määriä kuin high-season kaudella on tavallisia aurinkoturisteja, joten tämä näkyy myös monissa asioissa, esimerkiksi:
* Hotellit ovat puolityhjiä
* Hotellien hintataso on 20-30% halvempi kuin kesällä
* Suunnilleen kolmannes ravintoloista on kiinni
* Niissä ravintoloissa, jotka ovat auki, hintataso on melkoisen edullinen

Näiden havaintojen perusteella voin sanoa, että Mallorcan saari, ja tässä tapauksessa Can Pastillan alue, ei ole lainkaan hassumpi mesta. Erityisesti off-season kaudella ja ainakin maantiepyöräilijöille. Jos lomasuunnitelmat ovat erilaiset kuin itselleni, niin silloin kannattanee vaihtaa ajankohtaa, tai etsiä jokin aivan toinen mesta.

No niin, tässä ne vuoden ekat biitsikuvat.

Ai jaa, tuonne se talviturkki pitää heittää. Asia selvä, homma hoituu.

Myöhemmin illalla. Paistettua juustoa, todella hyvää.

Ja jos ravintolassa pullo maksaa noin 20 euroa, niin se on todella hyvää kamaa, Niin tämäkin paikallinen viini oli, ja puolikas pullo lähti luontevasti mukaani hotellille.

Mallorcan leiri, osa I

No niin, täällähän sitä vihdoin ollaan. Nimittäin ekan kerran etelän lämmössä pyörää ajamassa, ja vieläpä niin, että valmentaja on suunnitellut meille oikean treeniohjelman. Yli viisikymppiseksi piti sitä itsekin elää, ennenkuin tämä tuli tehtyä. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan, näin voin sanoa heti kahden treenipäivän jälkeen.

Olen siis täällä Palma de Mallorcalla ajamassa Resistentian treeniporukan kanssa. Meitä on täällä yhteensä 16 kuskia, ja meidän taso on melkoisen vaihteleva. Osa meistä on entisiä (tai jopa nykyisiä) eliittitason kisaajia, osa M50-sarjassa ajelevia aktiiviharrastajia, ja osalle pyöräily on vielä aika uutta juttua. Aika siistiä kuitenkin on se, että me voimme ajaa kimpassa pitkiäkin matkoja, ja jos jossakin vaiheessa tykittäjät haluavat lähteä irroittelemaan, niin sekin onnistuu. Nimittäin meidän ryhmän vetäjä on sen verran kova luu, että hän lähtee mieluusti ajelemaan "hieman" kovempaa...

Olin jo muutama vuosi sitten lukenut Mallorcan ja Teneriffan hienoista pyöräilymahdollisuuksista, ja erityisesti siitä, että näillä saarilla pyöräilijöihin suhtaudutaan liikenteessä myönteisesti. Ja tämä pitää 100% paikkaansa. Täällä näkee jatkuvasti isoja pyöräilijäjunia, jotka etenevät normiteillä kahden vierekkäisen pyöräilijän joukkoina, ja autoilijat eivät tästä hermostu lainkaan, vaan jaksavat odottaa ohituspaikkaa. Samoin ohitukset tehdään reippaasti vastaantulijan kaistoja käyttäen, ja monessa paikassa näkee liikennemerkkejä, joissa kehotetaan 1,5 metrin ohitusetäisyyteen. Tästä kulttuurista ei pyöräilijä voi muuta kuin tykätä.

Okei, mennään sitten niihin treeneihin. Ekana treenipäivänä ajeltiin valmentajan johdolla "kevyttä PK-lenkkiä", mutta omalta osaltani voin sanoa että treeni ei ollut mitään PK:ta. Keskisyke oli jatkuvasti liian korkealla, ja treenin loputtua se oli numerossa 132. Eli VK-treenin puolelle mentiin, ja ihan vahvasti. Tosin valmentaja sanoi, että kevään ekoissa ulkotreeneissä melkein kaikilla tuppaavat sykkeet karkaavan, se on vain sitä ajamisen riemua pitkän sisähinkkaamisen jälkeen. Omalta osaltani totta joka sana. Hyvin kuitenkin jaksoin ajaa vajaat 5 tuntia ja 105 kilsaa. Rauhallisesti siis mentiin, tosin tuossa ajassa on yksi rengasrikko ja sen korjaaminen mukana.

Toisena päivänä startattiin taas klo 10, ja tällä kertaa tiedossa oli enemmän mäkeä. Kohteena oli yksi saaren tunnetuista kovemmista nousuista, nimeltään Puig de Randa. Kyseinen nousu on 5 km pitkä, ja sen keskijyrkkyys on 5.6%. Ei siis mikään giganttinen, mutta selvästi kovempi ja pidempi kuin melkein kaikki kotimaan nousut. Nousu päättyy huipulla olevalle luostarille, ja huomioitavaa on se, että ennen tuota nousua sinne pitää ajaa nousujohteista tietä myöten ihan riittävästi...

Kun olimme saaneet yhtenäisen treenijoukkomme nousun alapisteelle, niin valmentajamme sanoi että nyt sitten ajetaan kilpaa ylös. Tai siis pakko ei ole ajaa kilpaa ylös, mutta nopeimmat palkitaan. Kyllähän sitä kaikki tietää miten tuossa aina käy, eli kilpa-ajoksihan se meillä meni. Itse lähdin kohtuullisella varmuudella jyskyttämään ylämäkeen, ja aika nopeasti havaitsin että homma etenee ihan kelvollisesti. Lähtökiihdytyksessä mun ohitse meni heti viisi kuskia, ja itse ajoin kolmen kuskin ryhmässä. Loput ryhmästämme eli 8 kuskia jäivät suosiolla meidän taakse. Kun olimme nousseet vajaat 2 km, niin meidän ryhmä saavutti kolme edelläajajaa, jotka olivat lähteneet liian kovaa, tai sitten ei enään napannut rajumpi työnteko. Tuo kolmen poppoo jäi meidän kolmen ryhmästä jokaisella polkaisulla. Kun olimme nousseet 3 km, niin havaitsin että itse kyllä jaksan tälläistä työntekoa ihan hyvin. Tuossa vaiheessa sykkeet pyörivät siinä 160-164 lukemissa, eli melkoisen punaisella alueella toki jo olin. Jatkoin pyörittämistä, ja havaitsin että kaksi muuta ajajaa alkoi jäämään. En kuitenkaan lisännyt tahtia, sillä tiesin että nousua on vielä jäljellä vajaat 2 km. Kun aloimme lähestymän huippua, niin tuo hieman jäänyt kaksikko ajoi mut kiinni, ja silloin ajattelin että kokeillaan vielä kerran. Lisäsin pyöritystä ja kaksikko putosi noin sadan metrin vedon jälkeen. Vikat 200 metriä rullailin huipulle hyvin tyytyväisenä, olin siis huipulla kolmas maaliintullut. Molemmat mua ennen maaliin tulleita olivat entisiä SM-mitalitason pyörittäjiä, joten peli oli aika selvä heidän osalta.

Tulin siis kolmanneksi, ja kuten valmentajan lupaus kuului, niin voittajat palkitaan. Palkinto oli tällä kertaa kupillinen kahvia, ja senkin sain vasta paljon myöhemmin. Mutta tärkeimmän palkinnon sain kuulla valmentajaltani, joka kertoi että hän todella yllättyi mun sijoituksestani. Treenidatojen perusteella hän oli rankannut mut joukon keskivaiheille, nimittäin meidän poppooseen kuuluu muutamia mua paljon nuorempia kuskeja, joista joitain voisi kutsua myös mäkikaurisgenreen sopiviksi.

Toisen treenipäivän loppuosa meni sitten normiajelun merkeissä. Vastatuuli hidasti vauhtiamme, ja ainakin itselläni alkoi paukut olla melko lopussa. Kaksi pitkää ja peräkkäistä treenipäivää teki tehtävänsä. Valitettavana bonuksena oli hiertymä tuolla satulaosastossa, joten ihan varmuustoimenpiteenä ajelin loppumatkat pitkälti putkelta...

Loppusanoina voin sanoa että ihan kahden päivän kokemuksena tämä leiri täällä Mallorcalla on ollut ihan supersiisti. Jos ja kun homma jatkuu samalla mallilla, niin en tiedä miten jatkossa pidän itseni pois täältä, oli sitten kyseessä kevät tai loppusyksy.

Tarkempaa treenidataa löytää täältä ja täältä, mutta myös lisäkuvia ohessa:

Vuokrapyörä, hiilaria ja Di2-vaihteet, mutta ei muuten oman pyörän veroinen.

Joka-aamuinen näkymä, kyllähän tuosta on mukava lähteä treenaamaan.

Mallorcan kartta, ja vain osa saaresta. Ajettavaa kyllä löytyy.

Nyt sitten lähdetään kisaamaan. Kuvassa valmentajani Esa Skyttä.

Tästä se lähtee. 5 km nousua, keskijyrkkyys 5,6%

Ylhäällä odotti luostari, mutta ei luostariolut.

Kakkospäivän ympyrä, mäkikisa näkyy tuossa sykerönä.

Ei ole vaikea arvata missä kohtaa treeniä oli se mäkikisa...

Sykekäppyrät olivat samaa mieltä. Nousu kesti noin 20 min, ja sykkeet tuolloin jatkuvasti yli 160

torstai 7. huhtikuuta 2016

Huumorintaju

Kyky ymmärtää huumoria. Huumorintaju on osa persoonallisuutta.


Ketonen&Myllyrinne Valmentaja
Simo Kulkku


Evätäänköhän multa kohta kirjoitusoikeudet tänne...