Mallorcan leiri, osa II

Niin se aika vaan kuluu, ja tämäkin treeniviikko lähestyy loppuaan. Yksi kevyt palauttava treeni vielä, sitten se on siinä, kamat pakettiin ja kotia kohti. Tässä vaiheessa iltaa voisin sanoa, että toinen viikko tätä kiitos, niin hienoa tämä on treenimielessä ollut. Aiemmin tänään olisin voinut sanoa, että ei metriäkään enään, onneksi täältä pääsee pian pois. Näin se mieli muuttuu, kun saa hyvää ruokaa ja muutaman palautusjuoman. Nyt sitä vain fiilistelee tämän päivän upeaa ajopäivää.

Ja kyllähän päivä oli upea. Kolme kovaa nousua, joiden pituudet olivat 5 km, 6 km ja 7 km. Vastaavasti myös mäkien jyrkkyydet kasvoivat, ja viimeisen nousun strategiset mitat olivat ka 8,2% ja max 10.2%. Ekaan mäkeen, nimeltään Colle de Soller, joka löytyy listattuna ja tarkemmin kuvattuna myös Mallorca Cycling-sivustolta lähdin hieman varovaisemmin, sillä en ollut lainkaan kartalla siitä, mitä jatkossa tuleman pitää. Lopputuloksena oli 5. sija ylhäällä, tulimme kolmen tasavahvan polkijan ryhmässä maaliin. Ihan ok suoritus itseltäni, mutta parempaankin olisin kyennyt.

Toinen nousu Port de Sölleristä kohti Deiaa oli hieman kaksivaiheinen, eli siinä oli välissä jopa hieman jämäkkää laskua, jonka jälkeen tuli uusi nousu, jonka päällä maali vasta oli. Tämän kokonaisuuden jyrkkyyttä en muistanut tsekata, mutta ajoittain siinä oli jyrkempiä kohtia kuin ykkösnousussa. Tämän nousun hoidin paljon paremmin kuin edellisen, varsinkin välialamäessä annoin mennä vaan, ja siinä ohitinkin pari kisaajaani ihan iisisti, joten ylhäällä olin sitten kakkosena. Ykkösmies oli sama kuin edellisessä, kova ukkeli, joka kisaa edelleen Suomen elite-tasolla. Tuosta alamäkiosiosta on annettava kaikki propsit meidän ryhmän Simolle, joka on harrastanut oikeaa polkupyöräilyä vasta 1,5 vuotta, ennen sitä ei mitään. Simo meni siis heittämällä mun ohitse tuossa alamäessä, mutta mä poimin hänen selän viimeisessä ylämäessä...

Viimeinen nousi lähti Deain kylästä ja kohteena oli Valldemossan kylä. Porukan vetäjät kertoivat että kyseessä on ihan jämäkkä, mutta ei mahdoton mäki. Mutta aika nopeasti alkoi ainakin mulle selvitä, että tämä on sitten se kaikkein kovin mäki. Lähdin ajamaan sitä omaa tahtiani ylös, edelläni molemmat edellismäet kuitannut pallopaitamies, ja takanani muu poppoo. Mäki jatkui ja jatkui, ja alkoi jyrkkenemään. Siinä vaiheessa havaitsin että ajan yksin, edelläni ja jo noin 50 metrin päässä polki pallopaitamies. Omat sykkeet huitelivat hieman 160:n yläpuolella, eli ihan täysiä ei vielä menty. Nousun jyrkin osuus, josta mun Garmin ilmoitti 10,2% jyrkkyyttä, ja jota kaikkien pyöräilyfänien tuntema Peter Selin kutsuisi jo seinäksi, oli aika jämäkkä kokemus. Vaikka itselläni oli jo ennen tuota ollut kevyin välitys käytössä, niin tuossa kohtaa olisi vielä kevyempää kaivannut. Sitä nyt ei sitten löytynyt, joten aika alhaisella kadenssilla tuokin parin sadan metrin pätkä lopulta nousi ylös. Mutta tuossakaan kohtaa en noussut putkelle ajamaan, joten vielä oli varastossa jerkkua sen verran jäljellä. Jälkikäteen kuulin, että mun takana, mutta jo muutaman sata metriä jääneenä, olleet Lahden Pyöräilijöiden ajokoirat olivat suunnitelleet ajavansa mut kiinni ko. kohdassa. Eipä homma heiltä mennyt suunnitelmien mukaan, vaan lopulta he saapuivat mäen päälle mulle noin 30 sekuntia hävinneinä. Voittaja oli tietysti sama pallopaitamies, joka todellakin ansaitsi oman paitansa ja KOM-tittelin. Hävisin hänellä noin 50 metriä, hienosti hän mua onnitteli, ja oli jopa hieman epäuskoisen näköinen siitä, kuka sieltä taas kakkosena maaliin ajeli...

Tämän jälkeen ajelu oli vain pelkkää alamäkeä, ja kyllähän on sanottava, että hienolta sekin tuntuu. Varmaankin 10 km pelkkää alamäkeä, hyväpintainen asvaltti, eikä liian tiukkoja mutkia, joten vauhti huiteli jatkuvasti 60-65 km/h lukemissa ilman suurempaa työntekoa. Upeaa palauttelua. Tämän jälkeen saavuttiin jo Palman kaupunkiin, joten vauhdit olivat jo paljon hiljaisemmat. Samoin päivän rasitukset alkoivat jo ihan selkeästi tuntua, joten onneksi matka eteni edelleen primääristi lievässä alamäessä. Lopulta olimme ihan rantsussa, ja sielta vikat 10 km kohti omia hotelleja meni omalla painollaan, ja jo palautusjuomia haikaillen. Kun saavuin omaan hotellihuoneeseeni, olin niin poikki, että en vähään aikaan ole vastaavaa kokenut. Tätä kirjoitusta tehtäessä tilanne on jo ihan toinen, kiitos hyvien palautusjuomien...

Lopuksi hienoja kuvia ja graafeja tältä päivältä. Upea päivä oli.

Reitti, helppo homma

Aika helppo on löytää ne kolme nousua...

Samoin sykekäppyrät kertovat nousujen rasittavuudesta kaiken

Port de Soller. Aivan superhieno paikka. Täällä voisi pitää majapaikkaa seuraavalla kerralla.

Uskollinen kumppanini. Merkki mikä lie, mutta ihan hyvin toimi. Seuraavalla kerralla kuitenkin oma kumppani mukana.

Illan palauttava pasta-annos. Aivan optimaalisen hyvää, hyvä että on Trip Advisor olemassa.

Paluumatkalla bongattu rantalentisjengi ja hieno taustamaisema. Ainoastaan hienon kuvan takia mukaan päässyt.