Vasemman jalan nilkan nivelsiteet pääsivät teini-iässä fudispelin tiimellyksessä revähtämään pahemman kerran. En halunnut lähteä kavereiden mökiltä jalkaa kuvauttamaan, vaan hammasta purren nilkutin nilkka turvonneena sen loman.
Seuraavan kerran sama jalka ja samat nivelsiteet kokivat kovia, kun ei niin kokenut korkkareiden käyttäjä jorasi 8-sentin koroissa muutaman drinksun nauttineena tanssilattialla. Seuraavan päivän lennolla kotimaahan en osannut päättää sattuuko enemmän päähän vai nilkkaan. Silloin sinnittelin liimasiteellä seuraavan kuukauden.
Kolmas kerta oli sulkispelissä viikkoa ennen alppireissua. Silloin totinen ortopedisetä varoitti, että vielä kerta ja leikkaus on ainoa mahdollisuus korjata kovia kokenut nivelside kuntoon. Mutta rinteeseen mentiin ja kaverit arpoi vuoron, kuka joutui kunakin iltana kiskomaan monon pois jalastani.
Sitten menikin aika monta vuotta. Kunnes tänään taas kokeiltiin nivelsiteen venymistä. Voi kun voisinkin sanoa, että nilkka meni vauhtilenkillä liukkaalla metsäpolulla tai hikisellä combat-tunnilla. Mutta ehei.
Täti hyppäsi junaan, ja nyrjäytti nilkkansa. Prkl.
torstai 27. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Kuka sukseni vei, porkat myös yksintein
Viime viikolla tehtiin historiaa. Marssittiin Kalle's Sporttiin ja ilmoitettiin, että pitäis alkaa hiihtämään.
Ja nyt sitten hiihdetään.
Takana ensimmäinen puolitoistatuntinen lenkki Luukissa. Tekniikka vielä hakusessa, mutta kivaa oli. Porukkaa oli yllättävän vähän, joten sai rauhassa hiihdellä. Jotenkin meditatiivista hommaa.

tiistai 11. tammikuuta 2011
Foxtrot
Tänään ihasteltiin komeahäntäistä kettua pihapiirissä. Jänispaistia hakemassa illaksi. Ja kyllä, me asumme Helsingissä.
torstai 6. tammikuuta 2011
Vuoden 2010 Top-listat
Tässäpä omasta mielestäni muutama Top-5 suoritus viime vuoden jutuista. Listat eivät ole paremmuus- eikä tärkeysjärjestyksessä.
Top-5 elokuvat 2010:
A Single Man
You Will Meet a Tall Dark Stranger
Profeetta
Brothers
Up in the Air
Top-5 TV-sarjat 2010:
Katu
Alamaailma Trilogia
Mad Men 3. tuotantokausi
Toisia Naisia
Pasila ja Ihmisten Puolue (molemmista kaikki jaksot, myös tulevat)
Top-5 kotimaiset levyt:
Magenta Skycode: Relief
Paleface: Helsinki-shangri-la
Herra Ylppö & Ihmiset: Pojat ei tanssi
Pariisin Kevät: Astronautti
Disco Ensemble: The Island Of Disco Ensemble
Top-5 ulkomaiset levyt:
Morcheeba: Blood like lemonade
The National: High Violet
Paul Weller: Wake Up The Nation
Interpol: Interpol
The Jam: Sound Affects - 30th Anniversary Edition

Lumiturvallisuus
Viimeiset seitsämän vuotta me molemmat olemme säännöllisesti unohtaneet rinteissä pysymisen, ja melko välittömästi suunnanneet välineemme rinteiden ulkopuoliseen maailmaan. Toki meillä on vielä paljon matkaa todellisiin kovan luokan offarihiihtäjiin, jotka näkevät paljon vaivaa siihen että pääsevät ekana korkkaamaan jonkun upean siivun tai seinän. Me emme esimerkiksi kiipeä mihinkään huipulle, emmekä omista nousukarvoja, mutta eipä tuo ole estänyt meitä kokemasta Alpeilla uskomattoman hienoja offarilaskuja...
Yhtä laskua lukuunottamatta olemme vetäneet kaikki vedot ilman tarpeellisia turvavälineitä, ja tämä asia on rassannut minua jo useamman vuoden. Chamonixin Vallee Blanchille emme ilman opasta eikä ilman lumiturvallisuusvälineitä lähteneet, mitä voidaan pitää todella järkevänä päätöksenä. Sinänsä tuo 25 km:n offarilasku on ainakin omissa mielikuvissani edelleen Top-1 sijalla.
Tilanne korjaantui viime jouluna, kun joulupukki toi meille molemmille tarpeellisen perusvarustuksen rinteiden ulkopuolista hiihtoa ajatellen. Pakettiin sisältyi Mammutin Pulse Barryvox piippari, 2,4 metrin sondi sekä metallinen lapio. Kaikki nämä oli pakattu Black Diamondin Agent Avalung reppuun, jonka avulla saadaan lisähappea mahdollisessa lumivyörytilanteessa.
Edessä on vielä tuotteiden treenaaminen, sillä molempien pitää osaa näitä vermeitä käyttää. Ja tietysti oletusarvoisesti pitää aina mukana.
Kiitos joulupukki, toivottavasti emme koskaan joudu oikeassa tilanteessa näitä tuotteita käyttämään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)