Jo aiemmin tuli blogikirjoituksessa mainittua että San Sebastian on oikea ruokaparatiisi. Silloin julkaistut, ja hivenen modifioidut kännykkäkuvat a´la Yummy Yummy, eivät antaneet oikeutta kaupungin ruokataiteelle, joten kirjoitetaan hieman syvempi juttu vasta nyt.
Kaupungissa, ja myös muualla koko baskialueella, syödään siis jatkuvasti ja hyvin. Paikalliseen ruokailukulttuuriin kuuluu lounas (Pintxosia ja lasi viiniä tai paikallista cidraa), 2-3 tuntia siestaa, hieman lisää duunia ja sitten takaisin ruoan pariin. Alkuilta menee luontevasti pintxosbaarista toiseen hyppiessä, ja jokaisessa otetaan se 1-2 makupalaa ja lasi juomaa. Illallinen aloitetaan aikaisintaan klo 21, joskus vasta klo 23. Ja sama juttu seuraavana päivänä, sitä seuraavana ja niin edelleen.
Pintxokset eli paikalliset tapakset ovat kyllä mestaruustekosia. Jokaisesta baarista niitä tietysti saa, mutta muutamien baarien osaaminen tällä saralla on kyllä huippuluokkaa. Makupalojen hintataso ei juuri päätä huimaa, tyypillisesti 2-3 pintxosia ja lasi juomaa maksaa sen 7-8 euroa. Juoma on tyypillisimmään lasi punaviiniä tai sitten paikallista siideriä. Toki oluttakin tilataan, mutta se on sitten multinationaalista tuotantoa a´la Amstel tai Heineken. Jos sattuu rakastamaan mereneläviä, niin silloin suunnilleen jokainen pintxosbaari on unelmatehdas. Nimittäin suurin osa näistä rakennelmista perustuu johonkin meressä elänneeseen makupalaan. Toki kinkkua, paprikaa ja juustoa löytyy myös täytteistä, mutta selkeästi vähemmistönä.
Meillä illalliset olivat pääpiirteissään onnistuneita. Paras ravintola oli mielestäni
Bodegon Alejandro, jonka maistelumenu oli huippuluokkaa. 38 euron hintaan saimme lauantai-iltana mm. seuraavia annoksia eteemme:
* Cold marinated anchovis lasagne and vegetables ratatouille with gazpacho cream
* Creamy rice with baby cuttlefish oil and slivers of Idiazabel cheese
* Grilled hake on potatoes with virgin olive oil and citrus vinaigrette
* Iberain veal cheek served on a potato and bacon terrine with warm roasted pepper sauce
* French toast soaked in cream and egg yolk, caramellised and server with fresh cheese ice cream
* Slighly spicy peach gnocchi with coconut ice cream and vanilla juice
Tähän päälle kaikenlaisia keittiötervehdyksiä, ja naurettavan halpahintainen viinipaketti, niin lähelle täydellistä osunut setti oli siinä. Hieno lopetus hienolle juhlapäivälle.
Muita hyviä illallisravintoloita oli perinteistä baskiruokaa tarjonnut Anastasio Berri, ja hyvän pintxosmenun tarjonnut
Bar Bergara. Valitettavasti emme päässeet kolmen Michelin-tähden Arzakkiin, sinne olisi ollut hotellilta vain 5 minuutin kävelymatka. Ehkä sitten seuraavalla reissuilla.
Ruokahehkutus voidaan lopettaa tähän, suosittelemme kaupunkia lämpimästi kaikille ruokakulttuurista kiinnostuneille. Voimme myös lähteä paikallisoppaiksi :-)
Ohessa muutama ruokakuva, kyllä noita katsellessa nälkä pääsee taas yllättämään.
|
Bodegon Alejandro, keittiö sanoo Moi! |
|
Juhlapäivä, juhlajuomaa |
|
Alkuruokaa |
|
Jokin ihanista kala-annoksista |
|
Aterian päätös klassisella tavalla. |
|
Nautittavaa ja hyvin halpaa paikallista viiniosaamista. |
|
Tilausta tekemässä |
|
Täälläkään kaikki eivät ole merestä. |
|
Mutta suurin osa on, ja nyt nautitaan. |