No niin, tulihan se muutto tänne Pitskun maisemiin tehtyä, ja onneksi tuo rumba on nyt ainakin vähäksi aikaa takana päin. Vaikka kyseessä olikin kaupallinen muutto, niin kyllä siinä itse sai melkoisesti kaikenlaista tehdä.
Tänään sitä sitten pääsimme pitkästä aikaan fillaroimaan. Hyvän syyssään innoittamana suuntasimme Rinnekodille ja siellä tutulle R2000 reitille. Reitti oli tutun tekninen, ja näin syksyllä tunnetusti paikka paikoin vetinen. Myös reitin lukuisat juuret ja kivet olivat ainakin alkuun melko niljakkaita, ja siitähän eivät Schwalbet diggaa, joten lipsumista tapahtui molemmilla ajajilla. Vajaan tunnin ajon jälkeen tuntuma alkoi olemaan parempi, joten toinen puolisko tultiin jo sitten hivenen vauhdikkaammin ja ilman mitään suurempia kontrollinen menetyksiä.
Puhdas parituntinen maastoajosessio muistutti taas kuinka kivaa tuo fillarointi riittävän haasteellisessa maastossa voi olla. Tuo otetaan uusiksi kunhan vaan keritään.
Mr. T.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti