sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Uusiin maisemiin

No joo, kämppä vietiin käsistä ja nyt muuttoa pukkaa.
Me kun olemme muuttaneet melko ahkerasti, niin muuttoprosessi on meille molemmille aika selkeä ja osaamme kyllä toimia eli pakata tehokkaasti ja nopeasti.

Uusi lokaatiomme Pitskussa on meille molemmille aivan tuntematonta seutua, ja eipä sitä kantakaupungiksi voi millään ilveellä kutsua, joten kutsutaan sitä sitten esikaupungiksi. Eli lokakuun alusta tämä pariskunta elelee Länsi-Helsingissä Pitäjänmäellä.

Hyvää alueessa on ainakin sen loistavat urheilumahdollisuudet. Kaikkiin meitä kiinnostaviin suorituspaikkoihin on hyvin lyhyet välimatkat, joten urheilumielessä muutto Pitskuun on hyvä veto. Myös työpaikkamme sijaitsevat uuteen lokaatioon nähden entistä lähempänä, joten siinäkin olemme voittajia. Tappiota tulee selkeästi siitä että Pitskusta on 7-8 kilometriä stadin ytimeen nykyisen 500 metrin sijaan. Tätä eroa ja sen merkitystä tullaan sitten jatkossa miettimään, katsotaan sitten kumpaan suuntaan viisari tällä kertaa värähtää.


Mr. T.

Ei kommentteja: