Eilisen matkustuspäivän jälkeen oli ihan mukavaa katsella jatkuvaa lumisadetta ja odottaa ekaa skimbapäivää. Se valkeni 1620 metrin kyläkorkeudessa sumuisena, ja edelleen lunta tiputellen. No, onneksi telkkarin alppikanava kertoi että ylhäällä on selkeää, joten kello 9 olimme sitten gondolijonossa...
Ja toden totta, kun nousimme yli 2500 metrin korkeuteen, niin siellä paistoi aurinko aivan mahtavasti. Ja siitä sitten rinteisiin ja erityisesti niiden vierelle.
Ekat laskut kertoivat että onneksi skimbataidot eivät olleet täysin kadonneet, joten eiköhän tästä voisi siirtyä jo tuonne offareiden ja korkkaamattomien maisemien ääreen... ?
No, onneksi pakkasta oli sen verran paljon että illan ja yön aikana satanut uusi lumi, jota oli varmasti noin 40 cm, oli aivan jumalaisen kevyttä ja siten aivan mahtavaa vedettävää. Tokihan omat taidot oikeassa syvässä lumessa ja kunnon korkkaamisissa on sen verran rajalliset, että jos antaa vauhtia liikaa, niin sitten voi käydä näin:
Seuraavana päivänä suuntasimme Sunnega ja Rothorn paradisen alueelle, tavoitteenamme oli korkata lisää hyviä maastoja ja tutustua hiihtokarttaan merkattuihin kunnostamattomiin ski-routeihin.
Ja tämä suunnitelma kyllä kannatti! Löysimme vielä parempia maastoja ja laajempia offareita eilisiin verrattuina. Myös ski-routet olivat hienoja, erityisesti Rothorn paradisen päältä lähtevä numero 16 tarjosi mukavia haasteita,ja erityisesti paljon koskematonta tai hyvin vähän korkattua laskua. Molemmat viihdyimme täysillä.
Tänne palaamme vielä uudestaan kuluvan viikon aikana, sillä tiistaisen lumisadepäivän jälkeen ski-routet 17 ja 18 odottavat meitä kutsuvasti...
Mr. T.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti