Olotila

Tammikuu oli ja meni, samoin kunnialla suoritettu selvennyskausi. Lopetimme sen komeasti lauantai-illalla ruokailuun Pekka Terävän johtamassa ravintola Olossa. Paikka oli varattu muutama viikko sitten, ja ravintolaa oli mietetty hartaasti.

Yllättäen lauantai-iltana tässä kiistatta Helsingin ykkösravintolaketjuun (mm. Viisi Tähteä 50 Parasta Ravintolaa 2008 listan 4.) kuuluvassa fine-dining paikassa ei ollut kuin kourallinen ihmisiä, tiedä sitten mistä tämä(kin) ilmiö kielii.

No, meitä tuo väen vähäisyys ei haitannut lainkaan, päinvastoin. Vastaanotto oli hyvin ystävällinen, samoin tunnelma koko illallisen ajan. Aloitimme illan lasillisilla kuplajuomaa, tosin kotona oli jo kumottu puolikas Mötikkä, joten samalla linjalla jatkoimme. Ravintolan menu-osasto oli kiitettävä, ja säätäminen menuiden sisällä onnistui hienosti, tästä vielä erikoispisteet.

Päädyimme omaan 4:n ruokalajin Menu Signatureen, joka koostui graavatusta siiasta, kotimaisesta karitsasta, välijuustoista sekä jälkiruoka-annoksista.

Annosten koko oli täydellistä fine-dine osastoa, eli sokerisuolattua siikaa oli suunnilleen 1 * 1 cm kokoisia paloja neljä kappaletta, ja seuralainen tässä kohtaa taisi jotakin sanoa "piperryksistä". Pääruokaa oli jo enemmän, karitsan ulkofilettä ja aivan jumalaista pitkään haudutettua karitsan niskaa oli aivan riittävästi. Molemmat annokset olivat maultaan erinomaisia. Välijuustoissa suomalaisuus jatkui koko linjan, kaikki juustot siis Hakaniemen Hallin Lentävästä Lehmästä, 100% suomalaista. Kuttucheddar ja sinihomejuusto nousivat tämän annoksen ykkösiksi. Menun heikoin lenkki taisi sitten olla jälkiruoka, tai ainakaan seuralaisen suklaa-annos ei ollut kovin mieleenpainuva millään akselilla. Oma jälkkärini oli parempi, kookosta ananaksen ja sitruunaruohon kanssa, kokonaisuus oli maittava.

Entäpä se juomasektori ? Alkuun otimme lasilliset Alsacen-alueen rieslingiä (Josmeyer Le Kottabe 2007), joka oli kaikenpuolin hyvää, ja erityisesti siian kanssa toimivaa. Loppuruokailu meni sitten pullollisella Veneton-alueen punaviiniä. Punainen oli paremminkin laatusoaveista tunnetun Leonildo Pieropanin Ruberpan 2003:sta, ja kyllä voi sanoa että laatutekijä osaa aina viininsä. Näiden lisäksi asiaankuuluvat jälkiruokaviinit ja digestiivit, niin iltahan oli siinä.

Kokonaisuus oli mielestämme erittäin hyvä, ja ravintolaa voi suositella kaikille. Täyden illallisen hinta kahdelle kattavine juomineen nousi sitten hieman yli 300 euron, joten eihän tuota joka viikonloppu voi nauttia. Mutta paremmin ei voi tipatonta tammikuuta lopettaa.

Mr. T.