tiistai 21. elokuuta 2012

Kesälomalta

Laiskasti on tullut tätä blogia näin kesälomalla päivitettyä, mutta nyt pieni päivitys täältä Rukalta. Rukan mökki on paras tähän mennessä koetuista, ja mahdollisesti tulemme tänne uudestaan vajaan 2,5 vuoden päästä, kun seuraavan kerran täytän joitain vuosia. Meille tärkeät liikunta-aktiviteetit kesä-Rukalla rajoittuvat vaeltamiseen, sillä maastopyörällä täällä ei kyllä mitään tee. Tämähän kyllä oli jo aiemmilta kerroilta tiedossa. Toki cyclolla voisin täällä ajella, mutta jätän kaikki pyöräilyt seuraavan kohteen eli Tahkon maisemiin. Siellä sitten lisää kaksipyöräisellä menoa.

Sitä vastoin edellinen kohteemme eli Syöte toimi aivan täydellisesti maastopyöräilyn osalta. Parisen vuotta sitten paikallisten harrastajien toimesta tehdyt kolme erilaista ympyrälenkkiä tarjoavat kaikki upeaa maastoajoa. Itse tutustuimme niihin ekan kerran viime vuonna, ja vaikka säät olivat tuolloin surkeat, niin jo silloin totesimme reitit hyviksi. Tänä vuonna oli upeat säät, ja ajonautinto huipputasoa. Mikäs sitä oli puhdasta singletrackiä ajaessa, kun ketään muita ei näkynyt missään ja reittien merkintä oli erinomaista, joten eksymisen pelkoa ei tosiaan ollut. Pari työntöpätkää, hieman vettä ja pitkospuita, mutta enimmäkseen tuota polkua, kerrassaan upeaa. Ohessa faktaa omasta Garminista, ja tietysti muutama kuvaotos laadukkaalla puhelimella otettuna...

Ensi vuonna pitänee vielä kerran lähteä tuonne Syötteelle, jotta pääsisimme testaamaan sitä kuuluisaa fillarivinssiä ja joen ylitystä sen avulla...


Tälläistä polkua reitillä riitti.

Ja riitti. Edessä melkoinen nousu, pieni vaihde päälle.

Pienen vesilammikon ylitys, syvyys jotakin 20 cm.

Pitämävaaran lenkki. Hieno ympyrä.

Ei kommentteja: