Monivuotisen perinteen mukaisesti myös joulupäivä meni kuten olimme sen suunnitelleet. Heti heräämisen jälkeen kivi-saksi-paperi kisa ja voittaja/häviäjä ulos koirien kanssa ja kisan toinen osapuoli keittiöön. Manchego-juustosta valmistetut chipsit saksanpähkinätwistillä olivat vuoden 2012 hitti. Toki aivan mahtava makea
kuplajuoma lisäsi yhteisnautintoa ainakin 100%.
Pitkän rentoilun jälkeen piti kuitenkin ryhdistäytyä, joten tunnetusti ulkona lumityöt odottivat. Kuitenkin päätin että joulupäivänä ei pidä hirveästi rehkiä, joten sisäpihan lumityöt riittävät. Ja siinäkin mulla oli kaksi tehokasta apuria, jotka puuttuivat suunnilleen jokaiseen lumilapion heilahdukseen.
Meidän jouluspeksit ovat sellaiset, että joulupäivänä syödään etnistä. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna ajattelin panostaa fine-dining tyyppiseen intialaiseen ruokaan, joten jo iltapäivällä ilmoitin että nyt on aika siirtyä keittiöön. Ja kyllähän tuossa ruoanlaitossa sai taas kerran aikaa kulumaan, kokonaisaika joulupäivältä taisi lopulta olla lähelle kuutta tuntia. Hieman kitkerää palautetta tästä sain salin puolelta, mutta käsittääkseni tarjottu ruoka ja sen taso hiljensi arvostelun...
Joulupäivä päättyi erinomaiseen ja pitkän kaavan mukaan nautittuun intialaiseen päivälliseen. Jälkiruoan aikaan kello tikitti jo lähemmäksi puoltayötä, ja sen jälkeen yhdessä rakkaan seuralaisen kanssa todettiin että olipa tämä suuri nautinto ja tähän on hyvä lopettaa. Ohessa muutama kuvaotos, reseptit saatavilla jos siltä tuntuu...
|
Loistava aamusetti, kuplajuomaa ja chipsejä |
|
Huoh, lumitöitä |
|
Apurit, niistähän on tässä hommassa paljon apua... |
|
Luminaamat * 2 |
|
Tästähän se lähti, kalttaa luumutomaatit |
|
Kaltatut ja operoidut tomaattipalat valmiina chutneytä varten |
|
Maustekastike #1 |
|
Maustekastike #2, aina tarvitaan chiliä, inkivääriä ja muita mausteita |
|
Maustekastike #2 - hyvä tästä tulee |
|
Ensimmäinen valmis ruoka - kookoskeitto |
|
Viinikin pääsi kuvaan - luomua ZH:n tilalta Ranskasta |
|
Väliruoka - mahtavaa chicken kormaa ja sahramiriisiä |
|
Kuvassa maaginen chutney, hyväähän se kieltämättä oli |
|
Pääruoka . marinoitua karitsaa, sahramiriisiä, raita, chutneytä ja muita herkkuja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti