torstai 24. heinäkuuta 2014

Melkein kesälomalla

Ansaittua kesälomaa odotellessa päätin kokata kesäisen kasvispaellan. Siitä tuli sen verran hyvää, että mahdollisesti joudun tekemään sitä lomalla uudestaan. Ruokana paella on todella helppo tehdä, ei tarvita muuta kuin pilkkoa kasvikset ja kypsentää ne oikeassa järjestyksessä. Omassa versiossa maun kannalta tärkeimmässä roolissa oli sahramin käyttö. Toki pussillinen sahramia maksaa jotakin ja suunnilleen saman värin saa kurkumaa käyttämällä, mutta maku- ja tuoksumaailma on aivan toinen. Joten suositan sahramia.

Tarkkaa reseptiä en ajatellut tähän laittaa, sen saa multa pyydettäessä, mutta helppoa hommaa tämä kyllä oli. Kokkauksen ja myös ruokailun aikana nautittiin roseeviiniä, ihan tietoisesti. Itse en ole kova roseeviinien ystävä, tiedän että laadukkaita roseeviinejä maailmasta löytyy, mutta itse en ole sellaisia Alkon valikoimasta löytänyt. Mutta kohtuullista roseelaatua saimme kuitenkin laseihimme, ja viininä se sopi oikein hyvin kasvispaellan kaveriksi.

Ohessa muutama kuvaotos tekemisestä ja tietysti myös lopputuloksen nauttimisesta.

Paellan pohjasetti valmiina.

Samaa settiä, mukana kokkausjuoma.

Loppuvaihe lähestyy, nyt mukana tuoreet herneet.

Ja ihan lopuksi loput kasvikset.

Valmis. Ei muuta kuin lautasia alle.

Valmista ja hyvää kasvispaellaa. Njam.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Vuelta Vantaa 2014

DNF. Näin siinä sitten tällä kertaa kävi. Alkuun erinomaista, jopa 32 km/h keskarilla vedettyä ryhmäajoa 15 km, mutta sitten crash-boom-bang, ja mun kisa oli siinä. En tarkkaan tiedä mitä tapahtui, mutta ryhmäajossa pienetkin virheet ovat pahoja. Jostakin syystä joku edelläajava hidasti yllättäen ja voimakkaasti, ja suma oli siten valmis. Toiset kykenivät väistämään, minä en. Etuvanne solmuun ja game is over.

Ei muuta raportoitavaa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Omalla pihalla

Olen melkein yhtä hyvä puutarhatöissä kuin keittiössä. Eli meillä on aika pieni ja rento piha, jonka nurtsin leikkaa mies. Terassin öljysin tänä kesänä. Rikkaruohoja kitken, kun huvittaa. Kesäkukkia kastelen, kun muistan. Tänään silmäilin ympärilleni ja pidin näkemästäni.

Rennot päiväkahviseuralaiseni ja ISO aurinkovarjo.

Metsämansikoita.

Uutta puskee.

Yllätyksekseni pihassa kasvaa myös jostain sinne eksynyt tammi.

Iso pihlaja varjostaa ihanasti.

Lunta odotellessa.

Nämä liljat oli ihan pakko istuttaa, ne kun muistan isoäitini pihapiiristä, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.

Historian havinaa myös verenpisaroissa, jotka viihtyvät varjoisalla etupihalla.

Pitäähän nyt 'pelakuita' olla....

Yksi komea peikonpähkinä pihalla jo olikin, istutin sen seuraksi toisen. Pääsevät erityisen esiin syksyllä ja talvella.

Sohvin päivystyskivi, josta seuraa naapuruston elämää.


Etupihan kivipihaa. Rakastan noita vanhoja kaivonkansia, joita meidän pihasta löytyy kolme.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Saksa

Viimeinen kuukausi on mennyt fudisjännityksen parissa, ja vihdoin eilen illalla sain sen mitä halusin. Saksa on uusi jalkapallon maailmanmestari. 24 vuotta tätä hetkeä on odotettu, joten nautitaan tästä vielä hetki. Upeat kisat, hieno finaali, ikimuistoinen välieräottelu, onhan näitä hienoja tapahtumia näissäkin kisoissa nähty. Ylen upea mm-studio, Niki Juusela ja Kuningas-Litmanen. Hienoa settiä illasta toiseen.

Lopuksi vielä kuva-arvoitus saksalaisesta lehdestä ennen finaalia, ja tietenkin tämä ylistysvideo. On aika siirtyä eteenpäin, ja nauttia vielä kerran.