Valmentajan ehdotuksesta olen viettänyt lyhyttä välikautta, eli treenannut paljon normaalia vähemmän. Tämä jatkuu vielä vajaan viikon verran, joten seuraavan kerran pyöräilen lokakuun puolella. Treenitauon tarkoitus on palautella itseäni kohtuullisen rankasta pyöräilykaudesta, jolle ehti tulla mittaa 5500 kilometria.
Uusi treenisetti lähtee kyllä kohta käyntiin, ja primääristi treenaaminen tapahtuu PK-tehoilla. Joten kyllähän tänä vuonna tuo 6000 kilometriä eri pyöräilymuotoja tulee varmasti täyttymään. Täten määrällisesti kasvua edelliseen vuoteen tullee olemaan 25-30%. Ihan hyvä parannuslukema.
Syksyä ja pimeneviä iltoja ajatellen viritin pyöriin etu- ja takavalot. Maantiepuolella takavaloa tarjoaa Garminin uutuus, eli Varia takatutka. Se siis havaitsee takana lähestyvän auton, ja kertoo siitä mulle mittarini eli Garmin Edgen näytössä. Takatutka toimii myös takavalona. Etuvaloksi tuli Exposuren MaXx-D. Sama etuvalo sekä maastoon että maantielle. Tähän oli omat syynsä.
Nyt kun vielä olen pyöräilytauolla, niin kehutaan vielä uutta harrastustani, eli polkujuoksua. On aika mukava laji, ja se tuo ainakin haasteita ja vaihtelua tavalliseen juoksuun verrattuna. Toki omat juoksukengät piti sitä varten hankkia. Päädyin Salomonin S-Lab Speed malliin, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Jos tuohon polkujuoksuun vielä lisähaasteita haluaa, niin sitten pimeällä metsään ja poluille juoksemaan. Siitä saa jo hyvän tekosyyn hankkia itselleen jonkun ultimaattisen juoksuvalosysteemin...
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Sappee MTB - kisaraportti
Syöte MTB teki tänä vuonna paluun MTB-kisakartalle, ja kyllähän se piti käydä tsekkaamassa. Päätin ajaa 38 kilsan kisamatkan, sillä epäilin että palautumiseni TdH:sta ei vielä olisi ihan kohdallaan. Tätä päätöstä kiittelin kisan aikana, sillä uusi reitti oli keskiosaltaan melkoisen tekninen, ja oma eteneminen kapealla, juurakkoisella ja kivisellä, singletrackillä oli melkoisen hidasta. Tämä osuus oli teknisesti ihan Tahkon tai Syötteen MTB-kisojen tasoista, ja bonuksena oli vielä kosteudesta johtunut liukkaus. Joten se siitä järjestäjän mainostuksesta, että reitti sopii myös aloittelijoille...
Garminin kertoma raportti, jonka voi käydä tsekkaamasta täältä, kertoi tuon osuuden pituudeksi 10 kilometriä. Tuohon pätkään mahtui osaltani useita työntöpätkiä, ja ajamisen rytmi oli ajoittain todella kadoksissa. Samoin tuohon sektoriin osui osaltani yksi surkuhupaisa bunnyhop, jossa eturengas meni kyllä ihan oikein puun ylitse, mutta takarengas jäi vajaaksi, ja kun puun runko oli sikaliukas, niin kaikki voi arvata miten siinä pyörälle ja kuskille kävi. Onneksi tuossa kohtaa ei ollut yhtään katsojaa, tai toista kuskia perässä...
Ennen tuota osuutta vauhti oli oikein hyvä, ja tuohon osuuteen kuuluivat myös matkan suurimmat alamäet, jossakin mäessä taisin kellottaa lähemmäksi 50 km/h, joten meininki oli kyllä kohdallaan. Hieman ennen puoltaväliä laskeskelin että 2:30:00 voisi olla mahdollinen loppuaika, mutta valitettavasti oma puutteellinen ajotaito märässä juurikossa/kivikossa pudotti lopullista aikaani.
Reitin loppupuolen 10 km kulkivat taas hyvin, enimmäkseen reitti oli kuivempaa kangaspolkua ja metsäautoteitä, joten niissä pääsi hyvin ajamaan. Samoin viimeisen kahden kilometrin nousumetrit olivat mun vahvinta osuutta, muutama selkä siinä tuli napsittua. Tuossa kohtaa reittiä polkuvoimasta oli paljon hyötyä, ja yllättävän paljon sitä vielä tuossa vaiheessa löytyi. Vikat loppunousut olivat myös kisassa eka kerta, kun käytin edessä pienempää mummoratasta, muuten poljeskelin isommalla.
Maaliin saavuin ajassa 2:52:00, joka oli ihan kohtuullinen suoritus. Sillä irtosi 13. sija kaikista kisaan startanneista kuskeista, joita oli lopulta 85. Kaksi minuuttia jos olisi kyennyt parantamaan, niin olisin ollut Top-10 sakissa, tuo olisi ollut aika helposti tehtävissä. Top-5 listalle pääsyyn olisi vaadittu jo 15 minuuttia parempi aika, siihen en oikein usko. Saatika voittoon, johon olisi vaadittu 32 minuuttia parempi aika. Myös yksi nainen ehti maaliin ennen mua, ja kohtuullisen selvästi. Taisi olla se aika kova menijä, jonka kanssa poljettiin matkan eka puolisko. Juurakko-osuudella hän sitten mut pudotti, kaikki kunnia hänelle.
Lopputulos oli kuitenkin sen verran hyvä, että positiivinen maku kisasta jäi. Reitti oli ihan hyvä, vaikkakaan enhän mä noista märistä juurista ja kivistä tykkää. Jos olisi ollut kuivaa, niin myös oma menoni olisi niiden osalta ollut toisenlaista, ehkä.
Tähän kisaan on hyvä lopettaa kisakausi tältä vuodelta. Nyt vähän huilataan tehokkaan pyöräilyn osalta, ja sen jälkeen aloitetaan treenaus tulevaa kautta varten. Vuoden 2016 tavoitteet eivät vielä ole kaikilta osilta selviä, mutta tiettyjä juttuja on jo laitettu ylös.
Ohessa vielä muutama graafi mittarista. Noista näkee että ainakin rasitus on ollut kohdallaan...

Reitin korkeusgraafi. Muutama jämäkkä nousu tuonne kyllä mahtui... |
Vauhtia piisasi, ainakin joskus. |
Sykkeet olivat kyllä korkealla. Punaisella mentiin yli puolet ajasta. |
perjantai 4. syyskuuta 2015
Sappee MTB
Huomenna aamusta nokka kohti Pälkänettä ja Sappeeta. Muutaman vuoden tauon jälkeen kisakalenteriini palaa maastokisa Sappeen ympäristössä. Jos muistan oikein, ja jos reitti on edes osittain sama kuin viimeksi, niin teknisesti tämä on helpompaa ajettavaa kuin vaikkapa Tahkolla tai saatika Syötteellä, mutta kyllähän tuollakin polkuja riittää. Ja käsittääkseni reitti päättyy Sappeen huipulle, eli loppunousussa on varmasti riittävästi haastetta.
Syksyllä voi säät olla haastavia, ja huomiseksi on sitten luvattu vesisadetta. Mutta ei se haittaa, oheisesta videosta voi nähdä mitä tuleman pitää. Ainakin polkijoita on huomattavasti vähemmän kuin Tahkolla, ja tämähän on tietysti hyvä asia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)