sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Off-Season

Valmentajan ehdotuksesta olen viettänyt lyhyttä välikautta, eli treenannut paljon normaalia vähemmän. Tämä jatkuu vielä vajaan viikon verran, joten seuraavan kerran pyöräilen lokakuun puolella. Treenitauon tarkoitus on palautella itseäni kohtuullisen rankasta pyöräilykaudesta, jolle ehti tulla mittaa 5500 kilometria.

Uusi treenisetti lähtee kyllä kohta käyntiin, ja primääristi treenaaminen tapahtuu PK-tehoilla. Joten kyllähän tänä vuonna tuo 6000 kilometriä eri pyöräilymuotoja tulee varmasti täyttymään. Täten määrällisesti kasvua edelliseen vuoteen tullee olemaan 25-30%. Ihan hyvä parannuslukema.

Syksyä ja pimeneviä iltoja ajatellen viritin pyöriin etu- ja takavalot. Maantiepuolella takavaloa tarjoaa Garminin uutuus, eli Varia takatutka. Se siis havaitsee takana lähestyvän auton, ja kertoo siitä mulle mittarini eli Garmin Edgen näytössä. Takatutka toimii myös takavalona. Etuvaloksi tuli Exposuren MaXx-D. Sama etuvalo sekä maastoon että maantielle. Tähän oli omat syynsä.

Nyt kun vielä olen pyöräilytauolla, niin kehutaan vielä uutta harrastustani, eli polkujuoksua. On aika mukava laji, ja se tuo ainakin haasteita ja vaihtelua tavalliseen juoksuun verrattuna. Toki omat juoksukengät piti sitä varten hankkia. Päädyin Salomonin S-Lab Speed malliin, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Jos tuohon polkujuoksuun vielä lisähaasteita haluaa, niin sitten pimeällä metsään ja poluille juoksemaan. Siitä saa jo hyvän tekosyyn hankkia itselleen jonkun ultimaattisen juoksuvalosysteemin...

Ei kommentteja: