Kävimme eilen http://www.sisustaulkona.fi/ :n Pian kanssa paikanpäällä tekemässä pihasuunnitelmia. Uuden kotomme piha tarjoaa hurjasti erilaisia perennoja, komeita saniaisia, valtaisina rehottavia pensaita, käkkyrävartinen peikonpähkinä, erilaisia ja erikuntoisia tuijia, kuusi, kataja, pihlaja, kriikuna ja kaiken kruunasi villiintyneet rikkaruohot. Huumaavasti tuoksuva minttu oli vallannut neliömetrikaupalla tilaa. Pia käveli 2 tuntia pitkin puskia ja hihkaisi aina uuden lajin tunnistaessaan. Lajikkeistoa oli aika tavalla, mutta hoitamattomana se näyttää isolta ja tukkoiselta pöheiköltä.
Teimme raivaussuunnitelmia, otimme mittoja, Pia valokuvasi, esitimme muutaman toiveen ja nyt annamme Pialle vapaat kädet suunnitella pihallemme uusi, selkeämpi ja sopivan rento ilme. Helppohoitoisuudesta plussaa.
Viikonloppuna tiedossa raivauksen ensimmäinen osa, jolla harvennamme jo pahimmat paikat. Loput jää keväälle.
torstai 27. lokakuuta 2011
maanantai 24. lokakuuta 2011
Japanilaisessa puutarhakulttuurissa...
... sammal on kaunis ja arvostettu pinta.
Meidän pihalla kasvaa nurmikko sammalta. Nurmikon pinta on ihanan pehmeää, kaunista ja helppohoitoista. Sammalnurmikkoa ei tarvitse juurikaan ajaa ja se on ikivihreä. En todellakaan ala sammalta poistamaan, vaan toivon, että sammalmatto kestäisi elossamme mukana, kulutusta kun tuo kestää huonommin.

![]() |
Metsä pihallamme. |
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Älkää virnuilko siellä
![]() |
Autotallin puunausta. Tähän talliin tosin autolla ei ole mitään asiaa. |
Mitä hankittiin lumilapion ja lehtiharavan lisäksi ihan ekaksi:
![]() |
Kukkasipuleita. |
![]() |
Lisää kukkia. |
![]() |
Pyörien pesuun. |
![]() |
Apetta lintulaudalle. |
torstai 20. lokakuuta 2011
Nyt se taas alkaa
Remontti nimittäin. Eilen illalla kiiruhdettiin ottamaan uudesta kodista ennen ja jälkeen kuvista ne ennen-versiot. Tänään lähtee jo purku käyntiin. Omalle kontolle jää autotallin maalaus ja muu ehostus. Rautakauppaan hop. Kukkasipulit on jo ostettu.
Asunnossa on vain muutama lamppu, mutta sää tarjosi huikeat puitteet, kun toistuvat salamat valaisivat tyhjän asunnon.
pst. yhden seinän kaataminen teki ihmeitä, mieli tekisi kaataa loputkin sisäseinät :)

Sopiva
Sopiva-shop Eerikinkadulla on yksi lempiputiikeistani. Seitsemän nuoren naisen perustama yritys toimii kivijalassa ja tarjoaa yksilöllisiä vaatteita, koruja ja muita asusteita.
Viimeksi mukaan pakattiin Muru- ja Tauko-mallistojen tuotteita. Suosittelen.

lauantai 15. lokakuuta 2011
Muru
Lauantaina illallinen Murussa. Lainattuna Murusen sivuilta:
Muru Dining tarkoittaa hienostelematonta tapaa nauttia artesaanityönä tehdystä ruoasta. Raaka-aineiden tai tekemisen tasosta emme tingi tippaakaan, mutta turhanpäiväinen kikkailu ja jäyhä jököttäminen eivät kuulu tyyliimme. Missiomme on vilpitön hyvästä ruoasta nauttiminen.
Kaiken ylläolevan voimme allekirjoittaa. Muru onnistui lauantaina liki täydellisesti. Lauantaisin Murussa on tarjolla vain menu ja muutamia klassikoita, joten valitsimme menun. Alkuun tarjottu kevyesti savustettu peura-annos oli aivan uskomattoman hyvää, ja myös pääruoan kuhafileet olivat hyvin onnistuneita. Juustoista me tykätään aina, varsinkin kun itse sain nauttia Stilton + LBV-tason portviiniyhdistelmästä. Kauniimmalle puoliskolle keittiö rakensi oman juustolautasen, kun häb kertoi nihkeästä suhtautumisestaan sinihomejuustoihin. Tämäkin oli hieno ele sekä keittiöltä että salihenkilökunnalta.
Omalta osaltani voisin sanoa että Muru on tämän hetken ykkösravintola Helsingissä, mutta toki voidaan myös sanoa että entinen ykkössuosikkini Farang ei todellakaan ole kovin kaukana Murusta. Ruoka voi Etu-Töölön Farangissa olla modernimpaa tai hienompaa, mutta palvelussa ja tunnelmassa Fredan Muru vie kyllä selvän voiton.
Lopuksi muutama kuvaotos illan nautinnoista. Me nautimme kovasti, toivottavasti näiden kuvien avulla moni muukin pääsee virtuaalinautintojen maailmaan...

Hieno ilta pitää aina aloittaa kuplajuomalla, niin nytkin. |
![]() |
Miedosti savustettua peuraa, njam najm. |
![]() |
Loistava kuha-annos |
![]() |
Jälkiruoka a´la Mr. T. |
![]() |
Jälkiruoka a´la Mrs. T. |
![]() |
Omistajien signaturet vuodelta 2010 |
Kaiser Chiefs@Helsinki
Me Tavastian elinkautisvangit karkasimme kotoa ja kävimme vieraissa, eli Circuksessa katsomassa laatuindietä suoraan Leedsistä. KC:n syyskiertue on loppumaisillaan, ja täpötäysi Circus odotti innolla näitä tarttuvien kertosäkeiden mestareita lavalle. Onneksi FB tiesi kertoa että keikka alkaa 22:45, ja noin viisi minuuttia ennen saavuimme tähän meille entisestään tuntemattomaan keikkapaikkaan. No, juomat käteen ja paikan valtaus suoraan miksauspöydän vierestä. Korotetun lattian takia lavalle näki paremmin kuin kotiluolassa, josta voi siis antaa positiivisen pisteen.
Tarkalleen ilmoitettuna ajankohtana Leedsin viisikko hyökkäsi lavalle, ja ekana biisinä kuultiin ykköslevyn avausraita "Everyday I Love You Less And Less" ja sitä seurasi muutama uudempi biisi. Kaikki kappaleet vedettiin hyvällä energialla ja yleisöa huudatettiin mukaan heti alusta pitäen. Keikan ensimmäinen kohokohta kuultiin tietysti hitin "I Predict A Riot" aikana. Uskomattoman hienoa laulatusta bändin ja yleisön välillä. Täysi Circus oli tässä vaiheessa täysin valmista kamaa. Väliin taas uudempia ja vanhempia biisejä sopivana coctailina, huippukohtana tietysti "Ruby" ja yllättävän lyhyen keikka oli siinä. Lopulta setin päätti tuplaencore, jossa kuultiin itseäni kovasti miellyttänyt versio kakkoslevyn biisistä "Love´s Not A Competitation (But I´m Winning)" ja vikana pommina tietysti "Oh My God". Tämän biisin aikana kova yleisö pomppi ja hyppi biisin kertsin mukana, niin hyvä meininki oli päällä.
Keikan loppumisen jälkeen emme jääneet Circusta ihmettelemään, vaan hipsimme suoraan junalle ja kotiin. Tapahtuma kannatti ehdottomasti kokea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)