lauantai 15. lokakuuta 2011

Muru

Lauantaina illallinen Murussa. Lainattuna Murusen sivuilta:

Muru Dining tarkoittaa hienostelematonta tapaa nauttia artesaanityönä tehdystä ruoasta. Raaka-aineiden tai tekemisen tasosta emme tingi tippaakaan, mutta turhanpäiväinen kikkailu ja jäyhä jököttäminen eivät kuulu tyyliimme. Missiomme on vilpitön hyvästä ruoasta nauttiminen.

Kaiken ylläolevan voimme allekirjoittaa. Muru onnistui lauantaina liki täydellisesti. Lauantaisin Murussa on tarjolla vain menu ja muutamia klassikoita, joten valitsimme menun. Alkuun tarjottu kevyesti savustettu peura-annos oli aivan uskomattoman hyvää, ja myös pääruoan kuhafileet olivat hyvin onnistuneita. Juustoista me tykätään aina, varsinkin kun itse sain nauttia Stilton + LBV-tason portviiniyhdistelmästä. Kauniimmalle puoliskolle keittiö rakensi oman juustolautasen, kun häb kertoi nihkeästä suhtautumisestaan sinihomejuustoihin. Tämäkin oli hieno ele sekä keittiöltä että salihenkilökunnalta.

Omalta osaltani voisin sanoa että Muru on tämän hetken ykkösravintola Helsingissä, mutta toki voidaan myös sanoa että entinen ykkössuosikkini Farang ei todellakaan ole kovin kaukana Murusta. Ruoka voi Etu-Töölön Farangissa olla modernimpaa tai hienompaa, mutta palvelussa ja tunnelmassa Fredan Muru vie kyllä selvän voiton.

Lopuksi muutama kuvaotos illan nautinnoista. Me nautimme kovasti, toivottavasti näiden kuvien avulla moni muukin pääsee virtuaalinautintojen maailmaan...

Hieno ilta pitää aina aloittaa kuplajuomalla, niin nytkin.

Miedosti savustettua peuraa, njam najm.

Loistava kuha-annos

Jälkiruoka a´la Mr. T.

Jälkiruoka a´la Mrs. T.

Omistajien signaturet vuodelta 2010
  




Ei kommentteja: