Microsoft

Tunnetusti kaikkien meidän tietoturvapuuhastelijoiden pitää aina morkata Microsoftia. Yleensä aiheesta, joskus myös aiheetta. Ohessa Office Animalsin näkemys aiheesta, itse allekirjoitan tämän.

Silja Line

Tästä matkasta piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta jo nyt paljon julkisuudessa olleet tiedot siitä, että hygienian kanssa ei tuolla risteilyllä kaikki mennyt ihan putkeen vaikutti myös tähän kirjoitukseen.

Olimme siis samalla Silja Symphonyn Helsinki-Tukholma risteilyllä, josta myöhemmin alkoi kuulemaan ikäviä uutisia. Ja kyllähän sieltä itsekin vatsapöpön sain, joka sitten aktivoitui parin päivän muhimisen jälkeen. 1,5 päivää huonoa oloa, ja ihan korkeaa kuumetta, siinä se. Nyt on jo kaikki oikein hyvin.

Itse risteilyllä kaikki oli hyvin. Meidän teema oli tietysti viinit ja hyvä ruoka, ja nämä kyllä onnistuivat ihan hyvin. Ysikerroksen Junior Suite hytit ovat isoja ja mukavia, niistä voi kyllä antaa kaikki pisteet. Nehän toteutettiin vain pari vuotta sitten, ja niitä taitaa löytyä laivasta kolme kappaletta.

Ruokapuolella maistelimme Bon Vivantin Menu Nordicin, joka tällä kertaa oli Suomen Keittiömaajoukkueen käsialaa. Kokonaisuus oli oikein hyvä, tietysti pohjoismaalainen ja riittävän kevyt. Siihen oli myös sovitettu sopivat viinit, joten kokonaisuus oli oikein hyvä. Viinipuolella päivystin Bon Vivantin vieressä olevassa viinibaarissa, ja maistelin erilaisia hyviksiä. Lopulta mukaani lähti yhdeksän pulloa, kolmelta eri tuottajalta.

Juuri mitään muuta emme laivalla tehneet. Toki kävimme isossa Tax-freessä tuliaisia ostamassa, mutta esimerkiksi sieltä ei tarttunut yhtään juomaa mukaani. Lisäksi ohjelmassa oli pakollinen käynti 7. kerroksella sijaitsevassa Old Port pubissa, ja vaikka sitä olikin ulkoisesti uusittu, niin ei se vaan oikein nappaa. Varsinkaan kun siellä rämpytti joku trubaduuri niitä ikivihreitä pubibiisejä. Sieltä oli päästävä nopeasti pois.

Tällä setillä mennessä, ja suunnilleen samalla paluumatkalla. Onneksi emme olleet tietoisia mistään Noro-viruksista, joten sen olemassaolo ei häirinnyt meitä tuolloin lainkaan. Ongelmat alkoivat osaltani vasta maanantaina, ja Annehan ei saanut Noro-tuliaista lainkaan.

Ohessa ruokakuvia, sillä olihan se risteilyn paras osuus...

Menu Nordic

Keittiötervehdys. Kylmäsavulohta, chiliä ja pinjansiemeniä.

Alkuun ruijanpallasta ja raparperiä. Kevyttä ja hyvää.

Seuraavaksi vuohenmaitoa ja maa-artisokkasipsejä. Sipsit olivat huippuhyviä, vuohenmaito oli kyllä pieni pettymys.

Oma pääruokani koostui vasikan entrecotesta, prässätystä vasikanposkesta ja sipulipyreestä. Erinomainen kokonaisuus.

Kotimaisia juustoja ja saksanpähkinää. Valitettavasti kuusenkerkkä ei kyllä maistunut juuri miltään.

Loppuun eriomainen klassikkopäätös.

Merinäkymä hytin ikkunasta.

Viiniostokset. Osa menee vielä pitkäksi aikaa kypsytykseen.

Vuoden 2016 kisakalenteri

Vihdoinkin sain lopullisesti päätettyä mihin  pyöräkisoihin sitä tänä vuonna tulen osallistumaan. Itse kisakausi on jo osaltani alkanut, ja hyvinhän siinä ei käynyt. Ei siitä enempää, nokka kohti uusia kisoja, ja niitähän löytyy:

1. Seutulan kierros 14.5. - kisakauden avaus, ei mikään voittajaveto

2. Klaukkalan Ympäriajo 19.6. - uusi kisa, pituus 88 km tutuissa lähiympäristöissä

3. Tahko MTB 2.7. - 9. kerta, eli klassikkokamaa. Tänä vuonna matkana 45 km.

4. Willimiesajot Lappeenrannassa 24.7. - uusi kisa, pituus 135 km. Mukana myös hiekkateitä...

5. Porvoon Kuntoajot 7.8. - kisan pituus 110 km, vaativa ja mäkinen reitti

6. Turku Touring 21.8. - uusi kisa, pituus 80 km. Pitäisi olla helppo reitti.

7. Saariselkä MTB 27.8.  - kisakauden lopetus maastossa. Pituus 80 km ja eniten nousumetrejä.

Eiköhän sitä noiden jälkeen tunne taas polkeneensa. Vikan kisan jälkeen alkaa meidän myöhäinen kesäloma, joten ruskapyöräilyä tulee sitten kisakauden jälkeen harrastettua muutaman viikon ajan.

Ruokakuvia

Kyllä ja taas kerran kyllä, olemme myös Palojoelle muuttamisen jälkeen tehneet ruokaa. Tai siis ainakin toinen meistä tekee, ja toinen diggailee sivussa. Tässä kuitenkin joitain kokkiotoksia menneiltä kuukausilta...

Inkkari - tästä se lähtee

Inkkari - lisää maustekastikkeita

Inkkari - marinadimössö

Inkkari - fresh

Inkkari - kokonaisuus, huippuhyvää

Vappu - ykkösaamu

Vappu - brunssi 01

Vappu - brunssi 02

Vappu - final

ManCave prologi

Näin on, eli remontin jälkeen oma pyörästudioni ja viinibaarini alkaa olemaan valmis, vain tuparit puuttuvat. No, onneksi tuokin päivä koittaa parin viikon sisällä, joten tässä ennakkoon hieman kuvasatoa omasta lempipaikastani...

Ykköstason leffat pääsivät paraatipaikalle...

Kaikki merkittävät musiikkivaikuttajat samassa kuvassa

Ai niin, olihan tämä myös viinibaari. Tässä hieman sisältöä.

Tärkeimmät viestit löytyvät aina, myös tästä kuvasta.

Kyseessä ei ole sponssikuva, vaan jotakin ihan muuta

Takaisin pyöräilyyn. ;Mallorcan kartta, huippuhienoa ajamista.

Ja ilman energiaa ei pyöräilijä kyllä pärjää.

Pyöräilystudion kesäversio. Tunteja täällä on vietetty ja tullaan viettämään.

Peloton-lehti ja erityisesti lehden kansikuvat toimivat mulle inspiraation lähteinä...

Kisakauden avaus - mustan kissan kosto

Eilen tuli sitten avattua kisakauteni. Normaalista poiketen avasin sen pyöräkisalla, enkä klassisella HCR-juoksukisalla, koska itselläni on ollut melkoisia vaikeuksia tuon juoksun suhteen. On ollut sekä fyysisiä että henkisiä vaikeuksia, joten tällä kertaa päätin jättää HCR:n väliin, ja avata kauden pyöräkisalla.

Kisakauteni alkoi siis itselleni tutuissa Seutulan maisemissa, jossa osallistuin Seutulan Kierros kisaan. Tavoitteena oli ajaa 2 kpl 41 km kierroksia itselleni hyvin tutuissa maisemissa, ja toivottavasti myös hyvässä ajoporukassa.

No, kun lauantaina saavuin lähtöalueelle, niin hieman ihmettelin porukan valmistautumista. Nimittäin 99% porukalla oli kireät, omien joukkueiden logopaidat päällä, mutta suurempi ihmetys mulle oli useimmat lämppäteltat, joissa eri joukkueiden ajajat ajoivat reisiään lämpimiksi. Itselläni ei moista ollut, ja ennen lähtöä kävin pyörittämissä polkimia noin 2 km verran.

Juuri ennen lähtöä kerrottiin että oma lähtöryhmäni (kategoria 2) on vallitsevan sateisen sään takia yhdistetty eliittitason ryhmään, ja kisa on vain 82 km mittainen kaikilta. Tämä selvä, ei muuta kuin valmiina lähtöön.

Sitten kun lähtölaukaus tuli, niin kaikki omassa ryhmässäni olleet lähtivät kuin tykin suusta lähtöalueen ylämäkeen kiihdyttämään. Olin hetkessä 20-60 metriä muista jäljessä, ja jo tuossa vaiheessa ajattelin että mitäköhän tästä tulee. Alkukiihdytyksen jälkeen käännyimme vasemmalla alamäkeen, jonka jälkeen tuli eka kova ylämäki. Tässä kohtaa olin muuta ajoryhmää jäljessä noin 80 metriä. Kaiken kukkuraksi epäonni hyppäsi eteeni, tällä kertaa mustan kissan muodossa. Eli alamäen loppuosassa, juuri ennen joen ylitystä , tielle juoksi kissa, musta sellainen. Kovasti jarruttaen, ja kissan häntäpuolelle ohjaten, sain törmäyksen vältettyä, mutta samalla sateen liukastamalla asvaltilla pyöräni ohjaitui ensin pientareelle ja lopulta etupyörän verran pöpelikköön.

Tästä tapahtumasta selvittyäni jatkoin ekan ylämäen nousemista nollavauhdista lähtien, joten lopputulos ei ollut kovin kummoinen. Muu porukka oli mennyt ko. nousun jo aikoja sitten, joten sooloajona jatkoin etenemistäni. Tässä vaiheessa tiesin että pitkä tulee olemaan matkani.

Vesisade yltyi entisestään, samoin vastatuuli tuntui olevan jatkuvasti kiusana, joten mukavaa ajorytmiä en saanut missään kohtaa päälle. Samoin jalat olivat jatkuvasti kohmeloisen oloiset, joten rentoa pyöritystä ei vain löytynyt. Jossakin vaiheessa ennen Palojoentietä mut ajettiin kiinni 5 min myöhemmin lähteneen kategoria 3. ajajien kesken, ja koko juna meni mun ohitse heittämällä, en pysynyt heidänkään mukana kuin max. 500 metriä.

Reitti meni meidän nykyisen kotimme ohitse, mutta vastatuuli oli sen verran kova että ennen tunnettua ylämäkeä olevassa alamäessä en saanut vauhtia yli 50 km/h, joten myös klassikkomäen nousu ei onnistunut kovin hyvin. Tässä vaiheessa päätin että jos omalla postilaatikollani on kannustusjoukkoja hurraamassa, niin joko ajan suoraan kotiin tai sitten yritän motivoida itseni myös toisella kierroksella. Näin ei kuitenkaan ollut, joten päätin että ajan vain yhden kierroksen, ja sen jälkeen suuntaan kotiin ja saunaan lämmittelemään.

Kierroksen loppupuolisko meni jo vähän paremmin, ja kun Lahelan kohdalla olin ajanut noin 30 km, niin jalat tuntuivat ekan kerran hyvältä. Vaikka kellotin henkilökohtaisesti parhaat 5 km segmentit välille 30-40 km, niin olin kuitenkin selkeästi viimeisten joukossa tulossa maaliin tai ekan kierroksen päätökseen Täten kun lopulta saavuin Seutulan koululle, niin oli helppo ohjata pyörä vasemmalle ja kohti omaa autoa. Eli keskeytin oman kisani yhden kierroksen jälkeen, syitä tähän oli aika monta.

Vasta Jjlkikäteen olen ymmärtänyt että kyseessä olikin kansallisen tason pyöräkisa, ei kuntotapahtuma. Täten olin jo lähtökohtaisesti liian kovassa seurassa, ajajien iästä tai muusta huolimatta. Tulihan tämäkin itselleni selväksi, eli jatkossa pitää olla sen verran tarkkuutta että osallistun vain kuntoajoihin...

  

Mallorcan leiri, osa II

Niin se aika vaan kuluu, ja tämäkin treeniviikko lähestyy loppuaan. Yksi kevyt palauttava treeni vielä, sitten se on siinä, kamat pakettiin ja kotia kohti. Tässä vaiheessa iltaa voisin sanoa, että toinen viikko tätä kiitos, niin hienoa tämä on treenimielessä ollut. Aiemmin tänään olisin voinut sanoa, että ei metriäkään enään, onneksi täältä pääsee pian pois. Näin se mieli muuttuu, kun saa hyvää ruokaa ja muutaman palautusjuoman. Nyt sitä vain fiilistelee tämän päivän upeaa ajopäivää.

Ja kyllähän päivä oli upea. Kolme kovaa nousua, joiden pituudet olivat 5 km, 6 km ja 7 km. Vastaavasti myös mäkien jyrkkyydet kasvoivat, ja viimeisen nousun strategiset mitat olivat ka 8,2% ja max 10.2%. Ekaan mäkeen, nimeltään Colle de Soller, joka löytyy listattuna ja tarkemmin kuvattuna myös Mallorca Cycling-sivustolta lähdin hieman varovaisemmin, sillä en ollut lainkaan kartalla siitä, mitä jatkossa tuleman pitää. Lopputuloksena oli 5. sija ylhäällä, tulimme kolmen tasavahvan polkijan ryhmässä maaliin. Ihan ok suoritus itseltäni, mutta parempaankin olisin kyennyt.

Toinen nousu Port de Sölleristä kohti Deiaa oli hieman kaksivaiheinen, eli siinä oli välissä jopa hieman jämäkkää laskua, jonka jälkeen tuli uusi nousu, jonka päällä maali vasta oli. Tämän kokonaisuuden jyrkkyyttä en muistanut tsekata, mutta ajoittain siinä oli jyrkempiä kohtia kuin ykkösnousussa. Tämän nousun hoidin paljon paremmin kuin edellisen, varsinkin välialamäessä annoin mennä vaan, ja siinä ohitinkin pari kisaajaani ihan iisisti, joten ylhäällä olin sitten kakkosena. Ykkösmies oli sama kuin edellisessä, kova ukkeli, joka kisaa edelleen Suomen elite-tasolla. Tuosta alamäkiosiosta on annettava kaikki propsit meidän ryhmän Simolle, joka on harrastanut oikeaa polkupyöräilyä vasta 1,5 vuotta, ennen sitä ei mitään. Simo meni siis heittämällä mun ohitse tuossa alamäessä, mutta mä poimin hänen selän viimeisessä ylämäessä...

Viimeinen nousi lähti Deain kylästä ja kohteena oli Valldemossan kylä. Porukan vetäjät kertoivat että kyseessä on ihan jämäkkä, mutta ei mahdoton mäki. Mutta aika nopeasti alkoi ainakin mulle selvitä, että tämä on sitten se kaikkein kovin mäki. Lähdin ajamaan sitä omaa tahtiani ylös, edelläni molemmat edellismäet kuitannut pallopaitamies, ja takanani muu poppoo. Mäki jatkui ja jatkui, ja alkoi jyrkkenemään. Siinä vaiheessa havaitsin että ajan yksin, edelläni ja jo noin 50 metrin päässä polki pallopaitamies. Omat sykkeet huitelivat hieman 160:n yläpuolella, eli ihan täysiä ei vielä menty. Nousun jyrkin osuus, josta mun Garmin ilmoitti 10,2% jyrkkyyttä, ja jota kaikkien pyöräilyfänien tuntema Peter Selin kutsuisi jo seinäksi, oli aika jämäkkä kokemus. Vaikka itselläni oli jo ennen tuota ollut kevyin välitys käytössä, niin tuossa kohtaa olisi vielä kevyempää kaivannut. Sitä nyt ei sitten löytynyt, joten aika alhaisella kadenssilla tuokin parin sadan metrin pätkä lopulta nousi ylös. Mutta tuossakaan kohtaa en noussut putkelle ajamaan, joten vielä oli varastossa jerkkua sen verran jäljellä. Jälkikäteen kuulin, että mun takana, mutta jo muutaman sata metriä jääneenä, olleet Lahden Pyöräilijöiden ajokoirat olivat suunnitelleet ajavansa mut kiinni ko. kohdassa. Eipä homma heiltä mennyt suunnitelmien mukaan, vaan lopulta he saapuivat mäen päälle mulle noin 30 sekuntia hävinneinä. Voittaja oli tietysti sama pallopaitamies, joka todellakin ansaitsi oman paitansa ja KOM-tittelin. Hävisin hänellä noin 50 metriä, hienosti hän mua onnitteli, ja oli jopa hieman epäuskoisen näköinen siitä, kuka sieltä taas kakkosena maaliin ajeli...

Tämän jälkeen ajelu oli vain pelkkää alamäkeä, ja kyllähän on sanottava, että hienolta sekin tuntuu. Varmaankin 10 km pelkkää alamäkeä, hyväpintainen asvaltti, eikä liian tiukkoja mutkia, joten vauhti huiteli jatkuvasti 60-65 km/h lukemissa ilman suurempaa työntekoa. Upeaa palauttelua. Tämän jälkeen saavuttiin jo Palman kaupunkiin, joten vauhdit olivat jo paljon hiljaisemmat. Samoin päivän rasitukset alkoivat jo ihan selkeästi tuntua, joten onneksi matka eteni edelleen primääristi lievässä alamäessä. Lopulta olimme ihan rantsussa, ja sielta vikat 10 km kohti omia hotelleja meni omalla painollaan, ja jo palautusjuomia haikaillen. Kun saavuin omaan hotellihuoneeseeni, olin niin poikki, että en vähään aikaan ole vastaavaa kokenut. Tätä kirjoitusta tehtäessä tilanne on jo ihan toinen, kiitos hyvien palautusjuomien...

Lopuksi hienoja kuvia ja graafeja tältä päivältä. Upea päivä oli.

Reitti, helppo homma

Aika helppo on löytää ne kolme nousua...

Samoin sykekäppyrät kertovat nousujen rasittavuudesta kaiken

Port de Soller. Aivan superhieno paikka. Täällä voisi pitää majapaikkaa seuraavalla kerralla.

Uskollinen kumppanini. Merkki mikä lie, mutta ihan hyvin toimi. Seuraavalla kerralla kuitenkin oma kumppani mukana.

Illan palauttava pasta-annos. Aivan optimaalisen hyvää, hyvä että on Trip Advisor olemassa.

Paluumatkalla bongattu rantalentisjengi ja hieno taustamaisema. Ainoastaan hienon kuvan takia mukaan päässyt.