torstai 26. kesäkuuta 2008

EM-jalkapalloa, osa 3

Ja niinhän siinä kävi, että Saksa ei taaskaan pettänyt.
Huonohkosta pelistä huolimatta välierissä kaatui Turkki numeroin 3-2, ja näin ollen oma suosikkini pelaa sunnuntaisessa finaalissa.

Itse peli oli monella mittarilla mitattuna Turkin hallintaa, ja voipi olla että saksalaiset tulivat ensimmäiselle puoliajalle hieman ylimielisenä, ja tunnetustihan tuo näkyy heti pelissä. Turkin avausmaali on tuosta huonosta puolustamisesta oiva esimerkki, Saksan puolustajat keskittyivät aivan muuhun kuin päätehtävään, pallo yläriman kautta Turkin hyökkääjälle ja siellähän se oli. Onneksi Saksa kuittasi tuon maalin melko pian. Nopea vastahyökkäys oli saksalaista fudista parhaimmillaan, ja tilanne olikin 1-1.

Toisella puoliajalla Saksa oli jo huomattavasti aktiivisempi. Jopa joukkueen kapteeni Michael Ballack näkyi kentällä, mitä hänestä ei voinut ekalla puoliskolla sanoa. Baselin kuva- ja ääniongelmien aikana Miroslav Klose pukkasi Saksan 2-1 johtoon, kiitos Turkin elähtäneen pornotähden näköisen kakkosveskarin.

Mutta Turkki tuli vielä kerran, ja eipä sitä kotisohvalla olisi taas uskonut. Pätkivä kuva palasi juuri, ja pääsin omin silmin todistamaan saksalaisten löysää oman pään pelaamista ja maalivahti Jens Lehmannin väärää sijoittumista. Tilanne siis taas 2-2. Ja tässäkin maalissa Saksan laitalinkki Philipp Lahmia vietiin kunnolla sinne tuttuun paikkaan...

No, Saksa ei olisi Saksa jos se ei olisi vielä kerran noussut. Laitalinkki Lahm oli päättänyt korjata virheensä, ja millä tavalla hän sen sitten teki. Upea pitkä nousu omaa laitaa pitkin, syöttö joukkuekaverille, joka taas pisti seinäsyötöllä pallon takaisin Lahmille. Tämän jälkeen pikkumies oli nokikkain Turkin veskarin kanssa, ja upea sijoitus vasempaan yläkulmaan ohi veskarin. Pelikello näytti aikaa tasan 90 min ja Saksa finaaliin!!!

Nyt sitten vaan odotellaan vastusta toisesta välieräparista. Sinänäsä se on aivan sama kumpi sieltä tulee, mutta jotenkin toivon Venäjää loppuotteluvastustajaksi. Venäjä on pelannut viimeiset pelinsä todella upeasti, ja olisi mielenkiintoista nähdä kuinka Saksa pärjäisi näitä vikkeliä pelaajia vastaan.

No, sunnuntainahan tämä nähdään, ja minulle ei ole tuossa pelissä kuin yksi suosikki...


Mr. T.

Ei kommentteja: