perjantai 16. tammikuuta 2009

Rööperi

Matkasimme viime viikonlopulla Rööperiin, eli katsoimme Solar Filmsin paljon mainostetun elokuvan Helsingin Punavuoren elämästä Tompan, Krisun, Karin ja muiden silmin.

Elokuvan alkuperäinen ideahan pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin "Rööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005" haastatteluromaaniin, jossa pahamaineisen Helsingin kaupunginosan menneitä aikoja muistelevat sekä poliisit että rosvot.

Itse kirjaa en ole lukenut, mutta itse elokuva oli monelta kohtaa melkoisen hyvä. Erityisesti päähenkilöiden, eli Tompan (Samuli Edelmann), Krisun (Peter Frantzen) sekä Karin (Kari Hietalahti) näyttelijätyötä oli hyvin nautittavaa katsoa. Toki moni muukin elokuvan näyttelijä tekee hyvää työtä, mutta mielestäni tämän kolmikon työskentely oli erityisen hienoa.

Muuten elokuva on taattua Aleksi Mäkelä / Markus Selin osastoa, sekä hyvässä että pahassa.
Elokuvan draaman kaari ei pääse kunnolla kehittymään, samoin tiettyjen kohtausten hidastukset eivät kyllä toimineet ainakaan tähän suuntaan.

Kokonaisuutena elokuvaa voi kyllä suositella, ja arvattavasti siitä tulee melkoinen katsojamagneetti.


Mr. T.

Ei kommentteja: