Ensin viihdyimme Ilves-teatterin Katkolla -iltamissa, jossa käsiteltiin aikamme ilmiöitä -kiirettä ja suorittamista. Nuori ja energinen näyttelijäkaarti yhdessä bänditrion kanssa teki vakuuttavaa ja samalla viihdyttävää jälkeä. Esitys ei tarjonnut niinkään vastauksia, vaan nipun ajatuksiaherättäviä kysymyksiä. Mihin meillä on oikein kiire? Ja mitä tapahtuu, jos loputtoman suoriteviidakon jälkeen vihdoin saavumme maaliin?
Ilveksen karussa, mutta kodikkaassa katsomossa tunsi olevansa osa näytöstä ja sen erinomaisesti rakennettuja ryhmäkohtauksia. Alku- ja loppukohtaukset ansaitsevat kiitosta. Erityisplussat myös näytelmän neiti A:lle ja väliajan ihanille pikkuleiville. Suosittelisimme, mutta näytökset loppuivat eilen. Seuraamme tupsukorvien tarjontaa jatkossakin.
Toinen katselmus pidettiin Q-tetterissa, jossa tyrmäävän rankka Aivan kuin minua ei olisi hiljensi katsojansa. Näytelmä perustuu kroatialaisen kirjailijan Slavenka Drakulicin romaaniin, jossa käsitellään naisvankien kohtaloita Bosnian sodassa vuonna 1992. Nieleskelin näytelmän alun epäuskoani. Vuonna 1992? Vuonna 1992 Euroopassa?
Sisällissota ja sen vaihtoehdoton raakuus ei ole aikakauteen tai maanosaan sidottu ominaisuus. Ihmisen kyky pahuuteen hätkähdyttää silti. Elena Leeven ja Hannu-Pekka Björkmanin tulkinnat olivat jäätäviä. Suosittelemme, pala kurkussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti