sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus, osa III

Linnanmäki. Hattaraa ja kuusi metriä lakua. Maailmanpyörä. Naurutalo ja narunveto.



lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannus, osa II

Juhannusaaton juhlinta jatkui jalkapallon määräämässä aikataulussa. Alkuillan peli Portugali - Brasilia oli niin onnetonta suhraamista, että ekan puoliajan jälkeen kokki siirtyi keittiöön ja illallinen alkoi valmistumaan.
Keskikesän juhlaksi menu sisälsi lammasburgereita, mausteisia perunalohkoja, Dijonaiolia sekä chevretahnaa.
Muuten meidän de-luxe burgererit rakentuivat omien mieltymysten mukaan, eli cheddar-juustoa, tomaattiviipaleita, sipulirenkaita, salaattia ja toiselle meistä vielä paistettua pekonia. Kokonaisuus oli taas kerran maittava. Ruokajuomaksi valikoitui marokkolainen Syrah-rypäleestä valmistettu Tandem punaviini. Viini toimi kerrassaan mainiosti mausteita ja grillimakuja sisältäneen ruokakokonaisuuden kanssa. Voin suositella.

Jälkiruokana oli sitten Mrs. T.:n valmistamaa herkullista tosca-raparperipiirakkaa ihanaisen vaniljajäätelön kanssa. Takuuvarma yhdistelmä, joka ei koskaan petä.

Loppuilta menikin sitten taas jalkapallon parissa, illan peli Chile - Espanja oli mukavaa viihdettä. Hyviä tilanteita ja pari komeaa maaliakin espanja teki, joten ainakin tekstin kirjoittaja viihtyi hyvin telkkarin ääressä.

Lopuksi muutama kuvaotos illan ruokafiilistelyistä.




perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannus, osa I

Olemme viettäneet erinäisiä Juhannuksia kaupungissa. Yksi syy lienee Juhannuksesta viikon päästä pidettävät maastopyöräkilpailut, mutta painavampi syy taitaa olla se, miten viehättävä Stadi on Juhannuksena. Ja kolmas syy tänä vuonna on Fußball. Vain joka neljäs vuosi pääsee nauttimaan tästä maailman suurimmasta urheilutapahtumasta.

Aamulenkki hiljentyneessä Keskuspuistossa hymyilytti. Juhannus vastaanotettiin takapiha-piknikillä. Tarjolla oli englantilaista Chapel Down:in vuosikerta rosekuohuviiniä (loistotuote!), paahdettuja pähkinöitä, mozzarellasalaattia ja parmesanlastuja. Jälkiruoaksi vaahtokarkkeja.


Hyvää Juhannusta Ystävät Hyvät! Me jatkamme fudiksen merkeissä.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Potut pottuina

Meille katettiin kesä. Makunsa kullakin.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Edt

Miesten kesätuoksut ovat usein limited edition -tuotteita, jotka ovat markkinoilla vain rajoitetun ajan...

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Lontoo potenssiin n

Lontoon reissu oli niiin onnistunut. Kaupunki tarjosi vastoin ennakko-odotuksia jälleen hellettä. Ja hotelli Indigo Paddingtonissa oli löytö! Aina piti kävellä omaan kerrokseen, sillä kussakin kerroksessa oli seinätaiteena matemaattisia laskutoimituksia, joita oli pakko päästä ratkaisemaan. Harvoin stä pääsee lomamatkalla derivoimaan :)



Perinteisen kaavan mukaan valleltiin eri kaupunginosissa, hengattiin kirjakaupoissa,  käytiin markkinoilla ja vintageliikkeissä, puistoiltiin ja pubeiltiin ja ennen kaikkea syötiin tolkuttoman hyvin. Kiitos Mr. T:n pöytävarausten kuukausia aiemmin. Ruokablogaus pistetään erikseen.

Shoppailun kannalta erityisen onnistunut oli käynti Itä-Lontoon Spitalfieldsin alueella. Alue tunnettiin aikoinaan pahamaineisena slummina, ja alueen kuuluisin rikollinen lienee Jack the Ripper. Alue on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut nuorten designerien  trendialueeksi, mikä yleensä tarkoittaa tolkuttoman hyvää shoppailualuetta.

Spitalfieldsin markkina-alue osoittautuikin siistiksi ja moderniksi myyntipaikaksi, jonka useissa kojuissa nuoret designerit itse valmistivat tuotteitaan myytäväksi. Kävimme paikalla perjantaina, jolloin tilaa oli hyvin ja valinnanvaraa lähes rajattomasti. Katettu alue suojasi helteeltä ja tarjosi hyvät puitteet ostoksille. Kojut olivat täynnä yksilöllisiä ja yllättävän edullisia koruja, huiveja, laukkuja, vaatteita, sisustustuotteita...


Mainitsemisen arvoinen ostospaikka alueella on myös The Laden Showroom Brick Lanella. Liikkeessä on 60 nuoren brittiläisen muotisuunnittelijan vaatteita, ja jokaisella on oma osastonsa. Suunnittelijat vaihtuvat kaksi kertaa vuodessa. Eikä vaatteista tarvitse maksaa itseään kipeäksi.



Mr. T katsoi parin tunnin jälkeen parhaimmaksi taluttaa rouvansa pois alueelta, kun vielä jaksoimme juuri ja juuri kantaa ostoksemme. Päätimme Itä-Lontoon kierroksemme kuuluisaan Ten Bells pubiin, jossa britit jo nauttivat myöhäistä perjantailounastaan.

Tuomisia täydennettiin vielä muutamalla opuksella. Arvaa kumpi setti on kumman...

Siivouspäivä

Meillä ei ole sovittua siivouspäivää. Meillä siivotaan, kun siltä tuntuu. Tai on pakko.

Tänään siivotaan. Hyvään siivouspäivään tarvitaan motivaatiota, aamu ja  mielellään sadesää. Sitten tarvitaan hyvää musaa ja oikeat kemikaalit.

Siivous aloitettiin tänään Anna Puun Sahara levyllä ja kotimaisilla ja luonnonmukaisilla Mummi ja minä pesuaineilla. Eukalyptus-pastillille tuoksuva siivoussuihke saa ainakin hyvälle tuulelle ja jättää raikkaan tuoksun jälkeensä.




















Järjestän keittiön. Huollan ikkunalaudan yrtit. Vien roskat ja lehdet. Pesen roskikset. Jääkaappi saa kelvata. Se onkin poikkeuksellisen tyhjä - ruokintavastaava kun on työmatkalla.

Järjestän kodin. Vien ikiaikoja kämpässä pyörineet erinäiset matkalakut ullakolle. Pyyhin pölyt.

Imuroinnin (lisää volyymiä audiolaitteisiin) yhteydessä konttailen pitkin asuntoa ja yritän nähdä kaiken 8-viikkoisen pian saapuvan koiranpennun silmin. Piuhoja pitää vielä piilottaa. Imuroin patterin välit (remonttipöly kertoo, että tällaisiin yksityiskohtiin meillä ei normisti sorruta).

Lattioita luututessa jaksan ihailla ikivanhaa lankkulattiaamme. Hionta ja valkoinen peittomaalaus antoi sille vielä muutamia lisävuosia. Vaihdan levyksi umpimähkään ensimmäisen. Green Dayllä jatketaan.

Tuuletan vuodevaatteet, vaihdan lakanat ja pyyhkeet. Tamppaan matot ja tyynyt. Osa matoista siirtyy hetkeksi syrjään tulevan pissa-iitan takia.

Viimeisenä kodinhoitohuone ja kylppäri. Niiden kiillotukseen mikrobiologi valitsee lian (ja tajunnan) räjäyttävää, runsaasti klooria sisältävät mömmöt ja levylautaselle The Island of Disco Ensemblen. Mies mainitsee usein tässä vaiheessa jotain uimahalli tunnelmista, mutta olen armoton ja annan pöpöille kyytiä.

Lopulta koti on putipuhdas. Ja itsensä voi palkita lenkillä kesäsateessa ja vaahtokylvyllä. Hyvä mieli.

Helsinki-päivä 12.6.2010

Helsinki on paras. Ja rakas. Helsinki on koti.