perjantai 31. joulukuuta 2010

Tervetuloa Uusi Vuosi 2011

Ihan pian vaihtuu vuosi. Vuodenvaihde vietetään kotona hyvien Ystävien seurassa.  Raketit jää tältä vuodelta katsastamatta, kun koiraa ei viitsi niille altistaa. Ja lupaan tukistaa kaikkia, jotka paukuttelevat ennen kuutta ja jotka saan käsiini...

Ja koska illan kokoonpanoon kuuluu myös liikkuvainen 10 kk Napero, nyt on kiire siivoamaan pölyt pois lattioilta.

Hyvää Uutta Vuotta Koko Laaja Lukijakunta.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Niin Hyvää Joulua

Aaton tunnelmia.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Farang, toinen näytös

Noin vuosi sitten testasimme tämän Etu-Töölön modernin kaakkoisaasialaisen ravintolan ensimmäisen kerran, ja silloin lopputuloksena oli pelkkää ylistävää hehkutusta. Tästä syystä halusimme testata paikan tason uudemman kerran, ja lopputulos oli taas kerran huipputasoa.

Tällä kertaa pöytämme sijaitsi suuremman salin puolella, ja koska ravintola oli lauantai-iltana jotakuinkin täpösen täynnä, niin myös mekkala oli sitä luokkaa. Onneksi äänekäs melu hiljeni illan kuluessa selvästi, joten pääsimme nauttimaan Tomi Björckin ja Matti Wikbergin johtaman keittiön antimista ilman suurempia ongelmia.

Pitää ehdottomasti sanoa että Farang ei pettänyt ruokien ja juomien suhteen millään tasolla. Yksi syy tähän oli se että emme osanneet päättää menun valikoimasta sopivaa kokonaisuutta, joten päädyimme jälleen Farangin maistelumenun nauttimiseen. Ruokailu oli sitten nautintojen ja makujen tykitystä alusta loppuun. Seitsämän erilaista annosta, joista jokainen oli upea esitys. Itselleni jäi parhaimpana mieleen ensimmäisenä tarjottu Betel-lehteen kääritty savustettu taimen, joka tarjottiin upeiden pähkinöiden kera. Lisäksi upea mussaman curry ja uskomattoman pehmeäksi haudutettu vasikanposki täydensivät tätä hienoa menuta. Suositan.

Kokonaisuuteen hienosti mietitty ja sopinut viinipaketti, joka koostui lasillisesta Prinz Von Preussenin puolikuivasta rieslingistä vuodelta 2007, isosta lasista Hewitsonin Mad Hatter shirazia sekä jälkiruoan kanssa tarjotusta pienestä lasista hyvää beerenausleseä (valmistaja unohtunut), osoitti sen että myös aasilaisten ruokien kanssa voidaan nauttia hyvistä viineistä. Mausteista ja kastikkeista huolimatta.

Farang ei mielestämme ole lainkaan menettänyt otettaan tämän yhden vuoden aikana, ja kyllähän se ruokien tasoltaan alkaa olemaan tähtitasoa. Tietenkään tälläistä tasoa ei voida saavuttaa ihan halvoilla hinnoilla, eli maistelumenu kahdelle viinipaketteineen nosti laskun reippaasti yli 200 euron. Mutta kyllä nautinto oli tuon arvoinen.



 

lauantai 11. joulukuuta 2010

Talvijuoksu

Liian aikaisin tullut talvi on aiheuttanut hivenen haasteita tälle juoksuharrastukselle, mutta ainakin vielä olen päässyt lenkeille kohtuullisen mukavasti. Tänään oli alkutalven haastavin sää, kiitos tiheän lumisateen ja auraamattomien reittien. Ainut kohtuullisessa kunnossa ollut reitti löytyi Pirkkolan 2,8 km ympyrästä, jota sitten tuli hinkattua kolme kertaa ympäri.

Lopputuloksena reitille Käpylä-Pirkkola-Käpylä tuli melkoisen raskas 15 km juoksutreeni, jossa keskivauhti oli aika tarkkaan 6 min / km. Onneksi tuli lähdettyä, sillä nyt on mukavaa palautua treenistä salibandyn MM-finaalia katsoen ja palautusjuomaa nauttien.


Mr. T.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä

Talvinen juhlapäivä voidaan aloittaa kuumalla glögillä ja paahdetuilla rosmariinipähkinöillä. Nämä maukkaat pähkinät ovat aivan superhelppoja tehdä, eli laita sekalainen setti erilaisia pähkinöitä (esim. pekaani-, hassel- sekä saksanpähkinöitä) uunipellille ja pähkinät 175 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi. Sillä välin kun pähkinät ovat paahtumassa uunissa, niin tee maustesekoitus: 1-2 rkl voita, saman verran fariinisokeria, suolaa ja chilimaustetta omaan makuun sopivasti. Riivi 2-3 rosmariinioksan lehdet mausteeksi. Sekoita massaksi ja lisää kuumat pähkinät päälle. Nauti heti, mausteinen glögi sopii hienosti näiden rosmariinipähkinöiden kanssa nautittavaksi.

Juhlapäivän vastaanotto jatkuu illalla Krunikassa. Sitä ennen kaksi tunnelmakuvaa ylläolevan tekstin vahvistukseksi.


Lipunnosto

Itsenäisyyspäivä aloitettiin kahlaamalla koko poppoo Taivaskalliolle lipunnostoon klo 9. Fanfaarien jälkeen nostettiin lippu ja Taivaskallion mieslaulajat esittivät Finlandian. Tämänvuotisen lippupuheen piti Marttaliiton kansainvälisen toiminnan johtaja Terhi Lindqvist.

Mutta kyllä sykähdyttävin hetki oli Maamme-laulu ja lumituiskussa päänsä paljastavat miehet. Hieno maa. Kotimaa.

Illalla juhlistellaan lisää Ystävien kanssa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Ornamon Design Joulumyyjäiset

Kaupungintalon juhlasali loi hienot puitteet Teollisuustaiteen Liitto Ornamon joulumyyjäisille. Kiinnostavia suunnittelijoita oli taas iso joukko, ja on aina mielenkiintoista päästä keskustelemaan suunnittelijan itsensä kanssa.

Kotiin kannettiin muun muassa Sirinä-Designiä, Heli Valajan keramiikkaa, Miun koruja, Aarrekidin avaruusseikkailua ja Moikon lapaset.