Tämän kirjoituksen yllytyksenä toimi Vuokraturvan hallituksen pj:nä toimivan Timo Metsolan lausunto siitä, milloin asunto kannattaa ostaa tai vuokrata. Arvattavasti hän kannattaa asuntojen vuokraamista, mutta ainakin itselleni seuraava lause on puhdasta helmee: "Jos oma asunto on mahdollista ostaa niin, että siihen käytetään puolet omaa rahaa,se voi olla kannattavaa jopa näin epävarmassa taloustilanteessa."
Just. Normaali perheasunto, jonka koko on noin 90-100 neliömetriä, maksaa Helsingissä suunnilleen 3500-4000 euroa per neliö. Kantakaupungissa ja ytimessä asunnon hinta voi helposti olla 6000 euroa per neliö , kun taas Kehä I:n ulkopuolella hinta on jo pudonnut lähemmäksi 3000-3500 euron neliöhintaa.
Kirjoitukseni pointti on kuitenkin se, että kaikillahan meillä varmasti on tuo 150000 - 300000 euroa omaa rahaa, jonka voi helposti sijoittaa asuntoon. Ainakaan meillä ei kovasta yrittämisestä huolimatta ole vielä tuollaisia rahoja ole koskaan näkynyt, joten olisikohan sittenkin kannattanut pysyä vuokralaisena ?
No, itse kuitenkin uskon asuntojen omistamiseen ja niillä mahdollisesti tehtävään vaurauteen. Meillä tämä on kohtuullisesti onnistunut, vaikkakin pankki on aina sanellut viimeiset ehdot.
Mr. T.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti