sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Monte Rosan tunnelmia

Eka päivä Italian Monte Rosaa takana. Ensivaikutelma paikasta on, että kaikki on huomattavasti pienempää kuin esimerkiksi Itävallan St. Antonissa, tai Ranskan Chamoninixissa tai Val d'Iseressä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii oman kylämmme hissitarjonta, joka koostuu yhdestä kahdenistuttavasta tuolihissistä suoraan 70-luvulta. Siis todellakin vain yksi hissi, joka toisaalta helpottaa sitä, mikä hissi aamulla otetaan. Sitten kun hissillä on päästy ylemmäksi, niin vaihtoehtoja on tietysti enemmän. Ruuhkaa rinteissä tai hisseissä ei ole ollut, ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Itse kun tulimme tännekin niitä offareita hakemaan, niin sen perusteella eka päivä oli erinomainen. Kun löysimme oikeat mestat, niin mukavan helppoa offaria oli tarjolla suoraan hissilinjan vieressä. Yllättävän hyvää lunta, ja vapaita ajolinjoja vaikka kuinka paljon. Tuota settiä vedettiin useamman kerran. Paras offi oli kuitenkin päivän vika, joka lähti siitä ajatuksesta, että mennään tuolle toiselle puolelle, kyllä me sieltä johonkin päästään. Ja näin tehtiin. Ja niin myös kävi. Lopulta pitkähkön offarin, joka oli kaukana hissilinjoista ja jossa olimme aivan kahdestaan, loppulaskut puiden joukoissa oli sen verran haastavia, että ainakin suksimies joutui ottamaan sukset pois jalasta ja tetsaamaan. Loppusysteemeistä huolimatta lasku oli mielestäni erinomainen kokemus, ja sitä halutaan vielä lisää.

Reissun huipennus taitaa kuitenkin olla tuleva heli-ski sessio, jota ainakin itse odotan erityisen paljon.


Mr. T.

Ei kommentteja: