Risteilyn jälkilämmöt

Näin muutamaa päivää myöhemmin pystyy paremmin analysoimaan viikonlopun RR-risteilyä, meininkiä siellä ja kaikkea muuta. Jos kaikki pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, niin voisin sanoa: "Ei, ei se paha ollut, voisin lähteä uudestaan."

Itse tapahtuma oli hyvällä ammattitaidolla ja sopivalla huumorilla järjestetty, ja jos pystyi sulkemaan muutaman negatiivisen asian pois kuvioista, niin loppupisteet olivat ainakin allekirjoittaneen mielestä selvästi plussan puolella. Ja jatkoa seuraa, RR-risteily II tapahtuu joskus ensi syksynä, meidän osallistuminen sinne ei kylläkään ole pakollinen.

Parasta antia oli ehdottomasti Herra Ylppö & Ihmiset bändin avausveto klo 21. Energiaa, taitoa, visuaalisuutta, hyviä biisejä, hyvä miksaus ja kaikki muu tekivät keikasta suorastaan erinomaisen. Bonuksena Herra Ylpön lavashow mikseripöydän vieressä, eli suoraan meidän edessä. Erittäin hyvä veto. Onneksi tätä orkesteria pääsee uudestaan tarkistamaan vielä tänä keväänä Tavastialla.

Seuraavaksi lavalle kömpi Lappeerannan lahja Suomen musiikkipiireihin eli tietysti Kotiteollisuus. Eihän se Hynynen oikeasti osaa laulaa, mitä nyt kertsit sujuvat paremmin. Bändi jätti tietoisesti useat isommat hittinsä soittamatta, ehkäpä he(kin) ovat niihin kyllästyneet, tai sitten Hynysen lakoninen ensikaneetti Herra Ylpöstä ja Kotiteollisuuden tekemästä viinakepposesta piti täysin paikkaansa. Rehellisesti sanottuna keikka ei mielestäni ollut kovinkaan hyvä, ja taso edelliseen esiintyjään verrattuna oli selvästi huonompi. Mutta kyllähän Hynynen ja hänen juttunsa aina naurattavat, niistä lisäpisteitä.

Kotiteollisuuden jälkeen stage aukesi Doom Unitille, ja tämä viime vuoden komeetta yritti varmasti parhaimpansa jo arvottoman kovassa vedossa olevan risteily-yleisön edessä. Lavakarisma, kokemus ja myös biisit eivät kuitenkaan vielä riitä, joten jo puolessa välissä keikkaa baaritiskillä oli enemmän tungosta.

Illan päätti Helsingin pitkäikäiset goottivampyyrit, eli tietenkin The 69 Eyes. Keikka oli rajua ja ammattimaista showta alusta loppuun, mutta tämän jutun kirjoittajalle ei jäänyt mieleen kuin showrumpali ja pari tunnetuinta hittiä. Taisi olla jo väsymys sitä luokkaa, tai jotakin sellaista.

Sunnuntaina otettiin sitten rauhallisemmin, aamiaisellä törmättiin taas Herra Ylppöön, ja niin vain sitä ei aamiaista suurelle rokkistaralle ilmaseksi tarjottu. No, siitä harmistuneena mies taisi keskittyä nestepitoisiin tuotteisiin, sillä iltapäivän näköhavainnot kertoivat miehen olleen erittäin kovassa vedossa jo klo 14. Itse en lähtenyt Kouvolan jyräjunaa katsomaan, vaan kävimme tsekkaamassa "Rautaa Rajan Taa" dokkarielokuvan suomalaisen metallimusiikin vientipyristyksistä. Dokkarin parasta antia olivat mm. Mauri Pekkarisen kootut selitykset siitä miksi suomalaista pop- ja rockmusiikin vientiä ulkomaille tuetaan niin naurettavan vähäisellä summalla. Varsinkin jos tukimäärää verrataan Suomen Kansallisoopperan saamiin tukiaisiin, niin suhde ei tunnu millään mittarilla mitattuna oikealta.

Sunnuntain loppuilta kului sitten satamaan tulossa, ja parin säätöoluen jälkeen kotiin saapumisessa. Kyllähän reissu vielä maanantaina tuntui luissa ja ytimissä, mutta mielestäni se kannatti tehdä.


Mr. T.