Elokuussa meidät maastoillaan ihastuttanut Seitsemisen Kansallispuisto sai jälleen meidän huomion lokakuun alkuun sijoittuneella ruskaretkellämme. Säät suosivat meitä jälleen, aamuisin oli melko viileää ja sumuista, mutta yleensä iltapäivisin paistoi aurinko. Lämpötila jaksoi nousta vielä yli +10 asteen, ja kun ei tuullut eikä satanut, niin mikäs siinä oli hienoista ruskamaisemista nauttia.
Seitsemisessä pystyy hienosti harrastamaan meille rakasta maastopyöräilyä ja tietenkin patikointia, sillä merkitty Pirkan Taival menee Seitsemisen lävitse. Tälläkin reissulla tuli vedettyä kaksi eri MTB-reittiä. Toinen oli karttoihin merkitty pyöräreitti, ja se oli teknisesti melko helppo, paitsi loppuosuuden liukkaat pitkospuut aiheuttivat enemmän työntämistä kuin ajamista. Toinen reitti noudatti taas Pirkan Taival vaellusreittiä, ja oli teknisesti huomattavasti haastavampi. Lisäksi teimme päivävaelluksia Sohvi-koiramme kanssa, ja voin sanoa että kaikki me kolme nautimme suunnattoman paljon koko reissusta.
Iltoja vietimme Seitsemisen Torpat mökissä, hienon takkatulen loimussa. Ja koska kyseessä oli lokakuun alku, niin myös oma versiomme Octoberfestistä kuului ohjelmaan. Eli olutta, makkaraa, hapankaalia...
Tulevaisuudessa tulemme käymään tuolla vielä uudestaan, ennen sitä pitää vain tyytyä nauttimaan tämän reissun kuvaotoksista:
Ulkoa karu mökki, sisältä mukavan kotoisa, iso ja toimiva. |
Kuva läheiseltä lammelta, oman laiturin nokasta. |
Taiteilua Pirkan Taipaleen reitillä |
Nautiskelua läheisellä laavulla. Kaikki kolme nauttivat olostaan. |
Tässä oluttuvassa tarjotaan tänään makkaraa, sipulia ja hapankaalia. |
Nautintoaineena tietysti saksalainen vehnäolut. |
Jälkiruokana hyviä juustoja, hieman punaviiniä ja tunnelmaa iPodista. |
Päiväreissulla Seitsemisen luontokeskuksessa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti