sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Bistro Mikko

Eilen pidin bistroa taas auki, ja vain kutsuvieraat pääsivät sisään. Lauantaina bistrossa ei ole lainkaan a la carte annoksia, vaan ainoastaan yksi menu, joka tarjoiltiin koko pöytäseurueelle.

Alkuruokana tarjottiin krutonki-parmesaanisalaattia ja persiljapestoperunoita. Kun käyttää hieman vaivaa ja aikaa keittiössä, niin hyvää ruokaa saa varmasti aikaan jokainen. Lisäksi näin kesällä kotimaiset raaka-aineet ovat aivan erinomaisia. Lopputulos oli ruokailijoiden mielestä hyvin maittava, ja alkuruoan kanssa tarjoiltu grand cru herkku Alsacesta (Grand Cru Rosacker Pinot Gris 2006) maistui suorastaan erinomaiselta.

Pääruoan teema oli Italian Toscana, ja siitä syystä lautasille saapui karitsan ulkofilettä ja kesäkasvissalaattia. Kotimaista karitsaa käytämme melko usein, sillä se on todella hyvän makuista ja aina laadukasta. Onneksi huippuluokan lähikauppamme pystyy sitä tarjoamaan liki läpi vuoden. Paahdettu kesäkasvissalaatti toimii yksinkertaisesti grillatun ulkofileen tai entrecoten kanssa aina ja takuulla, ja eilinen ei tuottanut pettymystä. Grillasin lihoihin ainoastaan pinnan, ja viimeistelin ne uunissa 60 asteen sisälämpötilaan. Puolikypsyys onnistui vain toiseen ulkofileeseen, toinen taisi mennä hieman yli. Mutta onneksi molemmat pihvit olivat säilyttäneet mehukkuutensa, joten annokset olivat maittavia, eikä niistä juuri lautasille mitään jäänyt. Teeman mukaisesti pihvien kanssa tarjoiltiin toscanalaista punaviiniä (Villa Antinori 2007). Alussa viini tuntui hyvin tanniiniselta, ja suuta kiristeltiin pöydän molemmin puolin, mutta onneksi viini avautui paremmin laakeissa laseissa, ja lopulta se tuntui sopivan ruokakokonaisuuteen melko napakasti.

Jälkiruokana bistrossa tarjottiin juustoja. Juustolautasella oli sekä kotimaisia että ulkomaisia herkkuja. Juustojen kanssa tarjoiltiin sekä makeaa jälkiruokaviiniä Tokajin alueelta Unkarista että jo pääruoan kanssa maistettua punaviiniä. Unkarin klassikkoviini toimi hyvin homejuustojen kanssa, ja punaviini pärjäsi kohtuullisesti kovempien juustojen kanssa.

Menun tarkemman koostumuksen ja reseptit on tarvittaessa saatavilla. Sitä ennen ja jutun lopuksi muutama kuvallinen pikaotos eiliseltä illalliselta...






 

Ei kommentteja: