lauantai 30. heinäkuuta 2011

Treenijakso

Jälleen tuli kuusi viikkoa etukäteen suunniteltua treeniohjelmaa täyteen. Tämä oli tämän vuoden kovin yhtäjaksoinen treeniputki, mutta onneksi sain olla koko jakson terveenä, joten hyvin tuon jaksoi. Juoksua tuli treenattua vähemmän kuin yleensä aiemmin heinäkuussa, mutta toisaalta marathonille on vielä niin pitkä aika, että sitäkin ehtii tässä vielä hyvin harjoittaa. Maantie- ja maastopyöräilyä tuli sitten tehtyä enemmän kuin koskaan aiemmin, juuri tänään tuli 500 km raja heinäkuussa täyteen. Pyörät kulkevatkin nyt oikein hyvin.

Uinti tuli hieman yllättäen mukaan kuvioihin, kun kerran tuli tehtyä päätös lähteä kokeilemaan elämäni ensimmäistä triathlonia. Sen aika on viikon päästä Kuopiossa. Nyt vain suunnilleen lepäillään siihen saakka, ehkä jokin kevyt treeni alkuviikosta, mutta sitten se on siinä. Kuopiossa on yhteensä useita satoja kisaajia, joten viimeiseksi en aio tuossa porukassa jäädä. Muuta en lupaa.

Treenikalenteri ohessa, tuon mukaan ollaan treenattu. Toki hieman kovempaakin olisi voinut tuolla ulkona riehua, mutta itse olen tuohonkin tyytyväinen.

Ei kommentteja: