Just nyt vähän ***uttaa

Nimittäin tämän oman jääkiekkojoukkueeni pelillinen alennustila. Oma suosikkijoukkueeni, vuonna 1987 perustettu helsinkiläisseura, on tällä kaudella todella alennustilassa. Sekä pelillisesti että erityisesti valmennuksellisesti. Jos meillä viime vuonna valmensi ex-poliisi, jonka valmennusmenetelmiin joukkuueen herättämiseksi kuului mm. spartalaisuudesta puhuminen, alastomana pukuhuoneessa oleminen sekä legendaarinen moottorisahan käynnistäminen pukuhuoneessa, niin tänä vuonna asiat ovat vielä huonommin. Kyllä, tämäkin on mahdollista oman suosikkijoukkueeni kohdalla. Nykyisen valmentajan pelikirjassa on tasan yksi sivu, ja siellä yksi taktinen ohje: kun pakki avaa omalle hyökkääjälle oman siniviivan tuntumaan, niin hyökkääjä tavalla tai toisella vie kiekon punaviivan yli ja laittaa sen ristikulmaan. Sen jälkeen kaikki kiekon perään, voitetaan kulmavääntö ja tullaan kiekon kanssa sieltä pois ja tehdään maali. Helppoa ja toimivaa, vai mitä.

No, todellisuus on vuonna 2012 hieman toisenlaisen. Oheinen ammattimaisen jääkiekkovalmentajan taktisesta osaamisesta kertova video voisi olla meidän joukkueen pukuhuoneesta toisen erän erätauolla kuvattuna. Kannattaa katsoa ja oppia, niin on myös meidän Soppa tehnyt.

Sunnuntain kick-bike

Niin, sellaisiahan tuolla reiteillä aina silloin tällöin nähdään, eli potkupyöriä. Sellainen munkin omasta 29er raaseristani myös sunnuntaina tuli, nimittäin klassinen mäkitreeni Pirttimäki-Solvalla-Pirttimäki katkesi ylämäkeen noin 1 km ennen Solvallan kääntöpistettä. DT Swissin valmistama takahubi, tai jokin osa sieltä, ehkä vapaaratas, ei kestänyt menossa mukana. Takaa kuului iso pamaus, ja sen jälkeen Spessusta tuli sitten paluumatkaksi potkupyörä. Käytännössä polkimet pyörivät täysin ilman vastusta molempiin suuntiin, ja olisihan tuossa voinut käydä hassusti, koska hajoaminen tapahtui tietysti jyrkässä ylämäessä, jonka loppuosaa runttasin ylös putkelta ajaen.

Olihan sekin kokemus työntää pyörää jokainen suora ja ylämäki, joita laskutavasta riippuen tuosta kohdasta Pirttimäelle tuli eteeni 9 tai 10, mutta onneksi kukaan ei tullut vastaan tai ohitse, joten ei tarvinnut tuolla hetkellä purkaa turhautumista kenellekkään. Mutta 7,5 kilometriä myöhemmin Pirttimäellä vi*****fiilikset olivat jo laskeneet, joten pyörä auton katolle ja se oli siinä.

Nyt pyörä on Samin pajassa huollossa, sillä luonnollisesti tuo vika meni takuun piiriin ja DT Swissin originaali on tuossa Spessussa laitettu heidän oman Roval Controllin väreihin. Joten korjausaika riippuu siitä mitä sieltä on hajonnut eli mitä osia pyörään pitää vaihtaa.

Ison mäen valloitus

Maanantai-ilta oman kodin autotallissa. Tarkastelen epätietoisena tulevaa mäkitreeniä traineriini kytketyltä läppäriltä, nimittäin edessäni on virtuaaliversio yhdestä kovimmista alppinousuista, nimeltään Col du Tourmalet East Side. Tuolla nimellä googlaamalla saa paljon hienoa lisätietoa tuosta noususta, joka kuuluu melkein joka vuonna Tour de Francen HC-nousuihin. Yksi viime vuosien tunnetuimmista skaboista käytiin vuoden 2010 TdF:ssä Andy Schleckin ja Alberto Contadorin välillä, siis siinä jossa Andyltä irtosi ketjut ja jossa Alberto antoi lopulta voiton Andylle. Ohessa kuvamateriaalia tuosta kisasta ja sen viimeisiltä kilsoilta.

No, itselläni ei autotallissa ollut kylmää tai tuulista, eikä myöskään kannustajia näkynyt juuri lainkaan, joten ei muuta kuin Colnagon päälle alkulämpöä ottamaan ja kovatempoista musiikkia kajareista pauhaamaan. Muutaman minuutin nopean ja kevyen pyörittämiseen jälkeen tunsin olevani valmis, joten virtuaalitreeni päälle ja mäkeä hinkkaamaan. Ekat kilsat menivät helposti isommalla eturattaalla, sillä mäen keskimääräinen jyrkkyys oli alle 3%. Vähitellen mäki alkaa jyrkkenemään, mutta vielä vauhti oli jotakin 25 km/h luokkaa ja pyöritysnopeus 90:n hujakoilla. Mutta viimeistään 11 km:n nousun jälkeen alkaa todellinen koettelemus. Itselläni edessä 33-hampainen granny ring päällä ja eipä takanakaan tainut enään hirveästi isompaa ratasta tarjolla ollut. Mäen jyrkkyys on tästä kohdasta aina loppuun eli 23 kilometriin asti 8-10% luokkaa, joten tämä on jyrkkää touhua!.
Vertailun vuoksi voidaan kertoa että tuttuakin tutumpi Paloheinän mäki on keskijyrkkyydeltään 7,5%, mutta sen pituus on noin 400 metriä, joten tulipa tuolla autotallissa ajettua Paloheinän päälle aika monta kertaa...

No, pääsin mäen päälle hieman yli 73 minuutissa, nousumetrejä tuli huimat 1415, eli tämä on enemmän kuin esimerkiksi Tahko MTB 60:ssä. Lopussa syke huiteli lähellä 170:ää, ja keskari näytti lukemaa 144. Treenin jälkeen olin melkoisen väsynyt, mutta ihan lopussa en kyllä ollut, joten vielä olisi lisämäkeä jaksanut polkea ylös.

Vertailin tulosta viime keväänä ajamaani samaan testiin, ja huomasin että olen nyt paremmassa ajokunnossa. Mäki nousi hieman nopeammin ylös, ja erityisesti kovimmilla loppukilsoilla alkoi eroa tulemaan. Myös pyöritysteho oli kasvanut, nyt keskiarvo näytti lukemaa 319 wattia.

Siispä jos kykenen jatkamaan pyörätreenejä samalla tavalla, niin ensi kesänä Tahkon mäet menevät heittämällä ja nopeasti ylös. Tai näin ainakin itse toivon asian olevan, sitäkin varten tuolla autotallissa näitä mäkiä treenataan...

Tilastoista kiinnostuneille faktaa mun tietokoneista.

Mäen profiili, jyrkkää nousua piisaa...

Maanantaisen treenin tulokset, osa 1.

Vertailua kevään treeniä vastaan, sininen käppyrä on viime maanantailta

Suunto kertoi seuraavanlaisesta treenistä.

Kuva oikean nousun varrelta kertoo ihan riittävästi. Jos joskus tuonne pääsisi...

Glögikausi 2012 avattu

Vuoden 2012 glögikausi avattiin heti kun suosikkivalmistajamme eli ruotsalainen Blossa sai vuoden 2012 version Alkon hyllylle. Blossahan tekee joka vuodelle erimakuisen version, ja tänä vuonna maussa on selkeä japanilainen vivahde. Maku tulee valkoviinin, muscatelviinin, sokerin, inkiväärin, sitrushedelmän ja tietysti siitä japanilaisesta Yuzu-hedelmän hyvästä yhdistelmästä. Lisäksi perinteisiä glögimausteita, eli neilikkaa ja kardemummaa. Juoman väri on myös normaalista poikkeava, eli se on hyvin vaalea.

Itse ainakin tykkään tästä Blossan vuoden 2012 versiosta kovasti, ja tunnetustihan en ole kovin suuri glögijuomien ystävä. Tässä on jotakin erilaista, joten onneksi noita valkoisia puteleita on kaapissa vielä muutama kappale, sillä mikään ihme ei olisi, että ne Alkosta taas kerran loppuisivat.

Beaujolais Nouveau 2012

No niin, taas on se marraskuun kolmas torstai, jolloin kaikki pääsevät maistamaan ranskalaista uuden sadon viiniä. Tunnetusti tämä on ranskalaisille kova juttu, ja varsin onnistunut mainostemppu, mutta onhan tätä päivää itsekin jo 15 vuotta tullut vietettyä. Yleensä tätä ensimmäistä maisteluhetkeä on ihmetelty yhdessä kotona, mutta nyt mittarit ilmoittavat etäisyyttä kotiin 270 km. Kuitenkin molemmissa kohteissa tehtiin oma tasting, ja tässä omat fiilikseni.

Tänä vuonna Alkoon ei sadon pienestä koosta johtuen tullut kuin yhtä Beaujolais Nouveau viiniä, nimeltään Beaujolais Villages Nouveau Louis Tete, joten maistelusessiot rajoittuivat vain yhteen pulloon.

Ensiksi väri. Viinissä on suorastaan yllättävän tumma väri, olen nähnyt huomattavasti vähemmän punaisia BN:n viinejä. Tuoksu on hyvin samantyyppinen kuin ennenkin, eli kevyt, marjaisa ja omaan nenään tuoksahtaa sekä mansikka että banaani. Entäpä maku?
No, hyvin kevythän tämä on ja tanniineja ei ole juuri lainkaan, ja normaalisti en tälläistä viiniä lasia enempää joisi. Mutta on kuitenkin sanottava, että tämä on parempaa kuin useampana vuonna aiemmin. Tietysti näin nuoressa viinissä on on myös poretta, mutta onneksi ei liiaksi. Oikeat kuplajuomat ovat aivan eri juttu.

Niin, jokaisena vuotena tätä Beaujolais Nouveau juttua tulee maistettua ja myös ihmeteltyä, sillä oikeasti kyseinen viini ei oikeastaan millään speksillä vastaa omia mieltymyksiäni. Mutta ehkäpä tämä juuri on se juttu, jolla kierot ranskalaiset ovat tämänkin punajuoman ja erityisesti tämän päivän myös tänne pohjolaan ujuttaneet.

Omia kuvia ei tästä pullosta ole, joten copy & paste Alkon sivuilta olkoon tarpeeksi

Sisätreenejä

Oma sisäpyöräilykauteni on jo muutaman viikon mittainen, ja ainakin itse vielä viihdyn hyvin tuolla autotallissa pyörän päällä. Ideana tuollaisessa sisätrainerissa on tietysti pyöräilykunnon ylläpitäminen. Itse ajan joko mäkitreenejä tai sitten tempotreenejä. Mäkitreenit ovat melkoisen raskaita harjoitteita, joissa polkemisen keskitehot ovat yli 300 wattia, ja mäkien pituus on jotakin luokkaa 5 km - 25 km. Tähän mennessä en ole kunnialla päässyt yhtään yli 15 kilsan mäkeä ylös, sillä kovien mäkien keskijyrkkyys tuppaa olemaan 8-10 prosenttia, ja tuollaisessa jyrkkyydessä omasta pyörästä loppuu välitykset kesken. Tai sitten miehestä loppuu tehot, eli vaikka pyörässä on kevyin välitys päällä, niin silti pyöritysnopeus on sellaista 80 rpm:n luokkaa ja syke huitelee jatkuvasti jossakin 150-160 välissä. Mutta tavoitteena on kyllä parantaa tätä suoritusta, jos vaikka sitä joskus pääsisi nuo kovimmat mäet kunnialla ylös. Ja sitten kun tätä treeniä jatkaa ja jatkaa, niin lopulta ensi kesänä luonnonmäet menevät aivan heittämällä ylös...

Toinen treenimuoto on sitten tempotreeni, eli 20-25 km kovavauhtinen ajo 90-100 rpm:n pyörityksellä. Mäet ovat paljon pienempiä, eli lyhyempiä ja loivempia, mutta toisaalta pyöritysnopeus on hyvin lähellä maksimia. Samoin pyörässä on useasti suurin välitys päällä, joten maksiminopeutta mennään. Kyllä tässäkin syke nousee, mutta treeninä tämä ei ole niin rasittava kuin mäkitreeni.

Ohessa pari screenshottia treenistä ja myös itse traineri on päässyt kuviin. Ajajasta ei tarvitse ottaa kuvia, mutta hikistä hommaa tuo sisäpyöräily kyllä on.

Mäkitreeni, 11 km pelkkää ylämäkeä. 744 nousumetriä.

Tempotreeni, Tour de Paris.

Trainerin kokoaminen.

Valmis, vain ajaja puuttuu.