Kesäloma - Salla, osa 2.

Ja mitä muuta me siellä Sallassa tehtiin. No tietysti poljettiin pyöriä, meikäläinen erinäköisillä ja -kokoisilla varustettuja pyöriä ja Anne tuttua ja turvallista Trekkiä käskien. Lisäbonuksena kaikkeen tähän pitää tietysti kertoa yllätystapaaminen kavereidemme Minnan ja Markuksen kanssa. Papana Pupissa tietysti tavattiin, ja joskus pitää matkustaa sen 900 km, jotta pääsee näkemään hyviä ystäviä. Hyvä päätös kyseiselle illalle.

Sallan maastopyöräilystä sen verran, että asia oli hyvin uusi siellä. Käytännössä tämä tarkoitti kolmea tänä vuonna merkattua reittiä, jotka löytyivät myös upouudesta reittikartasta. Järjestäjätaho ja Sallan infopiste halusivat palautetta reiteistä, koska kovinkaan moni ei niitä ennen meitä ollut ajellut.

Ajoimme kaksi eri reittiä, ja molemmista oli nopeasti havaittavissa sama ongelma, kuin melkein kaikissa muissakin suomalaisissa reiteissä. Ongelman nimi on reitin puutteellinen merkkaus. Kun maastopyörällä ajaa itselleen tuntemattomassa maastossa, niin olisi upeaa, jos säännöllisiä merkkejä olisi muutaman sadan metrin välein. Minimivaatimuksena voidaan pitää selkeitä merkkejä jokaisessa sellaisessa paikassa, jossa on risteäviä polkuja tai teitä. Asia on erinomaisesti hoidettu Syötteellä, jossa reittimeäätimmerkkejä on varmasti riittävästi ja ne on merkattu luontoon siten, että niitä on helppo ja luontevaa seurata.

Sallan reittien suurin ongelma oli juuri puutteellinen merkkaus. Hyvää ja kohtuullisen haastavaa maastoajelua tarjoava Kaunisharjun kierros meni vielä lävitse, koska se noudattelee pitkästi muita valmiita harrastereittejä. Tällä reitillä oli tarjolla erinomaista kapeaa polkuajoa eli singletrackkia usemman kilometrin verran. Kyseisellä pätkällä ei ollut yhtäkään maastopyörämerkkiä, joten etenimme ihan oman tuntemuksen mukaisesti. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten reittimerkintöjä ei pidä hoitaa. Lisää niitä merkkejä!

Toinen ajettu reittimme oli karttaan merkattu Hangasharjun reitti. Ihan alkuun ihmeteltiin mistä reitti lähtee, ja lopulta lähdimme meidän rakastamia pitkoksia myöten ajelemaan, Oikea valinta, reitti todellakin alkoi juuri näin. Väliin melkoisesti teknisempää ajelua, johon kuului myös pyörän kantamista, ja jälleen olimme reitillä. Tälläkin reitillä merkkejä oli liian vähän. Sitten taas selvästi iisimpää ajamista, kunnes merkki kertoi että vasemmalle metsään. Täällä hyvää ajamista, rengasrikko ja sen korjaaminen, ja paluu helpommalle reitille. Pieni matka hiekkatietä ja risteys, jossa ei ainuttakaan merkkiä mihinkään. Mihin suuntaan meidän pitäisi tästä nyt maastureilla ajaa?
Valitsimme vasemman ja lähdimme polkemaan. Muutaman kilsan ja erityisesti melko pitkän alamäen jälkeen olimme varmoja, että valitsemamme reitti oli väärä, sillä Sallatunturit tuntuivat jäävän liian kauaksi. Yhtään merkkiä emme kyllä havainneet, joten päätimme ajaa hiekkatien loppuun. Tiehän loppui vasta melko lähellä Sallan keskustaa, joten paluu tapahtui isompaa asvalttitietä pitkin. Ei mitenkään superhommaa kenenkään mielestä.

Jotta Sallasta saataisiin hyvä maasturikohde, niin reitteihin ja erityisesti niiden merkintään pitää panostaa reippaasti lisää. Alku on ihan hyvä, mutta parannettavaa kyllä riittää.