Leffa: The Big Short

Tulipa taas katsottua hienon hieno leffa, jota voin varauksetta suositella. Varsinkin jos talousmaailman koukerot, ja erityisesti USA:sta vuonna 2008 lähtenyt pankkikriisi ja sen taustat kiinnostaa, niin silloin leffa toimii erinomaisesti.

Leffan tarina perustuu tositapahtumiin, ja näyttelijävalinnat ovat loistavia. Aivan mahtavasti onnistuu Christian Bale, jonka roolisuoritus pankkikaaoksen etukäteen ennustavasta salkunhoitaja Michael Burry:stä, on aivan huippu. Leffassa Balen roolihenkilö kuuntelee vain mättömetallia täysillä, ja on muutenkin aivan erilainen kuin muut salkunhoitajat, mutta hän on tietysti oikeassa poikkeavine ennustuksineen. Brad Pitt vetää pienemmän roolin jo hieman eläköityneenä sijoittajaguruna, mutta hieno suoritus tämäkin oli. Samoin Ryan Goslingin esittämä lipevä Deutsche Bankin johtava pörssianalyytikko on upea roolisuoritus.

Koska elokuvan tarina perustuu tietokirjailija Michael Lewisin samannimiseen kirjaan, ja elokuvan tapahtumat ovat todellisia tapahtumia, niin kaikki varmasti tietävät, mitä tästä kaikesta lopulta kehittyi, ja mitkä sen vaikutukset ympäri maailmaa olivat.

Suuresti leffan tapahtumia en spoilaa, jos kerron että elokuvan päähenkilöt eivät todellakaan kaataneet tiettyjä jenkkipankkeja ja luototusyhtiöitä, ne tekivät sen ihan itse, ja ihan omaa tyhmyyttään ja ahneuttaan. Elokuvan päähenkilöt olivat vain rahoitusalan vastarannankiiskejä ja kapinallisia, joita muut eivät uskoneet.

Elokuvan lopussa paha saa siis palkkansa. Tai ainakin melkein. Ja jos elokuvan aihe ei suuresti kiinnosta, niin siitä voi oppia ainakin yhden termin. Nimittäin mitä sijoitustoiminnassa tarkoittaa termi "shorttaaminen". Se on jo hyvä juttu ymmärtää.

 

Willimiesajot

Tulipa sitten käytyä Lappeenrannassa kisaamassa, ja jälkikäteen voi hyvillä mielillä sanoa, että onneksi tuli lähdettyä. Mahtavasti järjestetty kisa, hieno ja mäkinen reitti, hieno ajoporukka ja hyvin onnistunut oma ajo. Siinähän se, kaikkiaan todella hieno sunnuntai. Bonuksena vielä ajosää, sekin oli parasta A-luokkaa, lämmintä ja ei oikeastaan lainkaan tuulta.

Lähdin kisaan 30 km/h keskivauhtiryhmässä, sillä ylempää ei ollut järjestetty, ja ajattelin että en viitsi mennä vapaan vauhdin ryhmään, joka ryhmittyi meidän ryhmän eteen. Siinä oli ehkä noin 20 kovakuntoiselta näyttävää polkijaa. Kun lähdimme liikkeelle, niin ekat 5 km ajettiin johtoauton takana, jonka piti vetää alkukilometrit noin 25 km/h vauhtia. No, tämä ei pitänyt lainkaan paikkaansa, heti lähdettiin ajamaan ihan kunnolla, käppyrät kertovat yli 40 km/h nopeuksista jossakin ekojen kilsojen aikana. Tulipa siis herättyä heti kunnolla. Vapaa ryhmä meni meidän edellä vielä kovempaa, ja jätätti meitä jatkuvasti.

Kun päästiin omaan ajoomme, niin vauhti tasaantui hyvin, ja sitten poljettiin hyvin tarkasti 30 km/h vauhtia kahden vetäjän turvin. Maasto oli heti vaihtelevaa, joten alamäet mentiin vauhdikkaasti ja vastaavasti ylämäet hiljempaa. Meidän ajoryhmässä oli hyvä henki, kaikki osasivat ajaa ryhmässä, ja mitään ongelmia ei ollut. Parijonossa poljettiin tyylikkäästi, ja joku sanoi että meitä oli kaikkiaan 80-100 polkijaa tässä ryhmässä. Itse poljin ryhmän keskivaiheilla, ja ajoin vain omaa ajoani.

Kisan erikoisuus oli kaksi hiekkatieosuutta. Ensimmäinen oli lyhyt 2 km pätkä, johon kyllä osui koko kisan jyrkin nousu ja yksi jämäkkä lasku, joka vielä taittoi vasemmalle. Hiekkatiepätkän alussa olin huolissani siitä, miten pyörä tai lähinna renkaat kestävät, mutta aika nopeasti päätin että antaa mennä vaan, renkaat kestää tai sitten ei. Sikajyrkässä (17%) nousussa pyörä jopa suti parisen kertaa, ja toisilla oli siinä selkeitä vaikeuksia. Sykkeet melkein tappiin eli 170:n lukemiin ja mäki heittämällä ylös, sijoitus parani usealla pykälällä. Kovempi juttu oli sitten se jyrkkä alamäkiosuus. Itsekin tulin sitä aivan liian kovaa kohti kaarretta, ja useat mun edellä olleet jarruttivat rajusti vasemmalle kääntyvään kaarteeseen, jotta eivät olisi ajaneet siitä ulos. Itse päätin ajaa MTB-tyylillä, eli pikainen jarrutus, sitten vasen jalka irti ja speedwaytyylisesti takapyöräsladissa kaarteeseen. Heh, onnistuin tuossa hienosti, ja matka jatkui. Siinä ohitin 5-8 kuskia ja olin heti hyvin lähellä ryhmämme vetäjiä. Jälkikäteen yksi vanhempi kuski tuli sanomaan että hän vähän katsoi mun menoa kaarteessa ja ajatteli että tuo ei hyvin pääty. Kuittasin hänelle että kyllähän MTB-taustainen kuski tuollaista voi tehdä, hän vain nyökytteli päätään ja sanoi että ei olisi häneltä kyllä onnistunut...

Toinen hiekkatieosuus oli sitten jo 7 km pitkä, mutta pinnaltaan tasaisempi, joten sitä oli helpompi ajaa. Sen ajoin aivan vetäjien takana. Pidimme siinä suunnillen 28 km/h vauhtia, ja ilman ongelmia se tuli vedettyä lävitse. Itsekin vedin tuossa yhden kilometrin verran, ja kerran piti tuossakin tehdä yksi pieni hyppy vähän pahalta näyttäneen railon yli. Kokeneempi vetäjä peukutti tekoani ylöspäin.
Tuolla matkalla poimimme myös muutamia vapaan ryhmän selkiä, taisi liian kova alkuvauhti kostautua, ja matkaa maaliin oli kuitenkin vielä noin 40 km.

Tuon pätkän jälkeen tuli nippu aika jyrkkiä, mutta melko lyhyitä mäkiä, ja meidän ryhmä katkesi heti pienempiin osiin. Itse olin taas vetohommissa, sillä tuntui että pyörä kulkee hyvin ja myös kuski jaksaa. Siinä tuli kahden virallisen vetäjän kanssa juteltua kaikenlaista, mukavaa polkemista. Meidän lisäksi kolme muutakin kuskia osallistui vetämiseen, yksi pienikokoinen nainen veti todella hyvin yhden pitkän pätkän. Telaketjulla mentiin, ja matka eteni.

Kun matkaa oli jäljellä noin 20 km, niin vetäjät huusivat että parikymmentä jäljellä, nyt halukkaat voivat aloittaa kisaamisen, ja välittömästi meidän ohitse paukkasi 10-15 kuskia, jotka lähtivät tykittämään kovaa vauhtia. Luonnollisesti kukaan tuosta ryhmästä ei ollut vetänyt lainkaan, jonka myös molemmat viralliset vetäjät myös kommentoivat. Me jatkettiin tasaista 30km/h vauhtia vuorovedoilla eteenpäin.

Seuraavaksi tuli eteen 10 km jäljellä taulu, ja itse kommentoin että haluan päästä tavoiteaikaani, joten vauhtia pitää hivenen kiristää. Vetäjät sanoivat että anna mennä vaan, heiltä ei poweria enempää löydy. Tässä vaiheessa meitä irtosi kuusi kuskia, ja muutaman kilsan jälkeen tavoitimme myös aiemmassa irtiotossa olleita, jotka kyllä putosivat myös meidän kyydistä. Kun mittarissani oli lukema 130 km, niin päätin että nyt en hötkyile, vaan ajan viisaasti loppuun. Vikojen kilsojen aikana kieltäydyin vetohommista, ja kyttäilin porukan viimeisenä. 3 km ennen maalia yhdeltä ryhmässä ajaneelta putosi ketjut tai jotakin, sillä hän jäi hetkessä meistä muista. 1.5 km ennen maalia yksi ryhmäläinen otti hölmön irtioton, sillä saavutimme hänet 400 metriä ennen maalia, ja hän ei pysynyt enään mukana.

Viimeiset 400 metriä oli sitten pelkkää ylämäkeä, ja rasitus oli kyllä täysillä. Sykepiikkikin tuli vikalla sadalla metrillä, kun lähestyin maalia. Loppukiri onnistui hyvin, tulin lopulta toiseksi, meidän ryhmän voittaja oli aika selkeä, samoin mun toinen sija. Maaliviivan yli hyppäämällä, niin hyvä mieli kuskilla oli.

Siinähän se oli, maalissa kättelyt ryhmän voittajalle, ja myös parisen minuuttia meitä myöhemmin saapuneille vetäjille. Samoin onnittelin heitä hyvin tehdystä duunista. Samassa tilaisuudessa näin myös valmentajani, joka oli ajanut eliittiryhmässä meitä reippaasti ennen maaliin. Hän kävi pokkaamassa välikirien voittopokaalit ja fyffet, mutta itse ajoa hän ei voittanut. Oli kuulema kaatunut juuri sillä pitkällä hiekkaosuudella, ja menettänyt pelin siinä. Lopputuloksissa hänen loppuaikansa oli suunnilleen tunnin parempi kuin mun, joten siinä sitä eroa kisa- ja kuntoryhmän välillä nyt on. Oma loppusijoitukseni kaikkien maaliin päässeiden joukossa oli 123., maaliin pääsi yhteensä 188 mies- ja naispolkijaa. Eli sunnuntain aikadatojen perusteella ekaan puoliskoon pääsemiseksi pitäisi loppuajasta pudottaa 10-15 minuuttia, siinä sitä haastetta ensi vuodella...

Niin hyvä mieli tuosta jäi, että ensi vuonna 99,9% varmuudella uudestaan. Saisi moni kisajärjestäjä matkustaa Lappeenrantaan oppia ottamaan. Hyvin tehty tilaisuus kaikin osin. Tosin lopputulokset eivät vielä ole valmistuneet, joten pientä hiomista heilläkin vielä tämän suhteen on. Niitä odotellessa voi tsekata mun Garmin-statsit, ihan mukavat nekin ovat. Ohessa vielä muutama kuva selityksineen.

Tällä numerolla kisaan.

Eliittiryhmän lähtötunnelmia. Kuva ei ole omani, vaan luvalla lainattu.

Meidän kuntoryhmän lähtö 5 min kuluttua.

Eliittiryhmän kovimmat lopun ylämäkikirissä. Kova paikka tuo oli kaikille.

Sykedataa. Eipä ihan hirveästi tullut vihreällä PK-alueella poljettua.

Garmin-dataa sykkeistä. Kovin sykepiikki loppusuoralla.

Nopeusdataa. Kesän kovin nopeus 61.5 km/h tuli jossakin kohtaa mittariin.

Wattidataa. Muutamia tehopiikkejä yli 700 watin tehoilla, keskiarvo noin 200 wattia.

Tehotreenit

Fillarikausi on kuumimmillaan, ja vihdoin myös sää tuntuu suosivan tätä harrastusta. Viimeiset viikot ovat olleet säiden puolesta melko haastavia, joten nautitaan nyt kesäisestä ja tuulettomasta ajoviikosta.

Seuraava kisa on edessä tuleva sunnuntaina, jolloin ajelen numero selässä Lappeenrannan Willimiesajoissa. Enpä ole tuolla koskaan polkenutkaan, joten mukava on taas nähdä uusia maisemia ja kisoja myös. Tuon kisan erikoisuus on kaksi hiekkatiepätkää, joissa maantiepyörä ei tietenkään ole parhaimmillaan. Toiseen näistä pätkistä sisältyy myös kisan jyrkin nousu. Sen jyrkkyys on jopa 17%, eli sitä voi kutsua jo seinäksi. Toivotaan että homma sunnuntaina menee suunnitelmien mukaisesti.

Treenit ovat pääsääntöisesti sujuneet hyvin, intoa niiden tekemiseen riittää kyllä. Vähän haastavat olosuhteet, lähinnä tuuli, on PK-lenkeillä nostanut sykettä hieman liian korkeaksi, mutta kesällä lounaistuulet ovat aika yleisiä, ja omaan maaliini pääsemiseksi pitää hyvin usein polkea juuri lounaaseen.

Mutta ohessa käppyröitä viime viikolla tekemästäni tehotreenistä. Treenin nimi on 5/3/1, ja numerot tarkoittavat kilometrejä, kuinka paljon pitää jaksaa vetoa pyörittää. Ja tämä tarkoittaa vetoja VK2/MK-alueilla, eli 80-95% maksimisykkeistä. Treenin vaativuutta lisää vielä se, että veto pitää olla jatkuvaa, eli yhtään kertaa ei saa lopettaa polkemista, vaan pitää vain jaksaa pyörittää.

Tämä on rankka treeni, ja vaikka vetojen välissä on 3 min palauttelu, niin yleensä toinen veto on se pahin. 10-20 sekunnin kuluttua sykkeet ovat jo todella korkeita, ja vetoa on vielä todella paljon jäljellä. Treenin rasittavuudesta kertoo myös se, että vaikka vetojen jälkeen rullaillaan kotiin, niin sykkeet eivät juuri alhaiselle PK-alueelle palaa. Todellinen palautuminen vie aikansa. Mutta itse kyllä diggaan tästä treenistä, ehkäpä juuri sen takia että tämä on aika raaka. Ja tämän treenin jälkeen todella tuntee tehneensä jotakin...

Oheisesta Garmin-linkistä pääsee tutkailemaan mun graafeja ja numeroita ihan sellaisenaan, mutta ohessa muutama suurennettu kuvaotos.

Nopeus. Alun eka piikki tulee oman kotimäen laskusta.

Sykkeet. Kovalla rasituksella mentiin.

Voima. Vedoissa tarvitaan myös voimaa, ja sitä tuntuu nykyisin olevan.

Fillarikommunismi

Ennen tätä kesää en edes tiennyt että tälläinenkin aate on kuulema olemassa. Onneksi Timo Soini tietää. Näin hän on useasti omassa "plokissaan" kirjoittanut. No, itse olen hänen ja hänen edustaman puolueen kanssa erimieltä jotakuinkin jokaisesta asiasta, ja pyöräilen vielä paljon, joten taidanpa siis olla Soinin ivaama #fillarikommunisti. Siitä on hyvä olla ylpeä.

TahkoMTB 2016

Omaan kesäklassikkooni kuuluva TahkoMTB on taas takana, nyt 9. kerran.
Eilen oli taas vuorossa oma suosikkimatkani, eli 45 km versio, ja omaan ajooni olen ihan tyytyväinen. Loppuaika oli 20 minuuttia hitaampi kuin paras aikani, mutta eri vuosien vertailu ei kyllä ole mitenkään relevanttia, koska reitti vaihtelee aina jonkin verran. Samoin reitin pituus, eiliseltä Garmin näytti 47 km:n lukemaa, joten kaiketi reitti sitten noin paljon pidempi oli.

Onneksi eilen sää suosi meitä, reitti oli likimain kuiva kaikkialta, joten liukasteluun ei tarvinnut nyt varautua. Se oli omalta osaltani hyvä juttu, sillä tänä vuonna maastokilometrejä oli ennen eilistä takana vajaat 100, joka on naurettavan vähän. Huippuvuosina Tahkolle tultaessa metsätreenejä oli tyypillisesti takana yli kymmenkertainen määrä. Tämä ajokokemuksen puute näkyi ehkä alamäkivauhdeissa, eli otin ne tietoisesti rauhallisesti ja varmanpäälle. Ylämäet meni hyvin ylös, kahta El Granden lyhyttä pätkää lukuunottamatta ajoin kaikki ylös. Viimeinen nousu El Granden päältä Tahkon huipulle meni väkisin työntämiseksi, sillä oikean reiden kramppi iski juuri siihen kohtaan. Onneksi vasta tuolloin, sillä maaliinhan ei tuolta ollut kuin muutama kilsa.

Maaliin tulin siis Garminin ilmoittamassa ajassa 3:20:00, virallinen aika taisi olla lähempänä 3:30:00 lukemia, sillä sammutin ajanoton niissä kahdessa huoltopisteessä, joissa pysähdyin. Erityisesti 45 km reitin 3. huoltopiste, eli Tuulivaara, oli tänäkin vuonna tarpeen, sillä sitä edeltää tajuttoman pitkä ja raskas nousu. Onneksi siellä odotti myös parhaat kannustusjoukkoni, joiden kohtaamisesta sain taas virtaa jatkaa matkaa. Loppuosa menikin sitten ihan hyvin, ja sijoitukseni jopa parani muutamalla pykälällä.

Niin, se loppusijoitus. Tulokset löytyvät täältä, ja sitten vain hieman eri hakukriteerejä käyttämään.
Omat suorituskäppyräni löytyvät taas täältä. Garminin mukaan keskari oli 158, joten aika täpöillä sitä kuitenkin oltiin tuon kolmituntisen verran.

Lopputuloksista vielä sen verran, että 45 km matkalla ei ole erillisiä ikäryhmiä, vaikka niin pitäisi tietysti olla. Tiedän että hävisin esim. 12-vuotiaalle pojalle, joka ajoi isänsä kanssa todella hienosti. He tulivat maaliin juuri ennen mua, ja käytännössä hävisin heille sen viimeisen, krampista johtuneen, työntöosuuden takia. Tosin olin jo aiemmin päättänyt, että jos tuo isä-poika duo on kanssani yhtäaikaa Tahkon loppusuoralla, niin tsemppaan pikkukundia ja päästän hänet lopussa ohitseni.

Ohessa muutama kuvaotos, kiitokset niistä kuuluvat vaimolleni, jota joskus kutsun myös psykovalmentajakseni. Sellainen hän joskus on, ja hyvä niin.

No niin, nyt poljetaan. Rauhallisesti näin alkuun.

Huuh, Tuulivaaran taukopaikka. 17 kilsaa jäljellä, ja takana erittäin vaativa Nipasen nousu.

Rauhallisesti maaliin, ihan hyvällä mielellä.