That´s me.: Willimiesajot

Tulipa sitten käytyä Lappeenrannassa kisaamassa, ja jälkikäteen voi hyvillä mielillä sanoa, että onneksi tuli lähdettyä. Mahtavasti järjestetty kisa, hieno ja mäkinen reitti, hieno ajoporukka ja hyvin onnistunut oma ajo. Siinähän se, kaikkiaan todella hieno sunnuntai. Bonuksena vielä ajosää, sekin oli parasta A-luokkaa, lämmintä ja ei oikeastaan lainkaan tuulta.

Lähdin kisaan 30 km/h keskivauhtiryhmässä, sillä ylempää ei ollut järjestetty, ja ajattelin että en viitsi mennä vapaan vauhdin ryhmään, joka ryhmittyi meidän ryhmän eteen. Siinä oli ehkä noin 20 kovakuntoiselta näyttävää polkijaa. Kun lähdimme liikkeelle, niin ekat 5 km ajettiin johtoauton takana, jonka piti vetää alkukilometrit noin 25 km/h vauhtia. No, tämä ei pitänyt lainkaan paikkaansa, heti lähdettiin ajamaan ihan kunnolla, käppyrät kertovat yli 40 km/h nopeuksista jossakin ekojen kilsojen aikana. Tulipa siis herättyä heti kunnolla. Vapaa ryhmä meni meidän edellä vielä kovempaa, ja jätätti meitä jatkuvasti.

Kun päästiin omaan ajoomme, niin vauhti tasaantui hyvin, ja sitten poljettiin hyvin tarkasti 30 km/h vauhtia kahden vetäjän turvin. Maasto oli heti vaihtelevaa, joten alamäet mentiin vauhdikkaasti ja vastaavasti ylämäet hiljempaa. Meidän ajoryhmässä oli hyvä henki, kaikki osasivat ajaa ryhmässä, ja mitään ongelmia ei ollut. Parijonossa poljettiin tyylikkäästi, ja joku sanoi että meitä oli kaikkiaan 80-100 polkijaa tässä ryhmässä. Itse poljin ryhmän keskivaiheilla, ja ajoin vain omaa ajoani.

Kisan erikoisuus oli kaksi hiekkatieosuutta. Ensimmäinen oli lyhyt 2 km pätkä, johon kyllä osui koko kisan jyrkin nousu ja yksi jämäkkä lasku, joka vielä taittoi vasemmalle. Hiekkatiepätkän alussa olin huolissani siitä, miten pyörä tai lähinna renkaat kestävät, mutta aika nopeasti päätin että antaa mennä vaan, renkaat kestää tai sitten ei. Sikajyrkässä (17%) nousussa pyörä jopa suti parisen kertaa, ja toisilla oli siinä selkeitä vaikeuksia. Sykkeet melkein tappiin eli 170:n lukemiin ja mäki heittämällä ylös, sijoitus parani usealla pykälällä. Kovempi juttu oli sitten se jyrkkä alamäkiosuus. Itsekin tulin sitä aivan liian kovaa kohti kaarretta, ja useat mun edellä olleet jarruttivat rajusti vasemmalle kääntyvään kaarteeseen, jotta eivät olisi ajaneet siitä ulos. Itse päätin ajaa MTB-tyylillä, eli pikainen jarrutus, sitten vasen jalka irti ja speedwaytyylisesti takapyöräsladissa kaarteeseen. Heh, onnistuin tuossa hienosti, ja matka jatkui. Siinä ohitin 5-8 kuskia ja olin heti hyvin lähellä ryhmämme vetäjiä. Jälkikäteen yksi vanhempi kuski tuli sanomaan että hän vähän katsoi mun menoa kaarteessa ja ajatteli että tuo ei hyvin pääty. Kuittasin hänelle että kyllähän MTB-taustainen kuski tuollaista voi tehdä, hän vain nyökytteli päätään ja sanoi että ei olisi häneltä kyllä onnistunut...

Toinen hiekkatieosuus oli sitten jo 7 km pitkä, mutta pinnaltaan tasaisempi, joten sitä oli helpompi ajaa. Sen ajoin aivan vetäjien takana. Pidimme siinä suunnillen 28 km/h vauhtia, ja ilman ongelmia se tuli vedettyä lävitse. Itsekin vedin tuossa yhden kilometrin verran, ja kerran piti tuossakin tehdä yksi pieni hyppy vähän pahalta näyttäneen railon yli. Kokeneempi vetäjä peukutti tekoani ylöspäin.
Tuolla matkalla poimimme myös muutamia vapaan ryhmän selkiä, taisi liian kova alkuvauhti kostautua, ja matkaa maaliin oli kuitenkin vielä noin 40 km.

Tuon pätkän jälkeen tuli nippu aika jyrkkiä, mutta melko lyhyitä mäkiä, ja meidän ryhmä katkesi heti pienempiin osiin. Itse olin taas vetohommissa, sillä tuntui että pyörä kulkee hyvin ja myös kuski jaksaa. Siinä tuli kahden virallisen vetäjän kanssa juteltua kaikenlaista, mukavaa polkemista. Meidän lisäksi kolme muutakin kuskia osallistui vetämiseen, yksi pienikokoinen nainen veti todella hyvin yhden pitkän pätkän. Telaketjulla mentiin, ja matka eteni.

Kun matkaa oli jäljellä noin 20 km, niin vetäjät huusivat että parikymmentä jäljellä, nyt halukkaat voivat aloittaa kisaamisen, ja välittömästi meidän ohitse paukkasi 10-15 kuskia, jotka lähtivät tykittämään kovaa vauhtia. Luonnollisesti kukaan tuosta ryhmästä ei ollut vetänyt lainkaan, jonka myös molemmat viralliset vetäjät myös kommentoivat. Me jatkettiin tasaista 30km/h vauhtia vuorovedoilla eteenpäin.

Seuraavaksi tuli eteen 10 km jäljellä taulu, ja itse kommentoin että haluan päästä tavoiteaikaani, joten vauhtia pitää hivenen kiristää. Vetäjät sanoivat että anna mennä vaan, heiltä ei poweria enempää löydy. Tässä vaiheessa meitä irtosi kuusi kuskia, ja muutaman kilsan jälkeen tavoitimme myös aiemmassa irtiotossa olleita, jotka kyllä putosivat myös meidän kyydistä. Kun mittarissani oli lukema 130 km, niin päätin että nyt en hötkyile, vaan ajan viisaasti loppuun. Vikojen kilsojen aikana kieltäydyin vetohommista, ja kyttäilin porukan viimeisenä. 3 km ennen maalia yhdeltä ryhmässä ajaneelta putosi ketjut tai jotakin, sillä hän jäi hetkessä meistä muista. 1.5 km ennen maalia yksi ryhmäläinen otti hölmön irtioton, sillä saavutimme hänet 400 metriä ennen maalia, ja hän ei pysynyt enään mukana.

Viimeiset 400 metriä oli sitten pelkkää ylämäkeä, ja rasitus oli kyllä täysillä. Sykepiikkikin tuli vikalla sadalla metrillä, kun lähestyin maalia. Loppukiri onnistui hyvin, tulin lopulta toiseksi, meidän ryhmän voittaja oli aika selkeä, samoin mun toinen sija. Maaliviivan yli hyppäämällä, niin hyvä mieli kuskilla oli.

Siinähän se oli, maalissa kättelyt ryhmän voittajalle, ja myös parisen minuuttia meitä myöhemmin saapuneille vetäjille. Samoin onnittelin heitä hyvin tehdystä duunista. Samassa tilaisuudessa näin myös valmentajani, joka oli ajanut eliittiryhmässä meitä reippaasti ennen maaliin. Hän kävi pokkaamassa välikirien voittopokaalit ja fyffet, mutta itse ajoa hän ei voittanut. Oli kuulema kaatunut juuri sillä pitkällä hiekkaosuudella, ja menettänyt pelin siinä. Lopputuloksissa hänen loppuaikansa oli suunnilleen tunnin parempi kuin mun, joten siinä sitä eroa kisa- ja kuntoryhmän välillä nyt on. Oma loppusijoitukseni kaikkien maaliin päässeiden joukossa oli 123., maaliin pääsi yhteensä 188 mies- ja naispolkijaa. Eli sunnuntain aikadatojen perusteella ekaan puoliskoon pääsemiseksi pitäisi loppuajasta pudottaa 10-15 minuuttia, siinä sitä haastetta ensi vuodella...

Niin hyvä mieli tuosta jäi, että ensi vuonna 99,9% varmuudella uudestaan. Saisi moni kisajärjestäjä matkustaa Lappeenrantaan oppia ottamaan. Hyvin tehty tilaisuus kaikin osin. Tosin lopputulokset eivät vielä ole valmistuneet, joten pientä hiomista heilläkin vielä tämän suhteen on. Niitä odotellessa voi tsekata mun Garmin-statsit, ihan mukavat nekin ovat. Ohessa vielä muutama kuva selityksineen.