I´m Specialized

Jo keväällä tilattu ja siis melko pitkään odotettu uutuuspyöräni saapui maanantaina maahan, ja vakiokauppani Mountain Bike Shopin Sami laittoi pyörän nopeasti ajokuntoon. Kuuleman mukaan Suomeen saatiin noita kuusi kappaletta, ja kun  omaani hain Kalliosta pois, niin toinen samanlainen odotteli liikkeessä työvuoroaan. Pyörää tilattaessani meillä ei ollut tiedossa vuoden 2013 värimaailmaa, joten kun pyöräni näin, niin olin sen väritykseen hyvin tyytyväinen. Se on musta. Kaikkialta musta, ja vieläpä pinnaltaan matta.

Pyörän detailit voi käydä tsekkaamassa valmistajan sivuilta, mutta nopeasti sanottuna se on Specialized S-Works Epic Carbon 29 XTR. Siis nykytyylin mukaisesti isopyöräinen, XC-ajoon tarkoitettu täysjoustopyörä täydellä Shimano XTR-osasarjalla. Se on myös kevyt, oma pyöräni painoi Samin puntarissa 10,1 kiloa. Spessun omia juttuja tuossa tietenkin on, ja isoin innovaatio taitaa olla heidän ja Foxin yhdessä kehittämä jousitus nimeltään Brain. Se tuo pyörään automaattijousituksen, joka valmistajan mukaan havaitsee maaston epätasaisuudet, ja joustaa sen mukaan. Yhden ajokerran mukaan en kyllä ole täysin vakuuttunut järjestelmän toimivuudesta, mutta sen avulla pyörän kyllä saa 100% jäykkikseksi, joten pyörän nousukyky ja putkelta ajaminen on kyllä melkoisen tehokasta. Ehkäpä jousitus pelaa isommissa epätasaisuuksissa, joita ei Keskuspuiston poluilla tänään osunut eteen. Eli tänään ajelin suurimmaksi osaksi Brainit pois päältä, jolloin pyörä on Fox/RockShock yhdistelmällä varustettu XC-pyörä. Paloheinän mäkitreeneissä tein pyörästä jäykkiksen, ja kyllähän se helpotti mäen ylöspolkemista. Toinen tekninen uutuus on Foxin takaiskarin AutoSag-toiminto, joka kyllä toimii todella upeasti.

Lenkkini sisälti tuttuja polkuja, ja ensiajon jälkeen pyörä tuntuu todella hyvältä. 2 * 10 vaihteisto mahdollisesti hieman kevyemmät välitykset kuin edellisessä TopFuelissa oli, ja muutenkin ajaminen tuntui hyvin vaivattomalta. Yhden asian huomasin välittömästi. Pyörä on nopea, todella nopea. En tiedä onko suurin syy isommat renkaat vai leveämpi stonga, mutta vauhtia tuo pyörä kyllä ottaa nopeasti ja se tuntuu myös hyvin vakaalta. Ainut huono puoli tuntui olevan Spessun ensiasennusrenkaat, jotka olivat ainakin märillä juurilla hyvin liukkaat. Myyjä niistä mua juuri varoitteli, mutta pitää nyt harkita niiden vaihtamista joihinkin muihin, jos ne jatkossakin tuntuvat yhtä huonoilta sivuttaispidon suhteen.

Lopuksi muutama kuvaotos tuosta uusimmasta perheenjäsenestä, josta ainakin itse tykkään kovasti...

Tuollaisena se kaupasta ulos tuli, täynnä keltaisia varoitustarroja.

Ainut valkoinen teksti on tuo Specialized. Tyylikästä, sanoisin.

Tekniikkaotoksia, kuvassa Spessun omaa tuotantoa olevat hiilarikammet.

Takajouston Brain-lisäyksikkö.

XTR vuosimallia 2013 sisältää myös yhden uuden ominaisuuden.

Sirkuksessa

Kävimme pitkästä aikaan sirkuksessa. Tosin kyseessä ei ollut ainakaan perinteinen sirkus, vaan kanadalaisen Cirque Eloize ryhmän tanssia, akrobatiaa, musiikkia, tehosteita sekä joitain sirkuselementtejä sisältänyt maailman ensi-ilta nimeltään Cirkopolis. Kaikenkaikkiaan upea esitys, jota katsoessa ei voinut kuin ihmetellä esiintyjien taitoja. Olivat ne sitten fyysistä voimaa, notkeutta tai rytmitajua vaativia. Esityksen juoni ja lavasteet olivat kuin sarjakuvakirjasta, ja upeasti lisävaloilla ja -äänillä höystetty kokonaisuus teki ainakin tähän kirjoittajaan todella positiivisen vaikutuksen.

Tällä kertaa Cirque Eloizen ryhmässä ei ollut yhtään suomalaista taiteilijaa, mutta eipä se tietenkään mitään haitannut. Koska kyseessä oli Cirkopoliksen ensi-ilta, niin pari pientä epäonnistumista mahtui vielä esitykseen, jota epäilemättä on treenattu useita satoja tunteja. Niin hienoja useimmat suoritukset olivat. Kuviahan tuolla ei saanut ottaa, joten ohessa netistä sattumalta löydettyjä mainosikuvia...

Dont try this at home

Dont try this at home too

Kesän lopetus

Kesäkausi voidaan laittaa pakettiin, ja täten myös aloittaa syksyn kunnollisuuskausi. Kesän paketointiin kuului torstainen grillaussessio, ja sen jatkumona hieman lisää ruoanlaittoa perjantaina. Erityisesti torstaina oli upea sää grillaukseen, joten mikäs sitä oli tehdä koko menu ulkona Weberin hiiliominaisuuksia hyödyntäen. Päivän grillauslistalla oli tarjolla seuraavaa: aasialaisesti marinoituja kasviksia, poron sisäfilettä sekä lopuksi marinoitua ananasta.

Valmistelutöissä meni tietysti aikaa, koska tuo brikettigrilli ei ole niitä nopeimpia ruoantekovälineitä, mutta yleensä se takaa maukkaan lopputuloksen. Niin nytkin, kaikki ruokalajit onnistuivat melkoisen hyvin, oma sisäfileeni olisi saanut olla hieman raaempi, mutta Anne kyllä tykkäsi omastaan. Kasvikset olivat kautta linjan erinomaisia, samoin iltamyöhällä nautittu chilimarinoitu ananas. Juomapuolikin onnistui mukavasti, oma suosikkini oli alkuruoan aikana nautittu amerikkalainen Kung Fu Girl Riesling, mutta vaimo taisi vaikuttua eniten jälkiherkkuna nautitusta pikkuisesta makeasta herkusta Ranskan Alsacesta.

Perjantaina tein sitten yleisön vaatimuksesta itämaisittain maustettuja lihapullia lampaan paistista. Niiden kanssa nautittiin edellisen päivän kasviksia, ja feta-oliivi-kermaviili kastiketta. Ja hyväähän tuostakin tuli, noita pullia tuli sen verran paljon että niitä on riittänyt vielä viikonlopulle.

Lopuksi fiilistelykuvat, joiden myötä kesä 2012 voidaan laittaa kansiin.

Kokin avausjuoma. Tällä kertaa Manchesterin aarretta.

Kasvisten grillaamista.

Nopeasti ne tuossa tulivat.

Kung Fu Girl toimi hienosti hieman makeiden grillikasvisten kanssa.

Pääruoka. Poron liha on yllättävän mietoa, mutta ehdottomasti hyvän makuista.

Tunnelmakuva ruokailun välillä.

Jälkiruokaviini. Hieno.

Vaahterasiirappi puuttui, mutta muuten onnistunut jälkkäri.

Perjantain ronskimpaa ruokaa. Maustepullat juuri uunista ulostulleina.

Ehdottoman maittavaa tämäkin.

Nelipyöräisiä

Yleensä kun meidän perheeseen hankitaan lisää kulkuneuvoja, niin se on ollut kaksipyöräinen ja ketjuvetoinen. Tällä kertaa uusimmassa hankinnassa on neljä pyörää, joista kaksi vetää. Pitkään harkinnassa ollut, ja useista erinäisistä syistä johtuen perusteltavissa ollut toinen auto on saapunut taloon. Kyllähän kaksi autoa sotii meidän Vihreitä arvoja vastaan, mutta onneksi molemmat autot ovat moderneja ja kohtuullisen vähäpäästöisiä vempaimia, joten emme omasta mielestämme ole myyneet sielujamme autoihmisille. Työmaailman matkustusvaatimukset ja harrastusten logistiset haasteet olivat viimeiset syyt, miksi tähän päädyttiin. Kallistahan kahden auton pitäminen Suomessa tietysti on, ja investointina siinä ei myöskään juuri järkeä ole.

Uusin perheenjäsen on siis pieni, punainen ja pippurinen VW Polo. Vähän käytetyn esittelyauton sai heti mukaan, ja kun hinnastakin päästiin yhteisymmärrykseen, niin kaupat tehtiin kahden päivän miettimisellä. Itse miellyin heti tuohon kokonaisuuteen, ja tästä tulikin se minun autoni. Pieni koko aiheuttaa haasteita, joten koko perheen loma-auto tuo ei ole, mutta työajot sillä sujuvat rivakasti. Näppärä pikkuauto kaupungissa, ja kun kaasupoljinta painaa, niin silloin jotakin myös tapahtuu.

Neitsytajo tehtiin Tammisaaressa, josta oheiset kuvat on napattu.

Matkalla kuvauspaikalle

Koko perhe mahtui hyvin kyytiin

Kattoluukku taitaa olla hieman turha lisävaruste, mutta ei sitä poiskaan tuosta saanut.

Punaiset jarrusatulat pitää tietysti punaisessa autossa olla

Tahko MTB

Loman loppupäivät olemme viettäneet täällä tutuissa Tahkon maisemissa. Näin elokuun loppupuolella paikan vireystila ei ole parhaimmillaan, mutta sehän ei meitä haittaa. Tietyt palvelut pelaavat, ja se riittää meille.

Maastosessiot päätimme klassiseen MTB 25 kierrokseen, joka alkua lukuunottamatta perustui Annelle hyvin tuttuun Tahko MTB 25 kisareittiin. Aluksi asvalttia, sitten kohti Nipasenmäkeä, jossa yli 1,5 km nousu kohti Tarpisenmäkeä. Tämä huoltopiste on kaikille Tahkon kisoja kiertäneelle hyvin tuttu. Siitä sitten puhdasta singleträkkiä kohti Korkea-ahon laavua. Myös tämä yli 10 km pätkä on useimmille meistä hyvin tuttu. Laavun jälkeiset hakkuualueet olivat hieman muuttaneet loppureittiä, mutta ei sitä meidän omaa...
Meidän oma El Clasico, eli El Grande ja 2,6 km teknistä nousua olivat edelleen paikallaan. Itse ajoin sen ylös yhdellä jalkautumisella, joka johtui omasta ajovirheestä, mutta muuten tuo klassikkonousu sujui yllättävän helposti. Paljon kovemmille jouduin reitin parissa muussa nousussa. Alas ajoimme klassiseen Tahko MTB tyyliin vanhaa reittiä myöten, eli heti istumahissistä vasemmalle ja alas.

Hyvillä fiiliksillä oli mukava päättää tämän lomareissun Tahko-osuus läheiselle Ukko-hotellin terassille. Kuvia ei juuri ajomatkalla tullut otettua, mutta tämä yksi bongattu opaste kertokoon MTB-reittien alkujuurista täällä Tahkolla. Loppukuvat ovat fiilistelykuvia mökin terassilta.

Tästähän se reitti on aina mennyt.

Yksinkertainen juusolautanen a´la Tahko.

Tuuleton ilta, ei hyttysiä ja hyvä tunnelma.

Sohvin ilouutisia piti juhlistaa lasillisella kuplaa. Kaikki saivat osansa tästä ilosta.

Rukalta

Juuri edellisen kirjoituksen jälkeen lähdimme koko perheen voimin pikkuvaellukselle Valkeisenvaaran alueelle, josta sitten löytyi sellaista maastoa, jossa olisi ollut mukava maasturilla ajella. Itseasiassa tutustuimme tuohon alueeseen jo vuonna 2008, kuten useimmat lukijat muistavat. Mutta tottakai meidän lomaan kuuluu muutakin kuin maanista ulkoilua ja urheilua. Ohessa muutama kuvaotos meidän mökiltä, sekä päivältä että eiliseltä illalta.

Mökkinäkymä päivällä. Vain vakioporot puuttuvat.

Lounas. Apulaiset päivystävät mukana.

Clemenzan pastaa ja punajuomaa. Kannattaa myös huomioida upeat "Riedl" viinilasit.

Stalkkeri lähimetsässä ottamassa kuvia suosikeistaan.

Livenä tämä näytti upeammalta kuin kuvassa, mutta on tämä silti hieno otos ilman salamaa klo 23.

Kesälomalta

Laiskasti on tullut tätä blogia näin kesälomalla päivitettyä, mutta nyt pieni päivitys täältä Rukalta. Rukan mökki on paras tähän mennessä koetuista, ja mahdollisesti tulemme tänne uudestaan vajaan 2,5 vuoden päästä, kun seuraavan kerran täytän joitain vuosia. Meille tärkeät liikunta-aktiviteetit kesä-Rukalla rajoittuvat vaeltamiseen, sillä maastopyörällä täällä ei kyllä mitään tee. Tämähän kyllä oli jo aiemmilta kerroilta tiedossa. Toki cyclolla voisin täällä ajella, mutta jätän kaikki pyöräilyt seuraavan kohteen eli Tahkon maisemiin. Siellä sitten lisää kaksipyöräisellä menoa.

Sitä vastoin edellinen kohteemme eli Syöte toimi aivan täydellisesti maastopyöräilyn osalta. Parisen vuotta sitten paikallisten harrastajien toimesta tehdyt kolme erilaista ympyrälenkkiä tarjoavat kaikki upeaa maastoajoa. Itse tutustuimme niihin ekan kerran viime vuonna, ja vaikka säät olivat tuolloin surkeat, niin jo silloin totesimme reitit hyviksi. Tänä vuonna oli upeat säät, ja ajonautinto huipputasoa. Mikäs sitä oli puhdasta singletrackiä ajaessa, kun ketään muita ei näkynyt missään ja reittien merkintä oli erinomaista, joten eksymisen pelkoa ei tosiaan ollut. Pari työntöpätkää, hieman vettä ja pitkospuita, mutta enimmäkseen tuota polkua, kerrassaan upeaa. Ohessa faktaa omasta Garminista, ja tietysti muutama kuvaotos laadukkaalla puhelimella otettuna...

Ensi vuonna pitänee vielä kerran lähteä tuonne Syötteelle, jotta pääsisimme testaamaan sitä kuuluisaa fillarivinssiä ja joen ylitystä sen avulla...

Tälläistä polkua reitillä riitti.

Ja riitti. Edessä melkoinen nousu, pieni vaihde päälle.

Pienen vesilammikon ylitys, syvyys jotakin 20 cm.

Pitämävaaran lenkki. Hieno ympyrä.