Kesäloma 2014 - Salla, osa 1

Syötteen MTB-kisojen jälkeen suuntasimme oikeasti Lappiin, eli Sallaan. Aikaisempia omia kokemuksia tästä kohteesta ei ollut, joten mielenkiinnolla ajelimme kohti Itä-Lappia. Poroja olimme nähneet jo huomattavasti aiemmin, mutta tällä siirtymällä niitä näkyi erityisen paljon, joten tarkkana piti auton ratissa olla.

Matkalla Sallaan pysähdyimme upealla Livojärvellä ja toiselle meistä pakollisena pysähdyksenä Pentikin tehtaanmyymälässä Posiolla. Muuten siirtymä oli kohtuullisen nopea.

Itse Sallassa meidän majoitus sijaitsi tietysti Sallatuntureiden kupeessa, eli noin 10 km Sallan keskusta Kuusamon suuntaan. Loggautuminen sinne ja kamojen raahaus sujui normaalilla tehokkuudella, jonka jälkeen takaisin autoon ja nokka kohti Sallan keskustaa.

Sallan ytimessä haimme ensin kartat ja infot paikallisesta infokeskuksesta, ja sieltä saimme tietoomme, että Sallassa on juuri tänä vuonna tehty muutama merkitty maastopyöräreitti alueen maastoihin, ja järjestäjät toivoivat palautetta reiteistä. Lupasimme antaa palautetta, kunhan vaan ensin ajaisimme reitit lävitse. Näistä reiteistä juttua myöhemmin.

Suunnitelmamme Sallassa olivat keskitettyä sekä pyöräilyyn että koirien kanssa tapahtuviin päivävaelluksiin. Valitettavasti kun ulkolämpötila tykitti päivisin yli 25 astetta, niin koiravaellukset jäivät suunniteltua lyhyemmiksi, mutta kyllähän niitä saatiin joka päivä tehtyä. Samoin uimista, koirien kanssa tai ilman, tuli harrastettua, ja paljon.

Ohessa muutama fiilistelykuva Sallasta, uimasessioista ja mökiltä. Lomalla on aina kivaa!

Perheen kaikki naiset uimassa.

Legendaarinen Papana Pupi.

Hieno uimaranta Saijan kylässä, melkein lähellä Savukoskea.

Salla - In the middle of nowhere.

 

Syöte MTB - kisanjälkeiset mietelmät

Näin hieman yli vuorokauden Syöte MTB kisan jälkeen on hieman helpompi jäsennellä omia tuntemuksiaan itse kisasta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Selkeästihän plussan puolelle tämä kokonaisuus napsahti, vai onko omat mieltymykseni kovasti omituiset:

* 60 km reitistä ylivoimaisesti suurin osa kapeahkoa singletrackkiä eli polkua
* Minimaalisen vähän isompia hiekkateitä
* Muutama kilometri hiekkatuhkapohjaista ajoreittiä
* Noin 2 km hyväkuntoisia pitkospuita, joista osa jopa alamäkeen
* Parit kannettavat portaat, eiköhän tämäkin kuulu oikeaan maastopyöräilyyn
* Kovia nousuja ja vauhdikkaita polkulaskuja, aivan mahtavaa ajettavaa

Omat vahvuuteni tietäen, olisin tietysti eniten hyötynyt leveistä metsäauto- ja hiekkateistä, mutta tässä kisassa se ei ollut tärkein pointti. Luulin myös että olisin kyennyt paremmin hyödyntämään supertiukkaa loppunousua, mutta tässä tapauksessa akkujen lataustilanne oli jo sen verran heikko, joten juuri mitään hyötyä en vikoilla nousukilometreillä pystynyt generoimaan. Kuitenkin sen verran, että se kimppajengi, jonka kanssa ajoin 49 km huollosta lähtien, jäi kokonaisuudessaan taakseni. Loppunousu oli sen verran tiukkaa settiä, että tänä vuonna täysin ylösajettavaksi todettu Tahkon El Grande jää vaativuudessaan selkeästi kakkoseksi. Muita negafiiliksiä aiheuttaneet jutut olivat reitin jossakin kohtaa olleet juurakot ja kivikot. Kivien kiertämistä oli kokonaisuudessaan paljon Tahkoa vähemmän, mutta juurakkoa taas enemmän. Ja jos tykkää renkaan alla lipsuvasta juurakosta, niin tämähän on vain plussaa. Itse en noista juuri välitä.

Loppulauseena voin helposti sanoa, Syöte MTB, nähdään taas ensi vuonna!

Ja lopuksi muutama kuvaotos reitin parhaimmistosta, eli Pytkynharjun osuudelta. Täällä pyörittiin sellainen 15 km, ja voin rehellisesti sanoa, että vastaavaa ajomaastoa ei ihan heti Suomessa tule vastaan.

Kalusto valmiina starttiin.

Pytkynharjun ajoreittiä. Kuva ei anna oikeaa kuvaa tämän nousun vaativuudesta.

Samalla harjulla, mutta nyt mennään alamäkeen ja pitkään.

Syötteen reitit on muutenkin esimerkillisesti merkattu, well done.

Pyörä kainaloon ja kipi-kipi.

Lisää Pytkynharjun vauhtipätkää, tässä harvoja ohitusmahdollisuuksia.

Ja kapea, mutta upeapintainen, polku jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

  

Syote MTB - Suomen suurin loppunousu

Jo muutaman vuoden ajan olemme hehkuttaneet Syötteeltä löytyviä maastopyöräilyreittejä, sillä itse löysimme nämä internetin ihmemaailmasta. Myös aito kisaaminen näissä maisemissa ja reiteillä on ainakin itseäni kiinnostanut, ja vihdoin sain sen tehtyä.

Kolmannen kerran järkätty Syöte MTB kisa keräsin noin 450 maastopyöräilijää tänne Syötteen kansallispuiston maisemiin, ja ainakin yksi osallistuja oli matkustanut kohtuupitkän matkan Helsingistä asti tänne kisaamaan.

Syöte MTB mainostaa itseään todellisena maastopyöräkisana, jossa on minimaalinen määrä asvaltti- tai hiekkatietä, ja maksimaalinen määrä kaikkien maastokuskien diggaamaa singletrackia. Kisabonuksena on tietysti Suomen suurin ja pisin loppunousu, josta kerätään suomalaisittain kunnioittava määrä nousumetrejä. Kisan juuri ajaneena voin sanoa että mainostukset ovat täysin kohdillaan, kisareitti on lupausten mukainen. Ja jos tätä kisaa verrataan Tahko MTB:hen, niin pakko on sanoa, että tämä kisa on haastavampi, vaativampi ja monelta osalta hauskempi ajaa. Toki tuosta loppunoususta voidaan olla montaa mieltä, itse tykkään enemmän El Granden noususta, jonka voi väsyneenäkin oikeasti ajaa ylös. Mutta muuten voin juuri nyt sanoa että Tahko MTB on löytänyt voittajansa.

Ennen pakollisia kuvapostauksia, nopeat plussat ja miinukset:

+ Reitti, todella paljon singletrackia
+ Maisemat Pytkynharjun osuudella, aivan upeaa
+ Tunnelma, vähemmän ajajia ja kaikilla hyvä fiilis

- Onhan tämä Iso-Syöte vähän kaukana
- Loppunousu, liian tiukkaa kamaa tai sitten kunto ei vaan riittänyt

Ja lopuksi niitä kuvia...

Syöte MTB mainos. Ainakin nousumetriuho piti paikkaansa.

Syöte MTB 60 km reitti. Hienoa settiä suurimmalta osalta.

Eka oikea nousu Pikku-Syötteelle, helposti menee.

Vihdoinkin huoltopiste lähestyy, matkaa takana 39 km.

Huoltojoukot tekivät tärkeää työtä, ilman teitä tämä ei koskaan onnistuisi. Kiitos.

Suomen suurin maalinousu melkein takana. Vihdoinkin.

Yesh, olen tyytyväinen!

Palautejuoma vol. 3.

Kaikille kiinnostuneille korkeuskäppyrä suoraan Garminista. Loppunousu oli raju, ehkäpä liian raju tällä kertaa.

Sykekäppyrät kertovat rasituksesta. Sitä tämä kisa kyllä tarjosi.

Ja 5 km detailit kaikille niille, joita data kiinnostaa.

Melkein kesälomalla

Ansaittua kesälomaa odotellessa päätin kokata kesäisen kasvispaellan. Siitä tuli sen verran hyvää, että mahdollisesti joudun tekemään sitä lomalla uudestaan. Ruokana paella on todella helppo tehdä, ei tarvita muuta kuin pilkkoa kasvikset ja kypsentää ne oikeassa järjestyksessä. Omassa versiossa maun kannalta tärkeimmässä roolissa oli sahramin käyttö. Toki pussillinen sahramia maksaa jotakin ja suunnilleen saman värin saa kurkumaa käyttämällä, mutta maku- ja tuoksumaailma on aivan toinen. Joten suositan sahramia.

Tarkkaa reseptiä en ajatellut tähän laittaa, sen saa multa pyydettäessä, mutta helppoa hommaa tämä kyllä oli. Kokkauksen ja myös ruokailun aikana nautittiin roseeviiniä, ihan tietoisesti. Itse en ole kova roseeviinien ystävä, tiedän että laadukkaita roseeviinejä maailmasta löytyy, mutta itse en ole sellaisia Alkon valikoimasta löytänyt. Mutta kohtuullista roseelaatua saimme kuitenkin laseihimme, ja viininä se sopi oikein hyvin kasvispaellan kaveriksi.

Ohessa muutama kuvaotos tekemisestä ja tietysti myös lopputuloksen nauttimisesta.

Paellan pohjasetti valmiina.

Samaa settiä, mukana kokkausjuoma.

Loppuvaihe lähestyy, nyt mukana tuoreet herneet.

Ja ihan lopuksi loput kasvikset.

Valmis. Ei muuta kuin lautasia alle.

Valmista ja hyvää kasvispaellaa. Njam.

Vuelta Vantaa 2014

DNF. Näin siinä sitten tällä kertaa kävi. Alkuun erinomaista, jopa 32 km/h keskarilla vedettyä ryhmäajoa 15 km, mutta sitten crash-boom-bang, ja mun kisa oli siinä. En tarkkaan tiedä mitä tapahtui, mutta ryhmäajossa pienetkin virheet ovat pahoja. Jostakin syystä joku edelläajava hidasti yllättäen ja voimakkaasti, ja suma oli siten valmis. Toiset kykenivät väistämään, minä en. Etuvanne solmuun ja game is over.

Ei muuta raportoitavaa.

Omalla pihalla

Olen melkein yhtä hyvä puutarhatöissä kuin keittiössä. Eli meillä on aika pieni ja rento piha, jonka nurtsin leikkaa mies. Terassin öljysin tänä kesänä. Rikkaruohoja kitken, kun huvittaa. Kesäkukkia kastelen, kun muistan. Tänään silmäilin ympärilleni ja pidin näkemästäni.

Rennot päiväkahviseuralaiseni ja ISO aurinkovarjo.

Metsämansikoita.

Uutta puskee.

Yllätyksekseni pihassa kasvaa myös jostain sinne eksynyt tammi.

Iso pihlaja varjostaa ihanasti.

Lunta odotellessa.

Nämä liljat oli ihan pakko istuttaa, ne kun muistan isoäitini pihapiiristä, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.

Historian havinaa myös verenpisaroissa, jotka viihtyvät varjoisalla etupihalla.

Pitäähän nyt 'pelakuita' olla....

Yksi komea peikonpähkinä pihalla jo olikin, istutin sen seuraksi toisen. Pääsevät erityisen esiin syksyllä ja talvella.

Sohvin päivystyskivi, josta seuraa naapuruston elämää.

Etupihan kivipihaa. Rakastan noita vanhoja kaivonkansia, joita meidän pihasta löytyy kolme.

Saksa

Viimeinen kuukausi on mennyt fudisjännityksen parissa, ja vihdoin eilen illalla sain sen mitä halusin. Saksa on uusi jalkapallon maailmanmestari. 24 vuotta tätä hetkeä on odotettu, joten nautitaan tästä vielä hetki. Upeat kisat, hieno finaali, ikimuistoinen välieräottelu, onhan näitä hienoja tapahtumia näissäkin kisoissa nähty. Ylen upea mm-studio, Niki Juusela ja Kuningas-Litmanen. Hienoa settiä illasta toiseen.

Lopuksi vielä kuva-arvoitus saksalaisesta lehdestä ennen finaalia, ja tietenkin tämä ylistysvideo. On aika siirtyä eteenpäin, ja nauttia vielä kerran.