XC:ssä osallistun elokuussa Sappee MTB kisoihin, sitä varten olen jatkanut pyörällä ajamista Tahkon jälkeenkin. Itse kisa on nopeampi ja teknisesti helpompi kuin legendaarinen TahkoMTB, ja voipi olla että tälläinen poluilla viihtyvä XC-kisaaja ei metsäautoteillä kovin hyvin jäykkäperäisille kilpureille pärjää. No, toivottavasti mäki- ja vetotreenistä on jotakin hyötyä myös tuolla, mutta elokuun seitsämäs päivähän se nähdään.
Juoksukuntoakin pidän yllä, sillä syyskuun alussa osallistun ensimmäisen kerran Suomessa järjestettävään Midnight Run juoksutapahtumaan. Helsingin keskustassa juostava 10 km kisa starttaa joskus kymmenen jälkeen illalla, joten on ihan mukavaa nähdä millainen tunnelma osallistujilla ja kannustajilla tuolloin on. Alunperin ruotsalaisten ideoimassa tapahtumassa on tuolla länsinaapurissa hienot perinteet, ja erittäin runsaat kannustusjoukot, toivottavasti pääsemme stadissa samaan. Kymmenen kilometriä menee toki ilman ihmeellistä treenaamistakin, mutta kyllähän tuolla olisi kiva pinkoa itseään tyydyttävä loppuaika, joka voisi olla 52-54 minuutin haarukassa. Sen kovempaa ei tälläinen pölkkyreisi millään pääse. Ja jos myöhemmin syksyllä löytyy vielä jokin kisa, niin sinnekin voisi vielä osallistua. Oli se sitten pyörän päällä tai lähempänä asvalttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti