sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vetotreenit

Edelliseen kirjoitukseen liittyen vielä yksi lisäys. Tärkeässä osassa syksyn tehokkaammissa treeneissä on ollut vetotreenit, joko juosten tai fillarilla tehden. Käytännössä tuo on tarkoittanut 2-5 kpl 5-10 min vetojaksoja, jonka aikana maksimisykkeet pitää nousta anaerobiselle rajatasolle, mutta ei sen ylitse. Mullahan tuo taso tarkoittaa fillarilla kynnysarvoa 149-150 ja juostessa kymmenen pykälää enemmän. Vetojen välissä on aina 2-3 min palautusjakso, ja sitten taas uudestaan vauhtiin.

Voin kokemuksella sanoa että viimeinen veto alkaa aina tuntumaan pahalta, ja siinä pitää todella tarkkailla sykkeitä, jotteivat ne nousisi väärälle tasolle. Ennen vetotreenejä pitää tietysti lämmitellä kunnolla, samoin vetojen jälkeen pitää jäähdytellä, joten treenin keskisyke jää yleensä aika lähelle aerobista kynnysarvoa. Jotta itse voi lähteä vetoja oikeaoppisesti treenaamaan, niin silloin pitää tietysti tietää omat kynnysarvonsa, ilman niitä sykkeiden kanssa pelaaminen on melkoista arpapeliä.

Ohessa vielä pari kuvaa viimeisestä vetoharjoituksesta. Tein sen sisäpyörällä, ja tuossa harjoituksessa mun piti polkea 4 kpl 5 minuutin vetoja. Vedon jälkeen 3 minuutin palautus ja uudestaan. Vetojen aikana maksisyke sai nousta arvoon 150 ja poljnkadessi piti olla noin 90. Wattitehoja ei tuossa treenissä vielä hyödynnetty, mutta jatkossa nekin tulevat merkitsemään paljon näissä fillaritreeneissä.


Sykearvojen nousu vetojen aikana. Aika helposti huomattavaa ja samalla rasittavaa.


Samaan aikaan EPOC-arvot osoittavat myös rasituksen selkeää kasvua. Viimeinen veto tuntui jo todella.

Treenipäiväkirja - syksy 2013

Näin vuoden lopuksi voin myös näyttää treenipäiväkirjani viimeiseltä kolmelta kuukaudelta. Jokunen tämän blogin seuraajista tämän jo tietääkin, eli olen aloittanut valmentajan käyttämisen syyskuun alusta, ja tämä näkyy myös päiväkirjassa. Eli siellä on nyt huomattavasti enemmän rauhallisia PK-treenejä ja yltiörauhallisia palautustreenejä. Jos viimeisen 3 kk:n näkymää vertaa aiempaan päiväkirjaani, niin ero on merkittävä.

Treenikertoja mulla on nykyisin enemmän, ja niiden laatuun sekä suorittamiseen on pitänyt kiinnittää erityistä huomiota, muuten on tullut valmentajalta sanomista. Aiemmin treenit saattoivat olla paljon kovempia, ja sitten on pidetty taukoa. Palautuminen noista treeneistä oli aika usein huononpuoleista, ja jo nyt huomaan mitä tämä kolmen kuukauden ohjattu treenaaminen on saanut aikaiseksi. Juokseminen ja pyöräily tuntuu sujuvan aika paljon kevyemmin kuin aiemmin.

Toki tulevaisuudessa treenaamiseni tulee muuttumaan rajummaksi, kun aletaan kehittämään huippukuntoa, mutta ennen sitä pitää rakentaa pohjat kuntoon. Tämä PK-treenaus taitaa useimmilta samantyyppisiltä aktiivikuntoilijalta kuin mina unohtua kokonaan tai jäädä hyvin pienimuotoiseksi. Ja ainakin itse uskon että tästä tulee olemaan erittäin paljon hyötyä keväällä ja erityisesti ensi kesänä.

Ohessa vielä kuvaruutukaappaus treenipäiväkirjastani. Kolmeen viimeiseen kuukauteen mahtui myös kaksi flunssaa ja melkoisesti matkaduunia, jotka haittasivat säännöllistä treenaamista, mutta silti tuo kalenteri on jo nyt aika hyvännäköinen.

Väreillä on omat merkityksensä. Sininen ja vihreä tarkoittaa iisiä, muut värit jotakin muuta.

torstai 26. joulukuuta 2013

Tasting Menu 25.12.2013

Joulupäivä jatkui myös perinteisesti, eli tämä kokki siirtyi keittiöön tekemään illan kokonaisuutta. Tänä vuonna olin tehnyt esivalmisteluja muutaman tunnin ajan, joten nyt pysyin aikataulussa. Kello 16 sanoin että alkuruoka tarjoillaan klo 19, ja näin myös kävi. Pääruokana tarjottu karitsan ulkofile oli pöydässä klo 21:30, joten ihan koko iltaa en keittiössä viettänyt. Vaikka itse sen sanonkin, niin ruoka oli oikein hyvää, upeita makuja koko illan ajan. Kun asiat tekee huolella ja tarkasti ohjeita noudattaen, niin onnistuminen on taattua. Oheen vielä muutama kuvaotos eiliseltä, niin voi taas myöhemmin muistella tätäkin iltaa.

Maistelumenun sisältö.

Kolmea erilaista maustekastiketta. Inkivääriä, valkosipulia ja chiliä.

Tästä tuli hyvä marinadi.

Karitsan ulkofileet saivat marinoitua muutaman tunnin ajan.


Kuorittuja luumu- ja kirsikkatomaatteja. Nämä menevät chutneyn pohjaksi.

Lisää makuja chutneytä varten. Sahramin tuoksu on avian mahtava.

Kyllä se tomaattichutney tästä valmistuu, vähän aikaa vielä menee.

Sinapinsiemeniä tuli aika moneen keitokseen.

Samoin limelehtiä.


Oikein hyvä lisukeriisi pääruoan kanssa nautittuna. Hyviä makuja.

Kookoskeitto lautasella.

Chicken Korma, eli väliruoka.


Pääruoka on kypsennystä vaille valmis, eli paistohommiin.

Ja fileiden viimeistely uunissa.

Pääruoka. Mukana myös tomaattiraita ja lisää maustekastikkeita. Oli hyvää.

Hyvä punaviini kruunasi tämän upean illallisen.

Joulupäivä

Meillä joulu on sujunut perinteisissä merkeissä. Käytännössä tämä tarkoittaa joulupäivän avaamista pitkän kaavan mukaan nautittavalla kuplivalla aamiaisella ja lahjojen avaamisella. Ohessa muutama kuvaotos eiliseltä, myös muut kuviin pääsemättömät lahjat olivat odotettuja ja onnistuneita.

Kuplaa ja suklaata. Ei ihan jokapäiväinen aamiainen.

Lisää paheita.


Löytö Alkon tilausvalikoimasta. Makea kupla, jossa tehoa ainoastaan 7%.

Joulupukki oli lukenut listani tarkasti, upea lahja,


Onneksi viineistä voidaan kirjoittaa myös rennosti ilman suurempaa hifistelyä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvä Olo

Eilen vietimme tämän kotikokin vapaailtaa, ja suuntasimme nokkamme kohti kotikaupungimme ydintä. Ensin askeleet veivät rentoon viinibaariin nimeltä Vin-Vin, jossa annoimme paikan ammattilaisten näyttää osaamistaan. Ja kyllä, muutaman minuutin kuluttua laseissamme oli aivan upeaa Rieslingiä Saksan Moselista sekä hyvin modernia Baroloa Italiasta. Oiva työnäyte viinibaarin osaamisesta, ja muutenkin baari näytti hyvin miellyttävältä, joten tuolla pitää käydä uudestaan.

Tämän jälkeen marssimme läpi tuulen ja sateen uudessa osoitteessa sijaitsevaan Ravintola Oloon. Kyseiseen ravintolaan on melko hankala saada pöytää, varsinkin perjantai- ja lauantai-illat ovat hyvin pitkälle varattuja, itse varasin meidän pöydän yli kuukautta aiemmin.

Meidät huomioitiin heti ovelta lähtien, ja kun meidät ohjattiin täysin valkoiseen ravintolasaliin ja pöytäämme, niin arvelin että tästä illasta taitaa tulla aika hieno. Ja näin asia olikin, yksinkertaisesti sanottuna kaikki toimi todella upeasti alusta loppuun. Ololla on iltaisin tarjolla kolme eripituista maistelumenu:ta, joiden sisältöä tai lähinnä raaka-aineita hivenen avataan pöydällä olevassa kirjekäärössä, mutta muuten mennään sokkona maistelemaan.

Me otimme keskipitkän Retken ja siihen Prestige-viinipaketin, ja tästähän sitten se ruokailotulitus alkoi. Alkuun tarjoiltiin muutama keittiöterveydys, sitten ensimmäiset ruoat ja sitten lisää ruokaa. Ja sitten taas lisää ruokaa. Ja lopuksi liuta erilaisia jälkiruokia. Kyllä, annokset ovat kooltaan hyvin pieniä. Kyllä, ne ovat melkoista piperrystä eli hyvin taidokkaita. Kyllä, aika uskomattoman hienoja makuyhdistelmiä tuli maistettua. Kyllä, suurin liha-annos oli kooltaan 3 x 3 cm pala poroa. Kyllä, paikka on kallis.

Jos ylläolevat ominaisuudet tuntuvat siltä että Olo ei tunnu kiinnostavalta, niin sitten se kannattaa jättää väliin ja suunnata jonnekin muualle. Mutta me kyllä nautimme aivan täydellisesti. Tarjoilu oli aivan ensiluokkaista, mutta mukavan rentoa, samoin asiantuntemus viinien suhteen. Toki, koska myös viinit tulivat meille valmiiksi speksattuina, niin aina ei omat makutottumukset sovi täydellisesti yhteen sommalierin näkemykseen. Mutta illan paras viini sopi kyllä, aivan uskomaton punaviini Pohjois-Kreikasta, en olisi ikinä itse osannut kyseistä viiniä valita, joten tuon viinin kohdalla Olon asiantuntemus on supertasoa.

Mitäpä muuta tähän voi lopuksi sanoa, kuin että ilta oli täydellinen. Mielestäni Olo on varmasti Suomen paras ravintola, ja tuolla esityksellä he voivat aivan hyvin napata sen toisenkin tähden.

Keittiön ensimmäinen tervehdys, fenkolipuu

Toinen tervehdys, porkkanaa ja kuivattua karpalojauhetta,

Hetkinen, illan leipänne ei vielä ole aivan valmis...

Huippuhyviä ruislastuja.

Makukimaraa

Ja maistelu vain jatkuu

Mannapuuroa ja paahdettua mallasta.

Yksi illan kohokohdista, kokonaisena paahdettu ja tarjoiltu maa-artisokka.

Kerrankin silliä, jonka myös Mikko mielellään söi.


Hirvitartaria ja vuohenjuustoa,

No niin, leipänne on nyt valmis nautittavaksi. Lisukkeena valkosipulikeittoa ja voita. Njam.

Ja leivän kanssa tietysti olutta. Malmgårdin panimosta.

Turskaa ja perunaa.

Metsään mennään eli illan liha-annoksen aterimet.

Poroa Sallasta, mustajuurta ja lakritsakastikketta.

Loppuun hieman sorbetteja.

Ja vielä toinen,

Viimeiset jälkiruoat. Kyytönmaidosta tehdyt jäätelötuutit. Aivan huippuhyviä.

Kiitos Olo. Tulemme varmasti uudestaan.
 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Retki

Lähestyvän joulun ja kotikokin vapaaillan kunniaksi suuntaamme tänään kohti Ravintola Oloa ja juhlistamme iltaa siellä. Illallisella ei ole a'la cartea, joten valintamme on helppo: Retki hyvällä viinipaketilla. Sisällöstä ei ole tietoa, mutta uskon että pääsemme suuresti nauttimaan.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulu lähestyy ja lahjat teknistyy

Jouluhan on ihan pian ovella, ja näin myös joululahjojen odotuskuume on nousussa. Näin myös meillä, vaikkakin aikuismaiseen tyyliin tiedämme jo suurimman osan lahjoistamme. Onneksi itse kirjoitin jo aikoja sitten teknopukille, ja laitoin listalle kaksi itseäni kiinnostavaa teknologiatuotetta. Uskon että joulupukki ja hänen apurinsa ovat kuunnelleet toiveitani, ja jompi kumpi allaolevista ubertuotteista löytyy jouluaattona lahjapaketista.

Garmin Vector wattipolkimet. Wattitreenaus on juuri nyt kuuminta hottia maantiepyöräilyssä, pelkkien sykelukemien ja EPOC/TE-arvojen tuijottaminen ja analysointi ei sitä enään ole, mutta toki vielä tarpeellista. Tähän kehitykseen on useita eri juttuja, joita en ala tähän kirjoittamaan, mutta trendi on nyt tämä. Käytännössä kaikki ammattilaistallit ovat jo vuosia ajaneet erilaisilla polkemisen tehoa mittaavilla järjestelmillä, likimain kaikista Alppien legendanousuista löytyy huippukuskien käyttämät wattilukemat per nousu ja nyt kun markkinoilla on oikeasti hyvin toimivia ratkaisuja myös meille amatööreille, niin ainakin itselläni kiinnostus on jo kuumeen puolella...

Pari kuvaa Vector-polkimista ohessa.




Entäpä se toinen kiinnostava juttu ?
No vaikkapa Zeal Optics:in skimbalaseihin integroitu, leveällä kuvakulmalla varustettu, HD-kamera. Ulkoinen kypäräkamera on siis tänä jouluna so-last-season, ja nyt kaikilla laskufriikeillä pitää olla tuollaiset lasit. Tälläisten ratkaisujen tuloa markkinoille on jo pidempään odoteltu, koska mikäs sen parempaa jos kamera oikeasti kuvaa juuri näkymää mitä skimbaaja kulloinkin katselee. Sanoisin että aikas hienot laskettelulasit noi Zeal HD:t voisivat oikeasti olla. Lisäksi kun noihin laseihin vielä saisi heijastettua kaikki tarpeelliset tiedot rannetietokoneesta, niin sitten voisi olla robottimainen olo. Ja sama tietysti kesäversioon, eli maastoihin. Olisi todella hienoa kuvamateriaalia mökinTahko MTB aftersessioissa tarjolla...

Tässä vielä kuvia näistä upeista laseista:




  
 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Lontoo 2013

Pari kuukautta on tullut pidetty blogikirjoituksista taukoa, pahoittelen sitä ja yritän jatkossa pysyä enemmän aktiivisena myös täällä.

Monien tapahtumien syksyn jälkeen oli hyvä käydä vähän lomalla hengähtämässä. Kohteeksi valikoitui (taas kerran) Lontoo, mutta kyllähän sielläkin voi mainiosti joulukuussa pyörähtää.
Löysin meille upean boutique-hotellin, nimeltään The Soho Hotel, joka sijainti on varmaankin tuosta nimestä helppo päätellä. Edes itse minä en olllut aiemmin Sohossa majoittunut, joten siinä mielessä keskeinen sijainti oli meille molemmille uusi, vaikkakin Soho oli mulle tietysti jo ennestään tuttu.
Hotellissa oli hienot ja isot huoneet, aivan mahtava aamupala ja klassinen iltapäivän teetarjoilu. Illalla hotellin baari oli aina niin täynnä, että sen tarjoomaa emme päässeet testaamaan. Toki tuolla hotellilla oli aika tyyris hinta, mutta niin nautittava se kyllä oli, että ensi kerralla Lontoon majoitus löytynee samasta osoitteesta.

Mitäpä muuta me muutaman päivän pikalomalla teimme ?
No, kävimme Hyde Parkissa sijaitsevassa Winter Wonderlandissa, joka siis jollakin tavalla vastaa Keski-Euroopan joulutoreja. Tosin briteille näyttää olevan tärkeää erilaiset huvipuistolaitteet ja runsas baaritarjonta, joita tuolta alueelta tosiaankin löytyi. Meillä glögi, Saksassa Gluhwein ja briteissä mulled wine, kaikissa sama idea ja kaikkea on nyt tullut maistettua.

Ulkoilmareissun lisäksi kävimme sekä shoppailemassa että tietysti hyvin syömässä. Ravintoloista listalle tällä kertaa pääsi italialainen Bocca di Lupo, huippuluokan, ja meille jo hyvin tuttu intialainen Moti Mahal, sekä myös hieman hienompi thaimaalainen nimeltään Patara. Kaikki olivat hyviä, ja ehkäpä ei-niin-yllättäen voittaja löytyi Covent Gardenista sijaitsevasta intialaisesta. Lisäksi hieman pubilounasta ja jotakin muuta, niin päivät olivat tässä. Shoppailut sijoittuivat myös akselille Soho-Covent Garden, joissa oli muutenkin erittäin mukava kävellä.

Kuviakin tuli otettua, joten ohessa vielä fiilistelyä matkalta. Joissa sisäkuvissa ei enään iOS-kameran kyvyt oikein riittäneet, joten pahoittelut laadusta...

Hotellin logo

Ja jättimäinen maskotti

Bocca di Lupo, alkuruokia

Väliruoka #1

Väliruoka #2

Kyllä ravintolassa risottoa osattiin tehdä

Winter Wonderland

Näkymä maailmanpyörästä

Lisää näkymiä

Hyde Park joulukuussa

Lisää Hyde Parkin väriloistoa

Winter Wonderland yläkulmasta

Magic Ride vempain, tuo olisi kyllä pitänyt kokea

Afternoon tea, saatavilla myös kuplilla

Kakkuja

Ja klassikoita

Moti Mahal, tutut alkuvihannekset

Alkuruokia jo odotellaan



Old Fashioned by Moti Mahal


Maistelumenu

Alkuun juustoja intialaiseen tyyliin


Hieman mausteista kanaa

Ja lisää mausteruokaa

Loistavat lisukkeet

Jälkiruokatee


Brittiläiset jouluoluet, hyviä olivat...

Dog & Duck, aivan loistopubi hotellimme lähellä.

aah, shoppailun jälkeen maistuu aina...

Classic hamburger

Toiselle toista klassikkoa, fish & chips

Fine Thai,

Alkuruoat olivat hyvin mausteisia ja erinomaisia



Pääruoka, hieman yllättävä esillepano

Lisää pääruokia

Ja lopuksi aivan huippuhyvä jälkiruoka.