perjantai 28. marraskuuta 2014

Gastropub Tuulensuu

Yhdistimme Helvetinjärven vaellukseen yöpymisen Tampereella, ja kun siellä olimme, niin halusin taas käydä Tuulensuussa syömässä. Toki Tampereella on muutama muukin hyvä ravintola, mutta itse olen kovasti mieltynyt kyseisen gastropubin tunnelmaan, juomiin ja ruokiin.

Tiistaisena marraskuun iltana pubissa ei ollut meidän lisäksi juuri ketään muita asiakkaita, mutta se ei tunnelmaa lainkaan haitannut. Asiantuntevan tarjoilijan avustuksella ruoat ja juomat olivat nopeasti valittu, toki listojen tutkiminen netissä etukäteen edesauttoi valintojamme. Tuulensuussa jo useamman kerran käyneenä omat valintani olivat helppoja. olutlautanen ja lammaspullat. Olutlautanen tarkoittaa pieniä napostelupaloja, joita on tarkoitus nauttia tumman Munchener-tyyppisen Dunkel-oluen kanssa. Pääruoka eli lammaspullat olutkastikkeessa ovat myös paikan klassikkoannos, ja itsekin olen niitä useamman kerran syönyt. Vaimoni otti alkuun marinoituja oliiveja ja maalaisranskalaisia. Pääruoaksi valikoitui kasvisannos, eli pariloitua kesäkurpitsaa linssi-tomaattimuhennoksella ja romesco-kastikkeella.

Kaikki ruoat olivat taattua tasoa, alkupalat eivät tuottaneet mitään vau-efektejä, vaan ne olivat perusvarmaa tasoa. Pubissahan tässä kuitenkin ollaan. Omalla lautasellani oli goudaa, emmentalia, chorizoa ja suolakurkkua. Näiden pariksi sopi erinomaisesti tumma Hofbrauhausin Dunkel-olut.
Pääruuat olivat myös hyviä. Lammaspullat eivät pettäneet taaskaan, mutta annoksen koko on kyllä melkoinen. Alkuruokaa ei välttämättä olisi tarvittu lainkaan. Vaimon kasvisruoassa parasta oli linssi-tomaattimuhennos, kesäkurpitsan juju oli parilointi. Itse teen kyllä parempaa romescoa. Pääruokien kanssa nautimme pullollisen saksalaista Pinot Noir-rypäleestä tehtyä viiniä. Viini oli Rheingaun-alueelta, ja maistui kyllä erinomaiselta. Ja vaikka pubissa olimmekin, niin viini nautittiin oikeassa lämpötilassa ja kunnollisista Riedlin viinilaseista. Tälläisistä jutuista saa aina plussaa.

Lopputulos jäi selkeästi plussan puolelle, eli Gastropub Tuulensuuta voimme helposti suositella muillekin. Meille se ainakin jää yhdeksi Tampereen suosikkipaikoiksi. Pubin sijainti hienon Hämeenpuiston vieressä on myös hyvä, ja siitä oli helppo kävellä kohti Pyynikillä sijainnutta hotelliamme. Hyvä kokemus.

Ohessa muutama iKuva illan annoksista...

Laatua suoraan Munchenistä


Lisää saksalaista osaamista, tällä kertaa viinin muodossa.

Olutlautanen, eli paljon hyvää naposteltavaa.

Klassikkoannos, eli ne lammaspullat ja perunat.

Kasvispuolen herkkuja.

Ja lopuksi glögit, eiku siis kuumat viinit.

Ei kommentteja: