Viime viikolla käväisin myös Turussa kavereita moikkaamassa, ja samalla reissulla tuli käytyä syömässä
Blankossa. Kyseisen ravintolan klassikkoannos on lammaspasta, ja siitä innostuneena päätin tehdä sitä myös kotona. Annoksen originaali resepti löytyy kirjasta Turku Lautasella 1, ja netistä siitä löytyy useita eri variaatioita. Itse modasin reseptiä hieman, esimerkiksi en lähtenyt lihoja liekittämään, kuten Blankossa tehdään. Lisäksi tein alkuun italialaista leipäsalaattia, eli panzanellaa. Tähän salaattiversioon yhdistin vuohenjuuston ja paahdetut pinjansiemenet, ja ainakin omasta mielestäni kokonaisuus toimi todella hyvin.
Mutta takaisin siihen pastaan. Itse annos on yksinkertainen tehdä, ei tarvita kuin hyvää, toivottavasti kotimaista, karitsaa, pestoa ja tuorepastaa. Jujut tulevat siitä, että pesto kannattaa tehdä itse, ja tässä annoksessa pesto on tehty aurinkokuivatuista tomaateista. Samoin karitsan tapauksessa kannattaa käyttää sisäfilettä, se kypsyy hyvin nopeasti, jolloin tuorepasta ei ehdi mennä ylitse. Pastankin voi tietysti tehdä itse, mutta itse käytän
Pasta Factoryn laadukkaita tuorepastoja.
Aika monissa herkullisissa ruokajutuissa käytetään paahdettuja pinjansiemeniä, ja niin tässäkin . tapauksessa se pitää paikkaansa. Eli pinjansiemenien paahtaminen on yksi cooleista jutuista pestoa tehtäessä. Paahtaminen on tosi helppoa, eli laitetaan kuivaan paistinpannuun pussillinen pinjansiemeniä, ja valvotaan että siemenet eivät pääse kärähtämään. That's it.
Tämän annoksen tarkat ohjeet on helposti netistä saatavilla, joten niitä en tähän laita, mutta muutaman jutun voin kyllä mainita. Pesto pitää aina tehdä itse, piste. Se on helppoa, ja tehosekoitin tekee kaiken duunin. Kun pesto on tehty, pastan keitinvesi on valmiina eli kiehuvana, karitsan fileet on viipaloitu ja omaan makuun maustettu, voidaan annoksen viimeistely aloittaa. Paista ensin lihat, pari minuuttia riittää. Laita lihat lämpimään odottelemaan, esimerkiksi miedonlämpöiseen uuniin tai foliolla päällystetylle lautaselle. Kiehauta tuorepastat valmiiksi. Samanaikaisesti lisää pannuun, jolla karitsat paistettiin, pesto ja kiehauta pohja. Lisää myös kourallinen rucolaa, ja paista niitä alle minuutti. Lisää tuorepastat ja sekoita kaikki keskenään. Nosta pestopasta lautasille, laita annoksen päälle karitsat, parmesaanilastuja ja paahdettuja pinjansiemeniä. Koristele jos siltä tuntuu. Annokset ovat nyt valmiit pöytään ja ne on tarkoitus syödä hyvän punaviinin kera. Näin me ainakin tehtiin, ja näytti tuo kotiversiokin hyvin meille putoavan.
Ja jotta kokonaisuus selviää paremmin, niin ohessa kuvia eiliseltä...
|
Kokkaus aloitetaan aina juomalla. Nyt oli vuorossa saksalainen savuolut. |
|
Leipäsalaattia varten paistetaan leipäkuutiot. |
|
Samoin paahdettuja pinjansiemeniä tarvitaan. |
|
Itse tykkään paahdetusta serranonkinkusta. Toimii hyvin salaatissa ja ihan sellaisenaan. |
|
Salaattipohja, eli rucolaa ja hieman parmesania. |
|
Kirsikkatomaattia, kurkkua, serranonkinkkua ja pinjansiemeniä. Melkein valmis. |
|
Vielä mukaan vuohenjuustopalaset ja hieman mustapippuria. |
|
Valmis salaattiannos. |
|
Itävaltalainen riesling toimi todella hyvin salaatin kanssa. |
|
Aurinkokuivatuista tomaateista tehty pesto alkuvaiheessa, eli ensin valutetaan öljyt pois. |
|
Sitten tomaatit pilkotaan sopiviksi paloiksi, |
|
Lisäksi tarvitaan parmesaania ja basilikaa. |
|
Myös pinjansiemeniä ja valkosipulia kuuluu tähän pestoon. |
|
Kaikki ainekset vedetään tehosekoittimella sopivaksi massaksi, riittävällä oliiviöljymäärällä on tässä tärkeä rooli. |
|
Karitsan sisäfilettä ja valkosipulia |
|
Suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä, ei muuta kuin kuumaan pannuun paistumaan. |
|
Tässä ei mene kuin minuutti tai pari. |
|
Samaan pannuun pesto lämpiämään. |
|
Samoin tuorepasta ja rucola pyöräytetään pannun kautta makua saamaan, |
|
Valmis annos. Viereen italialaista punaviiniä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti