Viime viikolla Hesarin Vuoden 2014 pikaruokapaikaksi valitseman
Döner Harjun innoittamana tein itsekin kebabia. Ihan pikaruokaa tuon kokonaisuuden tekeminen ei ollut, keittiössä vierähti kolmisen tuntia, mutta maut olivat aika hyvin kohdallaan ja ilmeisesti tämä kebabravintola aukeaa uudestaan vuotta vaihdettaessa. Näin kuulema on tilattu.
Kaiken tärkeintä on hyvät raaka-aineet ja pitkät kypsytysajat. Esimerkiksi tomaattikastiketta keittelin sellaiset nelisen tuntia, ja punakaali sai myös olla marinadissa useamman tunnin ajan. Kiirehtimällä kun harvemmin saa mitään hyvää aikaiseksi, ja tässäkin kohtaa tuo piti kyllä paikkaansa.
Ohessa muutama iLaadulla napattu kuva kokonaisuuden eri tekovaiheista. Reseptit mukaelmia Harjun jutussa kerrotuista, raaka-aineet samoja kuin ko. jutussa.
|
Eiköhän aloiteta kokkaaminen. |
|
Hyvät raaka-aineet ovat aina tärkeä juttu. |
|
Pinjansiemenien paahtaminen. Tulee toiseen punakaalisalaattiin. |
|
Tomaattikastikkeen alku. Kirsikkatomaatteja, chiliä, sokeria, mustapippuria ja punkkua. |
|
Toisen punakaalisalaatin kastike. Sinappia, hunajaa, oliiviöljyä, sitruunaa ja pippuria. |
|
Valmis salaatti. Jääkaappiin odottelemaan. |
|
Toinen valmis salaatti. Fetajuusto kruunasi tämän setin. |
|
Mietoja chilejä oliiviöljykylvyssä. |
|
Chilit valmiina uuniin. |
|
Tilanne noin 10 minuuttia myöhemmin. Hieman mustuneita, mutta todella hyviä. |
|
Jogurttikastikkeen pohja. Valkosipulia, minttua ja sitruunaa. |
|
Valmis jogurttikastike. Jääkaappiin. |
|
1-2-3 marinadissa kypsyvät salottisipulit. |
|
Valkosipulit valmiina uuniin. |
|
Korianterisilppua. Tätä menee meillä aina paljon. |
|
Tabouleh-salaatin raaka-aineet. Bulgur kypsäksi, kasvikset ja mausteet sekaan. Ja salaatti pöytään. |
|
Uunikypsennystä vaille olevat mausteiset lammaskebabit. |
|
Siinä koko ateria yhdellä lautasella. Hyvää oli. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti