Sisällä polkien - vuosimalli 2015

Ostin ensimmäisen sisätrainerini tammikuussa 2013, ja siitä lähtien olen normaalin ulkoajokauden ulkopuolisen ajan tehokkaasti tuolla autotallissa polkimia pyörittäen viettänyt. Ensimmäisellä harjoittelukaudella treenasin hulluna tunnettuja ja tiukkoja klassikkoylämäkiä, oma tavoitteeni oli saada lisää polkuvoimaa ja kestävyyttä. Muutenkin treenasin enimmäkseen kovilla tehoilla ja korkeilla sykkeillä. No, nuo treenausmuodot ei kyllä mua juurikaan kesän kisoissa auttanut. Toki ajoin kesällä 2013 vasta ensimmäiset maantiekisani, fiksu ryhmäajo ja siellä pärjääminen oli mulle täysin uutta. Samoin maastopuolella tuosta treenaamisesta ei juuri tuntunut olleen hyötyä, tai ainakin kesällä 2013 ajoin huonoimman Tahko MTB:n ikinä. Tahkon isot mäet menivät kyllä ylös, mutta muuten ajo oli heikkoa.

No, vuodesta 2014 olen noudattanut valmentajani tekemiä ohjelmia, ja nyt sisätreenit ovat melkoisesti erilaisia kuin aiemmin. Vuosi 2015 ei ole tuonut tähän menetelmään suuria muutoksia, harjoitustehot ovat kyllä hieman nousseet, mutta ei mitenkään älyttömästi. Näissä ohjatuissa treenijutuissa watti- ja kadenssianturit ovat aivan ehdottomat. Eli primääristi omat sisätreenit ovat tarkkuusmitatulla PK-alueellani tapahtuvia treenejä, tehot ovat normaalisti vuoden 2013 lukemiin verrattuna huomattavasti maltisempia, eli siis yleensä reippaasti alle itselleni mitatun FTP-arvon alapuolella. Ainoa selkeästi kovempia sykkeitä ja tehoja tuottava sisätreeni on säännöllinen vetoharjoitus. Siinäkään ei mennä punaiselle alueelle, mutta kyllä vetotreenin jälkeen tuntee polkeneensa melko rajusti.

Ohessa kuvia ja statistiikkaa viime sunnuntain PK-treenistä. Ohjelma, jota sisätreenauksessa primääristi käytän, on nimeltään Trainer Road. Yleensä käytän sitä omien iLaite-appsin kautta, mutta eilen käytin sen monipuolisempaa Windows-versiota. Osa kuvista ei ole ihan tarkkoja, koska kuvien ottohetkellä oli myös poljettava, joten pahoittelen tätä...

Treeni käynnistynyt. Kevyet tehot, syke sopiva, kadenssi hieman liian alhainen.

No niin, tästä tämä eka työosuus lähtee. Tehot hyvät, samoin syke ja kadenssi.

Eka työosuus takana. Vedin tuohon osuuteen pari omaa virtuaalimäkeä, jotka näkyvät kuvassa korkeimpina käppyröinä.

Treenin kovin piikki. Syke on jo VK-alueella, kadenssi kova, tehot kuvan ottohetkellä jo laskussa. Oikeasti tuossa mäessä tehot olivat noin 230-240 wattia.

Toisen työosan loppu ja vika mäki takana. Kadessi 103 on mulle jo todella paljon.

Kuva sekuntia myöhemmin Garminin mittarista.

Sykkeet vielä hieman liian korkealla, mutta tästä alkaa pitkä palauttelu.

Ohjelma tehty, mutta palauttava polkeminen jatkuu vielä...

Statistiikkaa. Keskiteho 208 wattia, ihan hyvä.

Käytetyt tehot eri aikaväleillä. Best-osio tarkoittaa omia TrainerRoad-treenejäni, joten voin helposti verrata tätä treeniä muihin suorituksiini.

Statistiikkaa Garminista. Sykekäppyrät.

Ja tehokäppyrät.

Lopuksi myös kadenssikäppyrät.

 

Lech, osa 3

Nyt kun meillä on viisi hiihtopäivää takana, niin voi helposti sanoa tuntevansa Lechin ja muiden lähikylien eli Zursin ja Zugin hiihtomahdollisuudet aika hyvin. Sen verran pieni kokonaisuus tänä vielä on. Lisää hiihtomahdollisuuksia on toki tullut vuosi sitten avatun Auenfeldjet gondolin avulla, sillä tämän yhteyden kautta pääsee nyt hiihtämään myös Warthin ja Schrökenin kyliin. Itse kävimme piipahtamassa tuolla Warthissa, siellä oli tarjolla rinnelaskua ja meille pieniä variaatioita niistä. Schröckenissä emme ole käyneet, sieltä kun ei hiihtäen pääse takaisin, vaan pitää ottaa bussi.

Meidän mielestä tämän alueen parasta antia ovat olleet ski-routet. Tämä ei nyt varmaankaan tullut kenellekkään yllätyksenä. Suurimmaksi osaksi nämä yleensä täysin ajamattomat, mutta merkityt, reitit ovat turvallinen ja luvallinen tapa viettää rinteen ulkopuolista elämää. Joskus ski-routen jyrkkyys voi olla aika tiukkaa luokkaa, mutta jos variaatiomahdollisuuksia löytyy, niin aina ollaan näistäkin selvitty. Toki osa näistä reiteistä on kyllä sen verran pahoja, että edes meillä ei ole ollut kanttia lähteä niille, eräälläkin lähtö vaatisi hyvin onnistuneita hyppykäännöksiä jyrkässä ja kapeassa kohdassa, joten se on suosiolla jätetty muille ammattilaisille. Lumitilanne on ski-routejen ja offareiden kannalta hyvin kriittinen. Alkupäivien lumisateet mahdollistivat meille loistavia lasku- ja möyrimispäiviä, mutta näin loppuviikosta ja ilman uusia lumisateita, kaikki ski-routet ja helpot offarit ovat täysin puhkikuluttuja. Tälläistä se on, mutta läheiseen St. Antoniin verrattuna saimme varmasti yhden onnistuneen lisäpäivän noiden mestojen koluamiseen, siellä kaikki tuollaiset ajetaan puhki muutamassa tunnissa.

Toinen Lechin hiihtoon liittyvä spesiaali on kuuluisa Valkoinen Kierros, joka siis kiertää Lechin, Zursin ja Zugin kautta ympyrän. Virallisesti noin 23 kilometriä pitkä kierros sisältää viisi nousua ja viisi laskua, joista yksi lasku on 5 km pitkä Ski-Route 33 Zugin kylään. Heti tähän on sanottava että tuo 33:n ei ole oikeaa Ski-Routea nähnytkään, se on vaan normaalia hieman huonommin ajettu rinne. Mutta punainen ja vauhdikas se on, joten jos sellaisesta tykkää, niin siitä vaan. Bonuksena tuolla on myös kaikki muut rinkiä kiertävät laskijat, joita kyllä piisaa. Me teimme oman valkoisen rinkimme, mutta valitettavasti tuota Ski-Route 33:sta on pakko laskea Zugin kylään. Toki itse menimme rinteiden sivustoja, mutta ei se nyt niin huippua ollut. Paremmat variaatiot löytyivät rinkulan muista osista. Ski-Route 33:n hauskinta antia oli löytää risteysmesta, jossa vuonna 2001 jollakin taisi mennä käsitteet oikea ja vasen sekaisin. Itse se en ollut, mutta useimmat tietävät kenestä tässä puhutaan...

Vielä on siis yksi laskupäivä jäljellä, ja sen me käytämme omasta mielestämme parhaiden mestojen koluamiseen. Uutta luntahan tännekin pitäisi tietysti tulla lisää, sillä plussan puolella olevat lämpötilat sulattavat tuota lumikerrosta todella tehokkaasti, ja nyt kuitenkin eletään viikkoa 7...

Parhaat lumifiilistelykuvat ohessa. Videoitakin on otettu, mutta niiden editointi on vielä kesken, ja myös niiden lataaminen muiden ihmeteltäväksi kestää sen verran pitkään, että se pitää tehdä vasta kotona. Mutta niitä on tulossa!

Rinkulan logo. Tätä oli kyllä helppo seurata, ja tulihan tämä tehtyä jo vuonna 2001...

Oma versiomme rinkulasta oli hitaampi, mutta varmasti kauniimpi ja rauhallisempi.

Jees jees, tuonne mennään ja iisisti. Ja ei tietenkään ajauduta mihinkään mahdottomaan paikkaan.

Lumi oli tässä vaiheessa oikein hyvää, vähän raskasta mutta ei vielä häiritsevästi.

Hoplaa, seuraa mua!

Offareiden jälkeen juomatauko, läheisen mökin kyljessä oli lämpötilamittari, joka kertoi...

Ihan mukaavahan täällä juuri nyt on!

No niin, jatketaan taas. Eihän tätä rinkulaa muuteen saada koskaan tehtyä loppuun.

Hyvää ja nautittavaa fiilistelyä.

Ja vielä parempaa. Lumi oli kyllä sohjoista, mutta ei lainkaan kumpareista, joten ei muuta kuin kaasua...

Ja kyllähän tuolla omalla ringillä pääsi sykkeetkin nousemaan....

Hyvät suoritteet on mukava päättää aurinkoterassille.

Jees jees, sama terassi ja samainen hyvä meininki.

Afterit kylällä Lechin tyyliin, eli ekana hieman kuplajuomaa ja sitten jotakin muuta...

Lechin kuulumisia, osa 2

Kaikkihan sen tietävät, että hyvä ruoka on meidän sydäntä lähellä. Samalla logiikalla haluamme myös lomillamme jatkaa, tosin näissä lyhyemmissä alppiversioissa annamme mieluusti keittiövastuun muualle, ja voimme itse täysin keskittyä vain urheilupuolen nautintoihin. Näin myös täällä Lechissä, eli hotelli Omesberg oli jälleen hyvä osuma. Huippuystävällinen henkilökunta ja maittavat, 4-5 ruokalajin illalliset, takasivat meidän viihtymisen Lechissä. Kovia aftereita ja iltameininkiä Lechissä ei juurikaan ole, mutta me emme niitä mitenkään kaivanneet, pitkän päivällisen jälkeen paras suoritus oli kavuta takaisin omaan huoneeseen ja relaksoimaan siellä.

Ohessa muutamia kuvaotoksia hotellista ja erityisesti hotellin ruokailuista, ainakin meille ruoat ja juomat maistuivat erinomaisesti, joten hehkutukset ovat varmasti paikallaan...

Tervetuloa Lechiin. Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta. Lunta sataa, hyvä hyvä.

Paras ja tehokkain jääkaappi.

Lähibaari, miellyttävä tunnelma ja hyvä tarjooma.

Sama baari ja pipo vuodelta 2002

Vihdoinkin ruokaa. Alkusalaattibuffet.

Seuraavana tarjolla keittoa, tässä tapauksessa hyvää tomaattikeittoa lisukkeilla.

Väliruoka #1

Väliruoka #2

Pääruoka #1, kalaa ja risottoa

Pääruoka #2, pastaa ja kasviksia.

Pääruoka #3, lammasta ja perunakroketteja.

Makea jälkiruoka, aina menussa.

Juustopöytä, melko usein jäi tämä nauttimatta, niin paljon oli tuota ruokaa muutenkin...

Keskiviikkoillan tunnelmaa...

Ja keskiviikkoillan päätteeksi upea ilotulitus 

 

Lechin kuulumisia

Lokaatio Itävalta, Arlbergin alue ja siellä Lech. Tällä setillä mennään tämä viikko, ja voin sanoa että vapaaehtoisesti ollaan tähän tälläkin kertaa lähdetty. Tähän vapaaehtoisuuteen liittyy se, että joka päivä ollaan urheilemassa 3-5 tuntia, pakkasesta, tuulesta ja muista olesuhdejutuista riippumatta. Kaikki ylläoleva on helposti kuitattu sillä, että hiihtäminen Alpeilla tai muissa vastaavissa mestoissa, on vain niin siistiä. Jos tätä herkkua saisi enemmän kuin kerran vuodessa, niin sitten tilanne olisi varmasti erilainen, mutta kun näin ei nyt ole, niin tähän on nyt tyydyttävä.

Selvä juttu, Lechissä ollaan ja hyvältä tuntuu. Lech, jota yleisesti ottaen pidetään paremman väen rentona ja tyylikkäänä laskumestana, olisi muuten aika kaukana siitä mitä me skimbalomalta haemme. Mutta lokaatio lumivarman Arlbergin alueella, lukuisat Ski-Routet ja porukan väheisyys rinteiden ulkopuolella painoivat vaakakupissa sen verran paljon, että tänne tänä vuonna suunnattiin. Olihan edelliskerrasta jo aika paljon aikaa, se kun tapahtui vuonna 2001.

Nämä kaksi ensimmäistä hiihtopäivää ovat tarjonneet sitä, mtä yleensä hyvä hiihtokeskus täällä Alpeilla voi tarjota. Ensimmäinen päivä oli täynnä puhdasta lumisadetta, joten siitä johtuen jouduimme hyväksymään itsellemme pelkkää rinnelaskua. Näkyvyys on kuitenkin ääritärkeä tekijä rinteiden ulkopuolisessa meiningissä, joten pelkästään tuosta syystä sinne ei ollut nyt asiaa.

Toinen päivä oli sitten jo aivan eri juttu. Edelleenkään näkyvyys ei ollut parasta a-luokkaa, mutta lumisade oli jo loppunut, joten heti aamusta suuntasimme suksiemme ja laudan kärjet kohti rinteiden ulkopuolista elämää. Ja siellähän me viihdyimme koko toisen laskupäivän. Hienoja ski-routeja, välillä hyvin paljon lunta ja tästä johtuen aivan mahtavia vetoja, tosin myös muutamia hieman tylsempiä kumpareosuuksia mahtui mukaan. Yleisesti ottaen noilla ski-routeilla ja offeilla oli hyvin vähän muita laskijoita, ja pelkästään se oli ihan parasta meininkiä.

Ohessa muutamia kuvia ski-routeilta ja offeilta, toivottovasti niistä välittyy sama mahtifiilis kuin meillä muutama tunti sitten oli...

No niin, vihdoinkin täällä syvemmässä...

Ja seuraavaksi tuohon suuntaan, eiku siis täysin toiseen suuntaan...

Tsiigaa nyt, kyllä mä tän handlaan!

No ok, onhan tätä lunta aika mukavasti. Ai mitkä lumilukot?

No niin, sieltä tullaan.

Ainakin takapaino oli kohdallaan, mutta se on hyvä juttu näissä offijutuissa...

Ja tuonne vaan, ei ole kuin muutama sata metriä outoutta edessä.

Lasien totaalijäätyminen häiritsi laskemista. Eipä tälläistä ilmiötä ollut aiemmin tullut eteen.