maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015

Keskikesän juhla oli ja meni, ja voisi sanoa että meidän tapauksessa hyvin perinteisissä merkeissä. Sää ei ollut paras mahdollinen, vettä saatiin sekä perjantaina että lauantaina, mutta se ei meitä haitannut. Sade ei haittaa lainkaan, jos siihen on osannut asennoitua oikein ja jos varusteet ovat kunnossa.

No, ruokahommmat olivat taas tärkeitä, ja torstaina vedettiin suomilinjaa, perjantaina suuntasimme espanjanlaisiin makuihin, ja lauantaina sitten klassista amerikkalaista linjaa. Hyvät lisukkeet, erilaiset kastikkeet ja itsetehdyt marinadit sekä tietysti hiiligrillaus, niin siinähän se ruokasetti valmistui. Kaikenlaisen puuhailun jälkeen ruokaa riitti jokaiselle päivälle, ja kyllähän se myös hyvältä maistui. Slow-food on aina paljon parempaa kuin fastfood...

Ohessa joitain ruokakuvia viime päiviltä. Espanjalaiseen iltaan kuuluneita gazpachokeittoa ja sangriaa en viitsinyt kuvata, niitäkin kuvia kun tässäkin blogissa on jo ihan riittävästi...

No niin, kotimaista karitsaa ottamassa makua itseensä.

Sillä välin pikanaposteltavaa, eli manchegojuustosta tehtyjä kasoja. Päällä hieman mustapippuria ja savupaprikajauhetta.

Valmista tuli. Aika noin 15 minuuttia.

Grillausta varten piti vaihtaa työtakki päälle.

Weberin piippusytytin toimii aina. Nyt vain yksi piippu käytössä.

Sillä välin kun grilli valmistuu, niin on aika syödä alkuruokia. Gazpachoa ja sen kanssa vähän naposteltavaa. Viini ei tullut espanjasta, vaan Alsacen alueelta Ranskasta. Toimi erinomaisesti hieman mausteisen keiton kanssa.

Briketit olivat jo valmiit, joten lihat kypsymään.

Heti perään kavikset, koska tässä vaiheessa tämä on jo pikaruokaa.


Kasvisten valeluleimi aiheutti pieniä lieskoja, mutta ei mitään ongelmia, tuosta tuli vain lisämakua.

Apukokkien vaativa tehtävä.

Lihat valmiina, asteita 61. Aste tai pari vähemmänkin olisi riittänyt.

Siinä koko annos, hyviä makuja pullollaan, ja tietysti vihreää chimichurri-kastiketta, vaikka sekään ei oikeasti tule espanjasta

Seuraava ilta ja burgerit valmistumassa. Sateen takia paistohommat sisällä. Lisäksi pekonia ja cheddarjuustoa.

Pohja, kansi ja pihvi. Enään muut täytteet.

Avokadotahnaa, ketsuppia ja sinappia. Lisäksi myös tomaattia ja salaattia. Hyvä tästä tulee.

Erittäin mehukas jättiburgeri ja erilaisia maustekastikkeita. Lisukkeena eilisiä grillivihanneksia.


Ei kommentteja: