keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tahko MTB 2015

Pyöräilykauden päätapahtuma, eli Tahko MTB, lähestyy kovaa kyytiä. Tästä kirjoituksesta kolme päivää eteenpäin, ja kisaa on ollut takana jo useamman tunnin verran. Tänä vuonna lähdemme kimpassa hulluun hommaan, eli kiertämään Tahkon reittiä kahdesti. Siis 120 kilsaa on lauantaina edessä...

Oma pyöräilykuntoni pitäisi olla melkoisen hyvä, tänä vuonna poljettuja kilsoja on takana jo yli 3000, joista maastopyörällä sellaiset 700. Ainakin treenikilsat ovat suuremmat kuin koskaan, samoin treenaus on ollut hyvin säännöllistä ja tarkkaan ohjattua. Pienen varjon tulevalle suoritukselleni heittää se, että oloni ei juuri nyt ole ihan priima. Joko flunssa yrittää hiipiä kimppuuni, tai sitten siitepölyä on niin paljon ilmassa, että nenäröörit tuppaavat olla hivenen tukossa. Tästä syystä myös viimeiset treenit jäävät nyt kokonaan tekemättä, mikä herkistelyn kannalta ei kyllä ole hyvä asia.

En missään tapauksessa halua heittää pyyhettä kehään tässä vaiheessa, sillä tähän kisaan on tähdätty ja samalle lähtöviivalle tulee useita kavereitani, mutta lopullisen osallistumispäätökseni teen vasta perjantaina. Tällä hetkellä tuntuu että lähden mukaan kisaamaan, mutta jos flunssa iskee oikeasti päälle, niin sitten suunnitelmia pitää muuttaa.

Lauantaille Nilsiään on luvattu vaihtelevaa keliä. Itse haluan uskoa Forecan ennusteisiin, ne kun näyttävät paremmilta kuin Ilmatieteenlaitoksen. Mutta paikanpäällähän tuo sitten selviää, ainakaan niin kuumaa kuin vuonna 2009, jolloin edellisen ja ainoan kerran 120 km olen Tahkolla ajanut, kisapäiväksi osui kesän kuumin päivä. Kinahmilla lämpötila huiteli yli 30 asteen lukemissa, joten juomaa kului melko runsaasti. Kaikista vaikeuksista huolimatta pääsin tuolloinkin maaliin, joka on myös ensisijainen tavoitteeni tulevana lauantaina. Muita tavoitteita ehtii itse kisan aikana jokainen henkilökohtaisesti virittelemään...

Nyt sitten tankataan, ohessa omat settini kohti Tahkoa...

Kaikkea tätä en aio kuluttaa ennen Tahkoa, mutta näistä aineksista on hyvä lähteä
  

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Menestyksekästä 120km matkaa kaikille 3:lle tiimipolkijalle!

Itse siemailen skumppaa täällä teidän polkiessa :D ( https://grrc.goodwood.com/section/festival-of-speed/ )

Another Mr T (ex MTB teamista)