Kilpisjärvellä

No niin, eka päivä täällä Kilpparilla on jo takana, ja useita päiviä vielä edessä. Eilen tultiin ja majoitukseksi olin jo aikoja sitten valinnut ja varannut hyvältä vaikuttaneen Villa Saanan. Tämä mökki, tai siis kolme mökkiä Halti, Saana ja Malla muodotavat yhden kokonaisuuden, ja näistä Saana on kohtuullisen pieni, mutta ihan toimiva. Riittävän hyvin varusteltu meidän tarpeisiin, vaikkakin anahan meikä jaksaa näitä mökkien minikeittiöitä ihmetellä...

Heti saapumisen jälkeen vaelluskamat kaikille päälle, ja auton nokka kohti Kilpparin Retkikeskusta. Sieltähän lähtevät kaikki reitit Saanalle, ja meillä oli tavoitteena kiertää Saanan Luontopolku. Itse huiputusta emme eilen koirien kanssa lähteneet tekemään, sillä nousuun tarvittavat 736 porrasta eivät olisi olleet kovin mukavia Sohvin leikatulle takajalalle. Samoin oma oikea polveni on jostakin ottanut pahasti osumaa, joten meitä on täällä nyt kaksi hieman huonommin liikkuvaa. Todellisuudessa meitä oli tuolla hienolla tunturissa kulkeneella polulla vain yksi huonosti liikkuva, nimittäin minä. Sohvi veti joukon kärjessä täyttä vauhtia fleksi kireänä, Poppis seuranaan. Vauhdista piti huolen useat kymmenet porot, jotka ovat meidän koirien mielestä ehkä maailman paras juttu ikinä. Kunhan niitä pääsisi vaan vapaana ajamaan kiinni. Näin ei tietenkään me toimittu, vaan kävelimme merkattua polkua alusta loppuun, minä viimeisenä klenkaten.

Reitin pituus oli yhteensä 7,2 kilometriä, ja kyllähän siitä Garmin datan mukaan tuli myös yli 250 nousumetriä. Parasta koko polulla oli maisemien lisäksi se, että siellä ei ollut ketään muita meidän lisäksi. Kaikki muut patikoijat kiipesivät Saanan huipulle, joten me saimme taivaltaa koko reitin ihan nelistään. Hienoja maisemia, ruska näkyi jo kaikkialla, ja bonuksena ne useat porot. Ainakin koirien ja Annen mielestä.

Reitti loppuu tietysti samaan mestaan mistä se lähtikin, eli Retkikeskuksen pihaan. Siinä viimeisellä porrastetulla alamäkiosuudella oma polveni oli jo todella kipeä, ja itse aloin jo epäilemään pahinta. Pikaisen tutkinnan jälkeen siitä ei kyllä löydy mitään ulkoista vammaa, mutta hiton kipeä se juuri nyt on. Tänään sunnuntaina jätin kaikki vaellukset väliin, ja keskityn polven kuntouttamiseen niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Toivotaan että polvi tulee sellaiseen kuntoon, jotta pääsemme täällä tärkeimpään kohteeseemme, eli Kitsiputouksille. Siellä tuli käytyä 15 vuotta sitten, ja muistot tuosta käynnistä ovat hyvin mukavia, joten pakkohan siellä on nytkin käytyä. Vaikka väkisin klinkuttaen...

Ekat kuvaotokset ohessa, laadun takaa Omena.

Tarjolla olisi ollut myös hieman laadukkaampia maastureita, kuin meidän omat mukana olevat...

Eka poro bongattu, täysin valkoinen yksilö.

Kyllä, myös meidän suuret metsästäjät tekivät saman löydön, ja hinku lähemmäksi oli todella kova.

Porojengin boss tuli tsiigaamaan mikäs täällä nyt on meinkinki.

Polulta olisi myös päässyt alas Saanajärvelle, mutta me jatkoimme ylemmäs tunturiin.

Pieniä tunturipuroja oli kaikkialla, niissä vesi aikas raikasta.

Ihan hieno putouskin löytyi, tuon korkeus oli jotakin 4-5 metriä.

Maaruskaa alkoi jo olemaan, mutta ei vielä ihan kaikkialla.

Reissun loputtua yritetään korjata mitä voidaan.