Chef & Sommelier

Eilen kävimme katsastamassa Eiran Huvilakadulla kohta 1,5 vuotta vaikuttaneen laaturavintolan Chef & Sommelierin. Hyvin pienessä, noin 20 asiakaspaikkaa sisältävässä, ravintolossa oli uskomattoman hieno ja intiimi tunnelma. Jo sisääntultaessa sommalier Johan Borgar otti homman hienosti haltuun sanomalla "kiitos että valitsitte meidät". Harvoin sitä tuntee itsensä noin tervetulleeksi. Keittiömestarina ja ruokien ideoinnista paikassa häärii Sasu Laukkonen. Ruoka on Sasun mukaan 90% luomua ja primääristi lähituotantoa. Toki muodikasta sanontaa "lähiruokaa" on tässä kohtaa hivenen venetetty, ainakin eilisen menun kalapääruoka eli siika oli pyydystetty Vaasan lähivesiltä, joten ihan läheltä sitä ei ollut pyydykseen saatu. Sekä Cheffillä että Sommalierilla oli paljon aikaa selittää jokainen ruoka ja juoma, miten annokseen oli päädytty ja miten sitä oli tehty. Harvoin tälläistä pääsee kokemaan, yleensä tarjoilijat eivät syvällisesti tiedä annoksista ja juomista mitään. C & S on tässäkin kohtaa hieno poikkeus.

Ruokalista, joka on jotakin bistron ja fine-diningin välimaastosta, sisälsi hienoja suomalaisia makuja ja oivallisuuksia. Neljän, viiden tai seitsämän ruokalajin kokonaisuus oli helposti listalta rakennettavissa. Itse nautiskelin viiden ruokalajin setin, vaimo jätti kotimaiset juustot väliin. Monenlaista herkkujuomaa, ja nämä valmiiksi ruokiin mietittyinä, oli tarjolla. Itse nautimme pullollisen hienoa Riesling / Pinot Gris sekoitetta Alsacesta, nimittäin itse olin bongannut listalta mainekkaan Marcel Deissin Engelgarten 2008:n, joka oli täsmävalinta melkein jokaiselle ruoalle. Viinin rakenne ja hyvät hapot palkitsivat makunystyröitä kiitettävällä tavalla. Tämän lisäksi itse nautin pääruokani kanssa paikan suositusviiniä, joka myös toimi todella hyvin.

Oma ruokatarinani eiliseltä oli seuraavanlainen:
* Juurta ja mallasta
* Perunaa ja tattia
* Karitsaa ja juureksia
* Juustoja
* Suklaata ja espressoa

Jokainen annos oli pieni mestariteos, ja muutamaan kohtaan keittiö lähetti vielä pieniä erikostervehdyksiä. Superhyvää rosmariinileipää ja erinomaista seuraa, täydellinen nautiskelusetti on siinä.

Vastaavasti vaimo nautti allaolevan kokonaisuuden:
* Juurta ja mallasta
* Pinaattia ja ricottaa
* Siikaa ja kukkakaalia
* Hedelmiä ja inkivääriä

Jopa jälkiruoka sai vaimolta täydet pisteet, vaikka yleensä hän on hyvin kriittinen jälkiruokien suhteen.
Kaikki on siis sanottu, ja kouluarvosanoilla voisin ravintolalle antaa arvosanaksi 9,5.
Vapise Muru, voipi olla että olet löytänyt voittajasi.

Lopuksi kuvakollaasia eiliseltä. Nauttikaa näistä, niin mekin teimme.

    

Viinimessut

Kävin perjantai-iltana pyörähtämässä Messukeskuksen Viinimessuilla. Tuolloin oli yleisölle avoin päivä, ammattilaiset olivat pyörineet siellä kaksi edellistä päivää. Hivenen pelonsekaisin tuntein kävelin sisälle, sillä ajattelin että perjantai-ilta generoi alkoholin maisteluun liittyen oikean yleisörynnistyksen. Mutta pelkoni oli aivan turha, yleisöä ei ollut juuri lainkaan ja minkäänlaisia jonoja ei maistelulasin ja -lippujen ostopisteissä ollut. Eli tähän mennessä kaikki oli hyvin.

Itse messualue oli yllättävän pieni, huomattavasti pienempi kuin viimeksi kaksi vuotta sitten. Samoin esittelijöitä oli melkoisesti vähemmän kuin silloin. Messujen pääteemana oli Chile ja maasta tulevat viinit, joiden taso on vuosi vuodelta noussut yhä korkeammalle. Itse keskityin sellaisiin Chilen viineihin joiden hintataso Alkossa oli noin 15 euroa tai enemmän, sillä tuossa hintakategorissa on selvästi enemmän jujua, kuin perinteisessä "chileläistä, alle kympin Alkossa" hintaluokassa. Nimittäin kun tietää suomalaisen alkoholin verotuspolitiikan, niin alle kympin maksavasta viinipullosta ei montaa euroa itse tuottajalle jää, joten laatukin jää väkisin hieman vaatimattomaksi.

Parhaat keskustelut sain aikaiseksi Pernod Ricard Finlandilla työskenlevän miehen kanssa, joka kertoi pitkään chileläisen Tabalin viineistä. Siinä vierekkäin suomalaisen viiniguru Pekka Suorsan kanssa maistoimme Tabali Talinay Salala Pinot Noiria, ja molemmat totesimme viinin olevan erinomaista. Viinin hintaluokka, noin 20 euroa Alkossa, teki siitä erittäin kiinnostavan ja viini pääsikin heti omalle kauppalistalleni. Toinen suosikkini oli jo aiemmin tuttu Cono Surin lippulaiva, 20 Barrels Pinot Noir. Tämä Alkon tilausvalikoimasta löytyvä herkku oli jälleen erinomaista. Nämä molemmat viinit esittelivät Chilen osaamista myös ns. premium-viinien osalta. Ja kyllähän sitä osaamista myös löytyy. Tavallisen kuluttujan tai viininharrastajan kannalta tämä on hyvä asia, että selvästi yli 90 pisteen viinejä voi vielä saada tuolla hintatasolla.

Chilen ulkopuolelta mieleeni jäivät parit kuplajuomat, ja molemmissa tapauksissa viinit tulivat muualta kuin Ranskasta. Erityisesti brittiläinen kuplaosaaminen on muutamana viime vuonna nostanut tasoa aivan merkittävästi, siitä esimerkkinä aiemmin Heathrowin kentältä raahamani Chapel Down English Rose kuohuviini. Valitettavasti tätäkin herkkua saa vain ravintoloista, mutta ehkäpä maahantuoja, Tampereen Viinitukku, saa tämän joskus myös Alkon puolelle.


Mr. T.
 

Huolimattomat

Olimme pitkästä aikaan kulttuuria katsomassa. Liput ohjasivat meidän Ryhmiksen kevätohjelmistosta löytyvään, Kari Hotakaisen muutaman vuoden takaiseen kirjaan, näytökseen nimeltä Huolimattomat. Teksti oli selkeästi tunnistettavaa Hotakaista, vaikkakin Juha Kukkosen dramatisointi näyttämölle olikin sitä oletettavasti hieman muokannut.

Kyseessä on siis dekkari, joita aika harvakseen teatterin lavoilla nähdään. Rikoskomisario Antero Mokka, jota näytelmässä hyvin esittää Janne Hyytiäinen, saa tehtäväkseen etsiä mystisesti kadonneen Harri Boströmmin. Pääepäilty on hellyyshoitoja myyvä Leila Korhonen. Leilan roolissa esiintyy Minna Sutinen, ja hyvin hänkin yksinäistä konsulttia esittää. Ja yksinäisyydestähän koko tarinassa on kysymys, dekkariviritys on vain siihen klassinen lisämauste. Kukapa ei olisi nähnyt jotakin sellaista elokuvaa, jossa yksinäinen poliisimies selvittää rikoksia 24-tuntia päivässä, koska mitään muuta sisältöä ei hänen elämässä ole. Näin on myös Antero Mokan tapauksessa.

Harri Boström, jonka roolissa loistaa aina vakuuttuva Taisto Oksanen, on todellinen hiirulainen, joka alkaa ostaa Leila Korhoselta hellyyspalveluita. Hän ymmärtää väärin millaisista palveluista tässä on kysymys, ja seksistä Leilan kanssa tulee hänelle pakkomielle. No, lopulta hänelle ei tietenkään hyvin käy, yleensä pakkomielten riivaamien ihmisten kohtalo on aika julma.

Onneksi poliisimiehelle käy paljon paremmin, ja näytöksessä on onnellinen loppu. Siitä jää tietysti hyvä mieli.

Ryhmiksen isompi näyttämö Helsinginkadulla toimi tilana ihan hienosti, ja täysi katsomo nautti esityksestä varmasti. Musta huumori toimii aina, ja kun myös näyttelijät onnistuivat, niin mielellään tuon 2,5 tunnin esityksen katsoi.


Mr. T.
    

Lauantai-illan nautiskeluja

Mukava lauantai-ilta takana, johon tällä kertaa kuului yksinkertaisen pastaruoan tekeminen ja sen hidas nautiskelu kera parhaan ruokaseuran. Lukemattomista pastavariaatioista keittiöstä lautasille siirtyi Pasta Alfredo klassikko. Tuunasin tuota perusannosta paistamalla siihen mukaan kanafileitä ja lopuksi lisäämällä varrellisia kapriksia. Päälle hieman ruohosipulia, ja annokset olivat siinä.

Hyväähän tuosta taas tuli, mutta jos pastan kastike koostuu voista, kermasta sekä parmesaaniraasteesta, niin eihän se huonolta voi edes mitenkääm maistua. Alkuun tarjoilin rucolasalaattia a´la Mikko, ja sekin toimi taas pitkästä aikaan, kun kerran parempaa rucolaakin alkaa taas kaupoista saamaan.

Juomapuolesta huolehti valkoinen Alsacen Grand Cru Riesling Geisberg 2006, tarkemmin sanoen omaa tuontia Kientzlerin tilakäynniltä. Viini alkoi olemaan jo elinkaarensa loppupuolella, eli hapokkuutta olisi tuon ruoan kanssa kaivannut enemmän. Mutta ei se juomatta jäänyt, sillä ilman ruokaa ja sopivasti jäähdytettynä viini oli vielä aivan mainiota.

Burgereita

Vaikka olemmekin jo useita vuosia onnistuneesti boikotoineet sekä kansainvälisiä että kansallisia burgeriketjuja, niin silloin tällöin nautittuja kotiburgereita ei mikään voita. Eilen illalla oli vuorossa karitsaburgerit sinappiaiolin, chevre-tahnan, maalaisperunoiden, modatun punakaalisalaatin sekä tuoreen piparjuuren kera. Laseihin hyvää, karitsan jauhelihaan sopivaa, italialaista punkkua, ja lauantai-illan nautinto oli siinä.

  

R.I.P.

Hätkähdimme aamuhesaria lukiessamme, Tavastian legendaarinen ovimies Pokla on kuollut. Muistan koko omalta noin 20 vuoden Tavastialla käyntiajaltani Poklan omintakeisen, juuri Tavastian ovelle sopivan tyylin. Tuntui aina niin kodikkaalta saapua keikalle, kun kuuli Poklan jyrisevän käskyn edetä jonossa ja ottaa takkia valmiiksi pois päältä narikkaa varten. Kuka nyt vartioi Tavastian ovia...

Voisin kuvitella, että lähtö tuli tavallaan mieleisellä tavalla. Saappaat jalassa, lempiduunissa. Hänet me muistamme.

Edit. Ohessa vielä linkki Rumban sivuille, jossa tunnetut muusikot muistelevat Poklaa. Emme todellakaan olleet ainoita, jotka miestä arvostivat.

HeliSki@Monte Rosa

Tulipa Italiassa tehtyä elämämme ensimmäinen heliski mäenlasku. Reissu hoidettiin onnistuneesti paikallisen Guide Monterosan italialaisen oppaan, Federico Daricoun johtamana. Heliskipäivää siirrettiin yhdellä, sillä paikallinen myrsky uhkasi tuhota koko suunnitelman, mutta onneksi lopulta saimme upean ja aurinkoisen laskupäivän.

Jännityksestä tutisevin polvin menimme aamutuimaan oppaiden päämajaan, jossa kerrottiin pelisäännöt. Meidän omien offarivarusteiden (piippari, lapio sekä sondi) lisäksi puimme päällemme turvavaljaat ja erityisen lumivyörytilanteisiin suunnitellun "Avalanche Airbag" turvarepun. Kamat päälle, pari hissinousua ja sitten kopteriin. Kopterissa oli omat pelisääntönsä, mutta mun mielestä jo tämä kokemus ja maisemat olivat huikeita. Harmittavasti videokamerassa oli jo tässä vaiheessa muisti täynnä. Noin viiden minuutin nousun jälkeen laskeuduimme paikkaan, jossa Suunto väitti korkeudeksi 3804 metriä. Todellisuus taisi kuitenkin olla lähempänä 4000 metriä, sillä en kalibroinut mittaria ennen lähtöä.

Oppaamme näytti ympäröiviä vuoria, ja kertoi ettei itsekään ollut koskaan tätä reittiä vetänyt, joten laskusuunnitelmaa kysyttäessä hän kohautti olkapäitään ja sanoi "no plans". Syy reittivalintaan oli se, että parin päivän kovan tuulen ja uuden lumen puuttumisen takia, vakioreitti Lyskammin alapuolelta kohti Stafalia oli jo täysin läpilaskettu, eli koskematonta reittiä ei sieltä olisi enään löytynyt. No, tämä ei meitä haitannut, joten siitä vaan oppaan perässä matkaan.

Pääpiirteittäin laskeminen oli aika helppoa, sillä todella jyrkkää ei ollut missään. Haasteita meille suksimiehille aiheutti lumen pinta, eli paikkapaikoin pinta ei kestänyt meidän painoa ja aivan yllättäen suksi upposi lumen sisään. Tällöin yleensä suksi vie miestä eikä päinvastoin.Erityisesti kun tämä tapahtui suksen takaosassa, niin tasapainon kanssa sai olla tarkkana. No, onneksi sieltä löytyi myös mukavaa laskettavaa, vaikka uutta lunta, puuterilumesta puhumattakaan, ei reitiltä oikeasti löytynyt. Mutta kyllähän se aina on kivaa korkkailla mestoja, ja havaita että ketään muita ihmisiä ei ole takana tulossa, vaan kaikkialla on täysin hiljaista.

Ja ne maisemat. Upeaa, kerrassaan upeita näkymiä kaikkialla. Toivottavasti kuvat onnistuvat, niitäkin voidaan tänne jossakin vaiheessa laittaa näkyville. Samoin sää, joka oli täysin aurinkoinen ja hyvin lämmin. Kun olimme päässeet takaisin kylään, niin ensimmäinen ajatus mielessäni oli "Uno birra litro..."

Mutta ehdottomasti kannattava reissu, ja varmasti tuollainen pitää joskus tehdä uudestaan. Statistiikan mukaan laskulle tuli vertikaalia noin 2400 metriä, on se ihan hyvä lukema yhdelle laskulle. Ohessa vielä pari kuvaa, molemmat kuvaruutukopioita, joten laatu voi olla sitä sun tätä.

Reittimme ylhäältä alas, noin suunnilleen siis.

Korkeuskäppyrää by Suunto.