Vaalikoneessa

Tuleviin eduskuntavaaleihin on enään alle kuukausi aikaa, ja jos ennakkosuosikit pitävät pintansa myös 19.4. pidettävässä äänestyksessä, niin kyllähän sitä itse mielipiteini ja arvomaailmaltani olen taas vaikeahkossa paikassa. Nimittäin suurimpien pääpuolueiden ajamat poliitiikat ja arvostukset eivät enään pitkään aikaan ole olleet mieleeni, ja tästä syystä ääneni on säännöllisesti mennyt muualle.

Tulevissa vaaleissa puolueeni on siis ollut selvillä, ja vaalikoneilla hain ainoastaan itselleni mahdollisimman sopivaa ehdokasta. Top-3 ehdokkaat löytyivät helposti, ja lopulta hyvin todennäköisesti tulen antamaan ääneni samalla ehdokkaalle, jolle annoin ääneni vuoden 2012 kuntavaaleissa. Nuorehkolle naiselle siis. Eri vaalikoneiden vastausten perusteella hän on samaa mieltä kanssani 85-87% tarkkuudella. Aivan mainio tarkkuus.

Lopuksi Hesarin vaalikoneen tulostama kuva mun arvomaailmasta. Tämä siis tulee koneeseen antamieni vastausten ja painotusten perusteella. Allekirjoitan tämän tuloksen aivan täysin, sillä testissä oli aivan riittävästi erilaisia kysymyksiä. Tosin musiikkimakuani tai suosikkijoukkuettani ei missään vaalikoneessa kysytty.

  

 

Testissä

Itse olen aina kannattanut säännöllistä testaamista, jolla päästään mittaamaan suorituskykyä. Säännöllisellä tarkoitan 2-3 kertaa vuodessa tapahtuvaa testiä. Pyöräilyssä testimenetelmiä on aika paljon, yksi eniten käytetyistä ja luotettavimmista on FTP-testi. FTP tulee sanoista Functional Threshold Power, ja se tarkoittaa wattilukemaa, jonka pyöräilijä kykenee ylläpitämään 20 minuutin ajan. Se ei siis tarkoita maksimitehoja, joita usein testataan erilaisissa testeissä, sillä näissä testeissä tavoiteltu toiminnallinen pyöritysaika on huomattavasti lyhyempi. FTP:llä on merkitystä pitkissä vedoissa tai vauhtiosuuksissa, joita maantiekisoissa useasti harrastetaan. Maksimitehoja taas tarvitaan irtiotoissa ja loppusuorilla, eli ihan eri tarkoituksissa.

Itse tein ensimmäisen FTP-testini viime vuoden marraskuun puolessavälissä. Tällöin sain teholukemaksi 278 wattia. Olin tuohon lukemaan ihan tyytyväinen. Tein testin Wahoo Kickr trainerilla ja Trainer Road-ohjelmalla. Eilen sitten tein testin uudestaan, ja noudatin testissä tarkalleen samoja menetelmiä kuin viime syksynä. Samoin laitteisto oli sama, joten siinä mielessä nämä testit ovat varmasti vertailukelpoisia. Nyt sain testitulokseksi 296 wattia, eli tulokseni oli parantunut suunnilleen 7%. Olin tähän lukemaan erittäin tyytyväinen, ja suurin syy tuohon on varmasti noudattamani treeniohjelma ja säännöllinen treenaaminen. Nimittäin tässä vaiheessa kautta takanani on jo 1100 kilometriä maantietä, ja jo tässä on huomattava määrällinen parannus viime vuoteen verrattuna.

Ohessa muutama graafi eiliseltä. Kyllä noista saanee selville, että kovasta testistä on kysymys, vaikkakaan ihan äärirajoille ei menty. Itse jouduin yhden kerran 20 minuutin testin aikana hölläämään, jotta sain hieman juotua, ja tietysti tämä näkyy käppyröissä. Samoin yksi vaihtovirhe ja yksi ohjelmallinen virhe mahtui testisuoritukseen, mutta muuten testi sujui hyvin...

Testi näkyy sinisellä ja keltainen kuvaa omaa suoritustani

Faktatietoa 20 minuutin testitapahtumasta

Myös kadenssilla on iso merkitys, oma keskilukemani oli 91.

Sykekäppyrää. Aika koville otti.

Myös Garminin mittari onnitteli mua uudesta ennätyksestäni

1000 km

Siinä se on. Nimittäin vuoden eka 1000 km pyöräilyä on jo takana. Ja jos tarkkoja ollaan, niin tuo lukema tarkoittaa pelkkiä sisäpyöräkilometrejä. Tuohon päälle tulee vielä maastopyöräkilsat. Niitä on tässä kohtaa maaliskuuta takana hieman yli 200 km. Bonuksena vielä sellainen juttu, että ulkomaantiekausi alkaa aivan kohta, siis tänään. Hyvältä vaikuttaa tulevaa kesää ajatellen...

Helmikuun kilometrit

Helmikuu on sitten takana, ja jos katsoo ulos, niin ihan heti ei voisi uskoa että elämme maaliskuun alkua. Lunta ei ole missään, ja mittari näyttää plussaa. Itse en enään mitään takatalvea toivo, vaikka eilen olikin kiva ajella jäisiä polkuja myöten. Lumet ja sorat pois, ja maantielle polkemaan, siinä suurin toiveeni.

Helmikuu meni treenien osalta hyvin. Viikko meni Alpeilla, mutta siitä huolimatta kilometrejä tuli aika hyvin mittariin. Tämä siis fillarin osalta, juoksurintamalla on sitten paljon hiljaisempaa. Maaliskuussa pitää ryhdistäytyä tuollakin sektorilla.

Faktat:

2 kertaa ulkona polkemassa - yhteensä 45 kilometriä, joista 15 km polkuja.
9 kertaa sisällä polkemassa - yhteensä 416 kilometriä
3 kertaa salibandyä pelaamassa - kovaa sykeurheilua, jossa keskisyke treenin jälkeen 135 - 140.

Yhteensä pyöräilyä tänä vuonna takana 884 kilometriä, viime vuonna samalla ajanjaksolla takana oli hieman alle 500 kilsaa, joten parannusta on tullut ihan kivasti. Tästä on hyvä jatkaa, ja alla oleva kuva toimikoon motivaattorina. Tuonne vielä joskus pääsen...

Kyllähän tuolla voisi olla siistimpää kuin autotallissa polkien...

Sisällä polkien - vuosimalli 2015

Ostin ensimmäisen sisätrainerini tammikuussa 2013, ja siitä lähtien olen normaalin ulkoajokauden ulkopuolisen ajan tehokkaasti tuolla autotallissa polkimia pyörittäen viettänyt. Ensimmäisellä harjoittelukaudella treenasin hulluna tunnettuja ja tiukkoja klassikkoylämäkiä, oma tavoitteeni oli saada lisää polkuvoimaa ja kestävyyttä. Muutenkin treenasin enimmäkseen kovilla tehoilla ja korkeilla sykkeillä. No, nuo treenausmuodot ei kyllä mua juurikaan kesän kisoissa auttanut. Toki ajoin kesällä 2013 vasta ensimmäiset maantiekisani, fiksu ryhmäajo ja siellä pärjääminen oli mulle täysin uutta. Samoin maastopuolella tuosta treenaamisesta ei juuri tuntunut olleen hyötyä, tai ainakin kesällä 2013 ajoin huonoimman Tahko MTB:n ikinä. Tahkon isot mäet menivät kyllä ylös, mutta muuten ajo oli heikkoa.

No, vuodesta 2014 olen noudattanut valmentajani tekemiä ohjelmia, ja nyt sisätreenit ovat melkoisesti erilaisia kuin aiemmin. Vuosi 2015 ei ole tuonut tähän menetelmään suuria muutoksia, harjoitustehot ovat kyllä hieman nousseet, mutta ei mitenkään älyttömästi. Näissä ohjatuissa treenijutuissa watti- ja kadenssianturit ovat aivan ehdottomat. Eli primääristi omat sisätreenit ovat tarkkuusmitatulla PK-alueellani tapahtuvia treenejä, tehot ovat normaalisti vuoden 2013 lukemiin verrattuna huomattavasti maltisempia, eli siis yleensä reippaasti alle itselleni mitatun FTP-arvon alapuolella. Ainoa selkeästi kovempia sykkeitä ja tehoja tuottava sisätreeni on säännöllinen vetoharjoitus. Siinäkään ei mennä punaiselle alueelle, mutta kyllä vetotreenin jälkeen tuntee polkeneensa melko rajusti.

Ohessa kuvia ja statistiikkaa viime sunnuntain PK-treenistä. Ohjelma, jota sisätreenauksessa primääristi käytän, on nimeltään Trainer Road. Yleensä käytän sitä omien iLaite-appsin kautta, mutta eilen käytin sen monipuolisempaa Windows-versiota. Osa kuvista ei ole ihan tarkkoja, koska kuvien ottohetkellä oli myös poljettava, joten pahoittelen tätä...

Treeni käynnistynyt. Kevyet tehot, syke sopiva, kadenssi hieman liian alhainen.

No niin, tästä tämä eka työosuus lähtee. Tehot hyvät, samoin syke ja kadenssi.

Eka työosuus takana. Vedin tuohon osuuteen pari omaa virtuaalimäkeä, jotka näkyvät kuvassa korkeimpina käppyröinä.

Treenin kovin piikki. Syke on jo VK-alueella, kadenssi kova, tehot kuvan ottohetkellä jo laskussa. Oikeasti tuossa mäessä tehot olivat noin 230-240 wattia.

Toisen työosan loppu ja vika mäki takana. Kadessi 103 on mulle jo todella paljon.

Kuva sekuntia myöhemmin Garminin mittarista.

Sykkeet vielä hieman liian korkealla, mutta tästä alkaa pitkä palauttelu.

Ohjelma tehty, mutta palauttava polkeminen jatkuu vielä...

Statistiikkaa. Keskiteho 208 wattia, ihan hyvä.

Käytetyt tehot eri aikaväleillä. Best-osio tarkoittaa omia TrainerRoad-treenejäni, joten voin helposti verrata tätä treeniä muihin suorituksiini.

Statistiikkaa Garminista. Sykekäppyrät.

Ja tehokäppyrät.

Lopuksi myös kadenssikäppyrät.

 

Lech, osa 3

Nyt kun meillä on viisi hiihtopäivää takana, niin voi helposti sanoa tuntevansa Lechin ja muiden lähikylien eli Zursin ja Zugin hiihtomahdollisuudet aika hyvin. Sen verran pieni kokonaisuus tänä vielä on. Lisää hiihtomahdollisuuksia on toki tullut vuosi sitten avatun Auenfeldjet gondolin avulla, sillä tämän yhteyden kautta pääsee nyt hiihtämään myös Warthin ja Schrökenin kyliin. Itse kävimme piipahtamassa tuolla Warthissa, siellä oli tarjolla rinnelaskua ja meille pieniä variaatioita niistä. Schröckenissä emme ole käyneet, sieltä kun ei hiihtäen pääse takaisin, vaan pitää ottaa bussi.

Meidän mielestä tämän alueen parasta antia ovat olleet ski-routet. Tämä ei nyt varmaankaan tullut kenellekkään yllätyksenä. Suurimmaksi osaksi nämä yleensä täysin ajamattomat, mutta merkityt, reitit ovat turvallinen ja luvallinen tapa viettää rinteen ulkopuolista elämää. Joskus ski-routen jyrkkyys voi olla aika tiukkaa luokkaa, mutta jos variaatiomahdollisuuksia löytyy, niin aina ollaan näistäkin selvitty. Toki osa näistä reiteistä on kyllä sen verran pahoja, että edes meillä ei ole ollut kanttia lähteä niille, eräälläkin lähtö vaatisi hyvin onnistuneita hyppykäännöksiä jyrkässä ja kapeassa kohdassa, joten se on suosiolla jätetty muille ammattilaisille. Lumitilanne on ski-routejen ja offareiden kannalta hyvin kriittinen. Alkupäivien lumisateet mahdollistivat meille loistavia lasku- ja möyrimispäiviä, mutta näin loppuviikosta ja ilman uusia lumisateita, kaikki ski-routet ja helpot offarit ovat täysin puhkikuluttuja. Tälläistä se on, mutta läheiseen St. Antoniin verrattuna saimme varmasti yhden onnistuneen lisäpäivän noiden mestojen koluamiseen, siellä kaikki tuollaiset ajetaan puhki muutamassa tunnissa.

Toinen Lechin hiihtoon liittyvä spesiaali on kuuluisa Valkoinen Kierros, joka siis kiertää Lechin, Zursin ja Zugin kautta ympyrän. Virallisesti noin 23 kilometriä pitkä kierros sisältää viisi nousua ja viisi laskua, joista yksi lasku on 5 km pitkä Ski-Route 33 Zugin kylään. Heti tähän on sanottava että tuo 33:n ei ole oikeaa Ski-Routea nähnytkään, se on vaan normaalia hieman huonommin ajettu rinne. Mutta punainen ja vauhdikas se on, joten jos sellaisesta tykkää, niin siitä vaan. Bonuksena tuolla on myös kaikki muut rinkiä kiertävät laskijat, joita kyllä piisaa. Me teimme oman valkoisen rinkimme, mutta valitettavasti tuota Ski-Route 33:sta on pakko laskea Zugin kylään. Toki itse menimme rinteiden sivustoja, mutta ei se nyt niin huippua ollut. Paremmat variaatiot löytyivät rinkulan muista osista. Ski-Route 33:n hauskinta antia oli löytää risteysmesta, jossa vuonna 2001 jollakin taisi mennä käsitteet oikea ja vasen sekaisin. Itse se en ollut, mutta useimmat tietävät kenestä tässä puhutaan...

Vielä on siis yksi laskupäivä jäljellä, ja sen me käytämme omasta mielestämme parhaiden mestojen koluamiseen. Uutta luntahan tännekin pitäisi tietysti tulla lisää, sillä plussan puolella olevat lämpötilat sulattavat tuota lumikerrosta todella tehokkaasti, ja nyt kuitenkin eletään viikkoa 7...

Parhaat lumifiilistelykuvat ohessa. Videoitakin on otettu, mutta niiden editointi on vielä kesken, ja myös niiden lataaminen muiden ihmeteltäväksi kestää sen verran pitkään, että se pitää tehdä vasta kotona. Mutta niitä on tulossa!

Rinkulan logo. Tätä oli kyllä helppo seurata, ja tulihan tämä tehtyä jo vuonna 2001...

Oma versiomme rinkulasta oli hitaampi, mutta varmasti kauniimpi ja rauhallisempi.

Jees jees, tuonne mennään ja iisisti. Ja ei tietenkään ajauduta mihinkään mahdottomaan paikkaan.

Lumi oli tässä vaiheessa oikein hyvää, vähän raskasta mutta ei vielä häiritsevästi.

Hoplaa, seuraa mua!

Offareiden jälkeen juomatauko, läheisen mökin kyljessä oli lämpötilamittari, joka kertoi...

Ihan mukaavahan täällä juuri nyt on!

No niin, jatketaan taas. Eihän tätä rinkulaa muuteen saada koskaan tehtyä loppuun.

Hyvää ja nautittavaa fiilistelyä.

Ja vielä parempaa. Lumi oli kyllä sohjoista, mutta ei lainkaan kumpareista, joten ei muuta kuin kaasua...

Ja kyllähän tuolla omalla ringillä pääsi sykkeetkin nousemaan....

Hyvät suoritteet on mukava päättää aurinkoterassille.

Jees jees, sama terassi ja samainen hyvä meininki.

Afterit kylällä Lechin tyyliin, eli ekana hieman kuplajuomaa ja sitten jotakin muuta...

Lechin kuulumisia, osa 2

Kaikkihan sen tietävät, että hyvä ruoka on meidän sydäntä lähellä. Samalla logiikalla haluamme myös lomillamme jatkaa, tosin näissä lyhyemmissä alppiversioissa annamme mieluusti keittiövastuun muualle, ja voimme itse täysin keskittyä vain urheilupuolen nautintoihin. Näin myös täällä Lechissä, eli hotelli Omesberg oli jälleen hyvä osuma. Huippuystävällinen henkilökunta ja maittavat, 4-5 ruokalajin illalliset, takasivat meidän viihtymisen Lechissä. Kovia aftereita ja iltameininkiä Lechissä ei juurikaan ole, mutta me emme niitä mitenkään kaivanneet, pitkän päivällisen jälkeen paras suoritus oli kavuta takaisin omaan huoneeseen ja relaksoimaan siellä.

Ohessa muutamia kuvaotoksia hotellista ja erityisesti hotellin ruokailuista, ainakin meille ruoat ja juomat maistuivat erinomaisesti, joten hehkutukset ovat varmasti paikallaan...

Tervetuloa Lechiin. Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta. Lunta sataa, hyvä hyvä.

Paras ja tehokkain jääkaappi.

Lähibaari, miellyttävä tunnelma ja hyvä tarjooma.

Sama baari ja pipo vuodelta 2002

Vihdoinkin ruokaa. Alkusalaattibuffet.

Seuraavana tarjolla keittoa, tässä tapauksessa hyvää tomaattikeittoa lisukkeilla.

Väliruoka #1

Väliruoka #2

Pääruoka #1, kalaa ja risottoa

Pääruoka #2, pastaa ja kasviksia.

Pääruoka #3, lammasta ja perunakroketteja.

Makea jälkiruoka, aina menussa.

Juustopöytä, melko usein jäi tämä nauttimatta, niin paljon oli tuota ruokaa muutenkin...

Keskiviikkoillan tunnelmaa...

Ja keskiviikkoillan päätteeksi upea ilotulitus