Loman loppu

Kesäloma tuli lopetettua italialaisissa merkeissä. Hyvää viiniä ja kanalasagnea, siinä onnistuneen lauantain resepti. Illan kruunasi upean Biutiful-leffan uusintakatselu, ehkäpä Blu Ray-formaatista johtuen kuva oli paljon terävämpi, joten myös leffan yksityiskohdat jäivät nyt paremmin mieleen...

Ruokaa odotellessa oli alkupalojen vuoro.

Ja edelleen odotellaan...

Vihdoinkin, sanoi eräskin seuralainen.

Turku 2011

Loman loppupuolella piipahdimme tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Parissa päivässä tutustuimme omatoimisesti sekä Ruissalon ulkoilumahdollisuuksiin että keskustan kulttuuri- ja shoppailutarjontaan. Erilaisia ja hauskoja kulttuurikohteita tuli bongattua vaikka mistä. Esimerkiksi Sauna Labin läpinäkyvä sauna Aurajoen rannassa näytti aika hauskalta, samoin erilaiset eläinaiheiset taideteokset ympäri kaupunkia.

Lopullisesta kulttuurivalistuksesta vastasivat paikalliset oppaamme, suuret kiitokset tästä kuuluu sekä Mersulle että Jutolle. Pitkän kulttuurilistan huipentumat olivat Tintå, Mamin ruoat ja Pinellan mojitot. Hieno loppukesän pimenevä ilta kruunasi koko päivän, tähän oli hyvä lomareissu lopettaa.

Vakavaa keskustelua kulttuurista ja illan suunnitelmista.

Relaksaatiota Pinellan terassilla. Upea iltasää ja mukavaa seuraa, mikäs sen parempaa.

Konkreettista taiteen halaamista, kyllä se tästä tajuntaan menee.

  

Lapin taikaa

Ihmeellinen paikka. Viimeksi täällä käydessämme ostimme asunnon. Tällä kertaa taas myimme sen.

Niin, ja perheenlisäyskin päätettiin tehdä. Jepjep, toinen tassukas saapuu ehkä jo tämän vuoden puolella...

Mistäs meille uusi koti. Ehdotuksia?

Levin maastosetit

Lomakiertueella olemme siirtyneet Levin maisemiin. Olimme edellisen kerran käyneet täällä maastopyörillä 2000-luvun alkupuolella, ja silloin täällä ei ollut oikein yhtään järkevää maastoreittiä, vaan ainoastaan pyörän raahaamista tunturikivikossa, tai sitten pururatoja ajellen. Onneksi vajaassa kymmenessä vuodessa tätäkin aktiviteettiä on täällä paljon kehitetty, ja nyt löytyy sekä Levi Bike Park että muutamia XC-ajoon sopivia ympyrälenkkejä.

Ostimme infopisteestä kartan, johon nämä XC-reitit olivat merkitty, ja valitsimme siitä 18 km pitkän Levin kierroksen. Se oli karttaan merkitty sinisellä, eli helpoksi. Osa reitistä oli toki helppoa ja leveää latupohjaa, mutta sen vastineeksi löytyi myös paljon teknistä singleträkkiä, hieno kilometrin pituinen laskupätkä, ja tiukkaa ylämäkeä. Kaiken tämän hyvän vastapainoksi pyöriä sai myös raahata tunturirakassa. Kun pyöriä raahaa ja kantaa 500 metrin verran kivikossa, jossa normaali vaelluskävely olisi myös hankalaa, niin silloin sitä aina miettii kuinka järkevää puuhaa tämä XC-pyöräily on. Onneksi tuota kivikkoa ei ollut kuin tuolla yhdellä pätkällä, ja loppumatka Levin golfkentän maisemissa oli taas hienoa polkuajoa. Ihan hieno ja suositeltava reitti tuo oli, joten mukava fiilis siitä jäi. Mökille tultiin sitten teitä myöten, mäkitreenihän siitä sitten tuli.

Meidän mökki sijaitsee Gondolin lähettyvillä, Ansajotoksen aluella. Vaikka tämäkin mökki on ihan hieno, mutta tässä naapurissa on useita aivan käsittämättömän hienoja ja suuria huviloita. Yksi niistä olisi jopa julkisesti myynnissä, hintapyyntö vaatimaton 1,39 miljoonaa euroa. Pitäisiköhän se ostaa pois, ja muuttaa tänne...

Lopuksi pakolliset kuvaotokset ajoreitiltä:


Levi Bike Park. Lähtöpiste Gondolin yläasemalla. Eritasoisia alamäkireittejä.



"Pienehkö" droppi. Onneksi tuonkin pystyi sivusta kiertämään.

Oikein hyvää polkuajelua, tässä tosin ylämäkeen.

Kivikkoa ja pyörän kantamista sieltä helpommasta päästä.



Poro Carbonara

Kaikille tutun carbonarapastan lappiversio. Pekoni on siis korvattu kylmäsavuporolla. Poron lisäksi sipulia, pari ruokarusikallista creme fraichea, parmesanraastetta, suolaa sekä mustapippuria. Siinähän se. Kananmunaa en itse carbonarassa käytä, mutta klassisesti se siihen tietysti kuuluu.
Helppoa ja hyvää, NamNam.

Iso-Syötteen maastopyöräilyt, osa 2.

Seuraava päivänä tavoitteenamme oli ajaa 25 km pitkä "Pitämävaaran lenkki". Tällekin reitille pääsimme helposti mökin läheisyydestä, ja toivekkaana lähdimme polkemaan kohti Portinojan laavua. Tien 862 ylityksen jälkeen kohtasimme tutut pitkospuut, jotka olivat tutun märkiä ja erittäin liukkaita. Onneksi tällä kertaa pitkospuita oli vain alle 200 metrin verran, joten aika nopeasti olimme taas ihan hyvällä maastoreitillä.

Noin kilometrin ajon jälkeen tuli eteen isompi ongelma. Nimittäin varmaankin sateista johtuen kymmenisen metriä leveäksi kasvaneen "kapean puron" ylitys. Tässä kohtaa pitkospuut olivat myös irronneet naulauksistaan, joten ne makailivat osittain veden alla, kallellaan ja tietysti erittäin liukkaina. Hetkisen ajan pohdiskelimme ylitysmahdollisuuksia, ja erityisesti sitä, kuinka märkänä siitä selviäisi, ja päädyimme kääntämään pyörämme takaisin tulosuuntaan. Jos kyseinen ongelma olisi tullut reitin loppupuolella ja lähellä mökkiämme, niin silloin tilanne olisi ollut toinen. Nyt halusimme vain ajaa enemmän kilometrejä.

Palasimme siis isolle tielle 862, ja sitä pitkin nopeasti kohtaan, jossa tämä samainen ympyräreitti ylittää sen toistamiseen. Tietysti edessämme oli jälleen meidän suunnattomasti rakastamia pitkospuita. Pienessä tihkusateessa niiden pinta oli taas pettävän liukas, joten tunkkaamiseksi ajaminen taas meni. Ja tällä kertaa tätä riitti liki 1,5 kilsan verran. Toki suunnilleen vieressä meni ajotie, mutta kun reitti oli merkattu tätä kautta meneväksi, niin siitä vaan Trekkejä työntäen ja välillä hitaasti ajaen tuokin matka edettiin.

Onneksi tämän jälkeen reitti muuttui oikeasti ajettavaksi. Aluksi nousua liki 500 metriä, ja sen jälkeen mukavaa ajelua Pikku-Syötteen ympäristössä. Kelosyötteelle meidän oli tarkoitus ajaa, mutta tähän mennessä aikaa oli kulunut jo sen verran, että lopulta käännyimme takaisin. Paluumatkahan meni sitten huomattavan nopeasti, alamäkeä oli kiva kunnon vauhdilla päästellä ja pitkospuut kierrettiin ajotien kautta.

Lopulta ajomatkaksi tuli vain 14 kilometriä, joten 9 kilsan maastopätkä jäi tästä reitistä ajamatta. Ehkä joskus toiste tämäkin lenkki tulee ajettua alusta loppuun. Myös tälle reitille pätee samat erityisplussat kuin ekalle reitille, eli merkkaaminen oli taas kerran ensiluokkaista. Muuten reittinä ajamamme pätkät eivät päässeet "Syötteen kierroksen" tasolle, samanlaista singletrakkia tai upeaa ja vaihtelevaa harjumaastoa emme kohdanneet. Tokihan tällä reitillä oli enemmän korkeuseroa, eli yksi melkoisen pitkä nousu ja lasku, mutta silti  kokonaisuutena tälle reitille voin antaa arvosanaksi 7+.

Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä, mukavaa singletrakkia.

Täällä ei voi ainakaan reitiltä eksyä, hyvä niin.

ööh, nämä pitkokset ovat irti, veden alla, vinossa ja todella liukkaita. Tästäkö pitäisi matkaa jatkaa ?

Juu ei, tästä ei sitten pääse ylitse millään. On tainut olla sateinen kesä.

Mr. T.

Iso-Syötteen maastopyöräilyt, osa 1.

Matkalla kohti oikeaa Lappia pysähdyimme Suomen eteläisempänä tunturina itseään mainostavassa Iso-Syötteessä. Paikka valikoitui kohteeksemme lähinnä siitä syystä, että netin tietotoimistojen mukaan sieltä löytyisi hyviä ja valmiiksi merkattuja maastopyöräreittejä. Ja onneksi tämä tieto piti hyvin paikkaansa.

Vaikka säät eivät meitä parhaimmalla tavalla lempineet, vaan sadetta ja kuuroja piisasi jatkuvasti, niin silti lähdimme reippaasti matkaan. Iso-Syötteen Luontokeskuksesta ostimme kartan, johon kaikki kolme ympyräreittiä oli merkitty, ja tällä kartalla luonnossa pärjäsi erittäin hyvin. Ensimmäisenä päivänä ajoimme 17 km pitkän "Syötteen kierroksen", joka oli monelta osin parasta maastopyöräilyä pitkästä aikaan.

Reitti kulki suunnilleen meidän mökin takapihalta, ja etenimme sen suuntaan Riihikumpu-Pytkynharju-Romekangas-Ansapolku-Luontokeskus-Iso-Syötteen ala-asema-mökki. Reitin voi myös ajaa toiseen suuntaan, ja erinomaiset reittimerkinnät helpottavat ajamista ihan kumpaan suuntaan tahansa. Virallisessa kartassa reittiä kuvataan vaikeusasteeltaan helpoksi, mutta itse väittäisin reittiä keskivaikeaksi.

Sateen liukastamilla pitkospuilla ja juurilla meillä meni tuohon kierrokseen hieman alla 3 tuntia, joten keskinopeus ei huimaksi noussut. Meistä molemmat eivät juuri perusta pitkospuillla ajamisesta, joten ensimmäiset 5 km menivät siitäkin syystä melkoisen hitaasti. Jatkuvat vesisateet olivat tehneet myös muita hidasteita/esteitä alkumatkalle, mutta onneksi jatkoimme eteenpäin. 
 
Nimittäin  loppureitti sisälsi erittäin upeaa single-trakkia, vauhdikasta ajoa harjumaisemissa ja lopussa melkoisen teknistä juurien ja kivien kiertoa.  Jos reitin alussa ei olisi ollut niin paljon liukkaita pitkospuuosuuksia ja jos reitillä olisi ollut hieman enemmän korkeuseroja, niin sitten kyseessä olisi ollut täysi kympin reitti. Nyt arvosanaksi voisi antaa 9-, ja erityiskiitokset voidaan antaa reitin merkintään maastossa. Reitin pinkin värisiä neliöitä oli kerrankin riittävästi, ja tiukemmissa paikoissa tai risteyspaikoissa oikea suunta oli vielä erikseen merkitty nuolimerkein. Erittäin hyvää työtä paikallisilta voimilta, tälläisiä ne merkinnät pitäisi aina olla.
 
Seuraavana päivänä ajoimme osuuksia "Pitämävaaran lenkistä", mutta siitä oma kirjoitus myöhemmin. Tässä kuvia tältä reitiltä. Parhaista ajopätkistä ei ole kuvia, niiden aikana nautittiin ajamisen riemusta...

Ihan alkuun hieman haastetta, kengät pois ja kahlaamaan...

Meidän molempien suosikkialusta, liukas pitkospuu.

Teoriassa tämänkin voisi ajaa alas, mutta jos nyt kuitenkin ensin miettisin...

Todellinen käpyreitti, aika hieno ajoalusta.

Tarkka ympyräreitti, ja vielä erinomaisesti merkattu.

 
 
Mr. T.

Barefoot - not naked

Uusimman trendin mukaisesti myös me olemme tutustuneet ns. paljasjalkakenkiin, eli kenkiin joissa ei ole lainkaan mitään vahvistuksia, muokkauksia tai muitakaan tukijärjestelmiä. Kenkien tavoitteena on antaa jalkapohjien hoitaa koko homma, ja kengillä kävely tuntuu suunnilleen samalta kuin kävelisi paljain jaloin. Täsä siis nimi "paljasjalkakenkä".

Meillä on siis käytössä Vivo Barefoot Evo ja Vibram FiveFingers paljasjalkakengät. Molemmilla kävelytuntuma ja pito millä tahansa alustalla on aivan upea, Vivoissa on 4 mm pohjapaksuus (pohja + pohjallinen) ja Vibrameissa tuo lukema on vielä hieman ohuempi. Itse olen myös testannut juoksemista noilla Vivon kengillä, ja ainakin lyhyet matkat niillä toimivat ihan kivasti.

Vivo Barefoot Evo:t ovat ulkonäöltään ihan edustuskelpoiset, ja itse olenkin käyttänyt niitä töissä, vapaa-ajalla ja myös ravintoloissa. Vibramit ovat ulkonäöltään vielä rajummat, joten niiden käyttö rajoittuu enemmän vapaa-aikaan. Vibramien pukeminen jalkoihin on myös haastavampaa, mutta niiden tuntuma maastoon on vielä lähempänä alkuperäistä paljasjalkaideaa kuin Vivoissa.

Molempia kenkiä on saatavilla verkkokaupoista ympäri maailman, nämä yksilöt tulivat meille Englannista.

Vivo Barefoot Evo

Teräsmieheni

Niin se mies meni ja suoritti elämänsä ensimmäisen triathlonin. Aika äijä!

Tähän myös jälkikäteen tuntemuksia itse kisasta. Kuntomatkalle lähti 103 kilpailijaa, joista 2/3 oli miehiä. Varmaankin yli 90%:lla kisaajista oli märäkäpuku päällä, joten meitä ensikertalaisia oli mukana 10-20. Uintimatka oli aivan kamala, avovesiuinti oli sitten aivan eri juttu kuin uiminen lämpimässä uimahallissa. Olemattoman uintitreenaamisen ja parin muun ongelman takia olin viimeinen (103.) joka vedestä nousi ylös, noin 15 minuuttia nopeinta miestä hitaampana.

Täysin betonisoiduilla reisillä lähdin pyörämatkalle, joka alussa tuntui täysin mahdottomalta. Pyörä ei ekoilla kilsoilla tuntunut kulkevan mihinkään, ja reitillä oli tuolla osuudella vielä yksi pitkä ja uuvuttava ylämäki. Sykkeet huiteli 160-170 välillä, ja tuntemus samalla tasolla. Onneksi jalat lopulta aukesivat, ja loput 16-17 kilsaa meni jo huomattavasti paremmin. Viimeiset 5 kilometriä meni jo 9 minuutin pintaan, jota voidaan pitää hyvänä suorituksena sateisella ja liukkaalla kaupunkireitillä. Olin fillariosuuden 77. nopein, eli tässä vaiheessa en enään ollut kisan viimeinen. Toki nopeimmat polkijat olivat tässäkin mua selkeästi nopeampia, mutta keskisarjassa erot eivät enään olleet niin merkittäviä kuin uinnissa.

Viimeisenä lajina oli 5 km juoksu, jonka aikana vesisade oli jo ihan kohtalaista. Edelliset lajit tuntuivat myös tässä suorituksessa, mutta muutamia ohituksia tässäkin tuli tehtyä. Olin juoksuosuuden 71. nopein, ja lopussa tuntui että kovempaakin olisin voinut juosta. Ohituksia tuli tässäkin tehtyä, juoksuvauhtini oli lopulta omaa marathonkisavauhtia, eli 5,40 / km.

Lopputuloksissa olin sijalla 83. Parikymmentä kisaajaa jäi siis taakseni. Absoluuttisesti suurin ja merkittävin tekijä löytyy uintiosuudelta. Fillaroinnissa tai juoksussa ei tälläisillä matkoilla kymmentä tai viittätoista minuuttia toisia kiinni oteta, varsinkin kun tässäkin sarjassa oli mukana muutamia jopa SM- ja PM-tason juoksijoita. Jos tuota uintia saisi parannettua about 200%, niin sitten voisin osallistua toisenkin kerran. Jos taas se ei onnistu, niin duathlon (juoksu + fillarointi) taitaa olla oikeampi kisamuotoni.

Lopuksi muutama kuvaotos a´la Mrs. T. Kovasti hän minua juoksuosuudella kannusti :-) 

Kohtuullisesti mennyt fillarointi takana, enään edessä juoksua vesisateessa. 







Kenkien vaihto, Shimanosta Asics:iin.

Tönkköjalkajuoksua a´la Mr. T.

Loppusuoralla juoksukin jo kulki.

Tässähän se sitten oli. Eka triathlon.

Numeroni ei liene enään epäselvä.

Kisaraaseri hotellihuoneessa.

Hrrr

Toinen meistä pulahtaa tuonne tänään klo 15:30 vieläpä kisamielessä...