Ravintola Spis

Eilinen oli kotikokin vapaapäivä, ja pääsimme nauttimaan Ravintola Spis:in fine-dining illallisesta. Spis on hyvin pieni ja melko huomaamaton ravintola Kasarmikadulla. Paikan ruokafilosofia on korkeatasoinen käsityö, ja pohjoismainen makumaailma. Hyvin pieniä ja kauniita annoksia, joista alla muutamia kuvia.

Kasvikset ovat ravintolassa pääosassa, esimerkiksi maa-artisokkaa, sipulia, mustajuurta sekä porkkanaa oli meidän menussa käytetty hyvin innovaatisesti. Toki menu, jonka sisältöä asiakas ei tiedä etukäteen, sisälsi myös annokset kampasimpukkaa sekä mureaa ja pitkään haudutettua vasikanposkea.

Meidän nauttima lyhyempi maistelumenu sisälsi lopulta 14 annosta, ja mielestäni taidokkaat kasvisannokset olivat menun parhaimmistoa. Erityisesti mieleen jäivät sipuliannokset, kokonaiset ja kuorineen kypsennetyt maa-artisokat sekä porkkana-tähtianis välijälkiruoka. Savustettu mustajuuri toimi myös hienosti. Ravintola oli myös miettinyt annoksiin sopivat viinit valmiiksi, ja viinimäärän sai asiakas itse määrittää. Tämä oli tietysti hyvä idea. Viinit olivat pääsääntöisesti hieman erikoisempia, ja parhaiten jäi mieleen Uusi-Seelantilaisen Pyramid Valley:n riesling, joka sopi erinomaisesti tarjottujen ruoka-annosten kanssa. Lisäksi maistoimme lasilliset tietynlaista kulttimainetta ylläpitävää The Supernational Sauvignon Blanc:ia, mutta ainakin itselleni tuo viini oli pienoinen pettymys. Samoin maistoimme pienet siivut ranskalaista Sauvignon Blanc rypäleestä tehtyä alkuviiniä, eli viinimaailman uusimman muodin mukaista täysin luonnonmukaista viiniä. Se ei kyllä toiminut meille lainkaan, joten annetaan tuon aiheen olla.

Kokonaisuutena Spis tarjosi hienon kokemuksen, ravintolan palveluhenkisyys ja asenne saavat kyllä hyvän arvosanan. Spis ei päässyt oman ykkösuosikkini eli Chef & Sommelierin tasolle, mutta hyvä setti tämäkin oli. Vähän kun he vielä hienosäätäisivät kahden kattauksen aikataulutusta, niin kokonaisuus olisi vielä parempi.

Paluumatkalla pyörähdimme Ravintola Groteskin viinibaarissa, jossa huippusommelier Pekka Koiranen huseeraa silloin kun ei ole työvuorossa Hans Välimäen tähtipaikassa. Viinibaarin tyyli on tietysti rento, ja yllätykseksi myös Koiranen osaa tarjoilla rennolla tyylillä. Ehdottomasti suositeltava paikka tämäkin, pitää käydä uudestaan.  

Ai niin, niitä kuvia. Ohessa kuvia muutamista annoksia. Kuvalaadun takaa Applen puhelin, pahoittelut siitä.

Ihan alkuun sipsejä, tervetuloa.

Alkupalasetti, osa 1

Sipulia monella eri tavalla.

Kampasimpukkaa ja savustettua mustajuurta.

Supernaturaalia Uudesta-Seelannista

Nyt jo jälkkäriä, osa 3

Mont Ventouxin valloitus

Tämä "Provencen jättiläisenä" tunnettu vuori sijaitsee Etelä-Ranskassa, ja sen ajaminen ylös on yksi fillarimaailman klassikoista. Ehkäpä Alpe d´Huex on vielä tunnetumpi, ja kenties vielä rajumpi.
Ventouxin erityispiirre on siellä vaikuttavat olosuhteet, kova Mistral-tuuli joko vastaan tai sivusta ja ei tietenkään yhtään tasaista kohtaa. Samoin nousun lähtöpisteessä Bedoinin kaupungissa voi olla hyvin kuuma, joten haasteita tuon ajamiseksi riittää monelta eri kantilta.

Vuorinousun strategiset mitat ovat 21 km pituutta, 1565 nousumetriä, keskijyrkkyys 7,6%, maksimijyrkkyys 10,5%. Tour de Francella tämä nousu on yksi klassikoista, viimeksi viime vuonna ja taas tänä vuonna tämä HC-kategoriaan kuuluva nousu on ohjelmassa. TdF:llä huippukuskit ajavat tämän suunnilleen tuntiin ylös, mutta tokihan heillä on ennen tätä ollut ohjelmassa sellainen 140-150 kilsaa muuta kisa-ajelua... 

No, tuolla autotallissa ei ollut tietoakaan tuulista, kuumuudesta tai kisakumppaneista, joten ei muuta kuin yksin matkaan. Reitti käynnistyy loivalla 3,2% nousulla, joka on pientä lämmittelyä tulevaan. Muutaman kilsan jälkeen jyrkkyys on kasvanut jo yli 5% lukemaan, ja yli 80 kadenssin pitäminen nostaa keskitehoja 350 watin hujakoille. Tiedän että tuollaisia lukemia en kovin pitkään kestä, joten jo tässä vaiheessa meikäläinen vaihtoi jo pienen eturattaan päälle, jolloin tehot putosivat 310-320 watin lukemiin. Samalla tietysti vauhti putosi. Tapponousu alkaa hieman kuuden kilometrin jälkeen. 9,5% jyrkkyys hyydyttää. Ja samaa riittää aivan huipulla sijaitsevaan maaliin saakka. Takana iso ratas ja edessä pieni ratas ja silti kadenssin pitäminen edes 80:n hujakoilla on itselleni todella kovan työn takana. Kovat kuskit pyörittävät aina 90-100 nopeudella, mutta syytetään heitä ainakin paremmasta kalustosta, ja ehkäpä he ovat myös kovempia kuskeja kuin minä.

Eka lyhyt tauko 11 km kohdalla, ei vaan pysty pitämään riittävää kadenssia yllä. Ja takaisin satulaan, matka jatkuu. Jyrkkää, jyrkkää ja vielä kerran jyrkkää. Sykkeet ovat yli jatkuvasti yli 160:n, joten aika kovilla ollaan. Tosin jos kyseessä olisi kisatilanne, niin sitten mentäisiin vielä kovemmilla sykkeillä. Seuraava tauko 15 km kohdalla, 1 min kuluttua takaisin satulaan. Enään 5 km jäljellä. Viimeinen lyhyt tauko 18,5 km kohdalla. Lopussa sikajyrkkä maalinousu, mutta vikat 300 metriä ylämäkeen vedän niin kovaa kuin jaksan. Ja lopulta olen maalissa. Tämä on siis nyt tehty. Aikaa tuohon nousuun meni 1 tunti ja 17 minuuttia.

Olihan aika kova treeni, ja luonnollisesti autotallissa ajaminen ei ole sama juttu kuin luonnossa, mutta kyllähän tuosta jonkin käsityksen saa. Ohessa statistiikkakäppyrät, ja tietysti muutama oikealta reitiltä otettu kuva. Tuo olisi kiva joskus ajaa oikeasti ylös...

Statistiikat fillarista

Ja datat Suunnosta

Lisää faktaa mittarista

Mäen profiili, on se jyrkkä.

Iisiä alkuun, tosin tämäkin on yli 3% nousua.

Lisää kierroksia koneeseen.

No niin, nyt se testi alkaa.

Lisää jyrkkyyttä.

Melkein maalissa, mutta silti neljä kilsaa jäljellä.

Nousussa kuolleen brittipolkijan muistomerkki, maaliin 1 km.

Huipulla. Ja maalissa. Ei vähään aikaan uudestaan.

Social Food

Kävimme perjantailounaalla helmikuussa Käpylään avatussa Social Food lounasravintolassa. Ravintolan puuhamiehinä toimivat vuoden 2012 MasterChef Mika Tuomonen, ja vuoden 2013 MC-kisassa kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet Aki Keskitalo ja Lauri Skyttä.

Paikka on aivan huomaamaton, kerrostalon alakerrassa toimiva ravintola, joka on siis auki vain lounasaikaan. Paikan maine, eli lähinnä ruoan laatu ja palvelu, on jo ehtinyt kiiriä Käpylää pidemmälle, sillä yleensä istumapaikat ovat hieman kortilla. Oikeuksia paikalla ei ole, ja kun Suomessa ei "bring your own wines" ole mahdollista, niin vedellä mennään. Lounasaikaan tuo ei varmasti ketään haittaa.

Koska olimme raakamakkaroista tunnetun Mikan kotikentällä, niin tietysti niitä piti itsekin maistaa. Ja voin sanoa että paikan bradarit olivat aivan erinomaisia. Makkaraiden lisukkeena tarjottiin yksinkertaista hapankaalia ja karkearakeista sinappia. Lisäksi alkuun itsetehtyä leipää, ja hyvää juurisellirikeittoa. Siinähän se, suorastaan erinomainen setti.
Jälkiruokana oli pienet juustokakut ja kahvia. Hauskaa oli että jälkiruoan hinnan sai asiakas itse päättää, itse lounas maksoi normaalit 8,70 €.

Palvelu oli hyvää, ystävällistä ja nopeaa, siitä täydet pisteet. Lisäbonuksena myös kotiin sai ostaa heidän omaa leipäänsä, ja tokihan yksi patonki lähti meidän mukaamme.

Kaikkiaan erinomainen kokemus, voimme suositella.

Yksinkertaista, mutta hyvää.

Pienet jälkkärit

Tahko MTB 2013

Juuri ilmoittauduin mukaan tämän vuoden tärkeimpään maastokisaan. Tänä vuonna noita Kinahmin ja El Granden haasteita mennään numerolappu pyörään kiinnitettynä koluamaan kuudennen kerran.

Vuosi vuodelta tuo tapahtuma kasvaa isommaksi, itse olin jo liki 800:s kisaan ilmoittautunut. Oma matkani on siis klassinen 60 km, loppuaikatavoite on asetettu sinne 4 tunnin hujakoille, joten 29.6. klo 09:20 startataan.

6.7 on maaginen luku

Ainakin pyöräilyssä, jos uskotaan italialaista lääkäriä Michele Ferraria, joka nykyisin on lähinnä tunnettu 1990- ja 2000-luvun kattavasta dopingohjelmastaan Lance Armstrong:in ja muiden parissa.

Mitä tuo luku 6.7 sitten tarkoittaa ?

Ferrarin mukaan pyöräilyssä paras kyvykkyyden mitta on watti per kilogramma, eli tuotetun voiman määrä jaettuna ajajan painolla. Jos siis pyöräilijä kykenee keskimäärin tuottamaan 6.7 W / kg, niin hänellä on mahdollisuus voittaa Tour de France tai vastaava vaativa kilpailu.

Nykyisin tuollaisiin lukemiin, joka esimerkiksi 70 kiloa painavalla pyöräilijällä tarkoittaisi 469 watin keskitehoja, ei juurikaan enään päästä. Taitaapi olla niin, että nykyiset ja entistä tarkemmat doping-testit ovat hieman pienentäneet noita teholukemia, vaikka kyllähän ne vieläkin huippukuskeilla ovat melkoisia. Tästä esimerkkinä vuoden 2012 TdF:n voittajan, Bradley "Wiggo" Wigginsin, lukemat eräässä pitkässä ja jyrkässä (8,5%) nousussa: 6,47 W / kg. Wiggo on 190 cm pitkä ja painoa miehellä on hulppeat 69 kiloa.

Itselläni keskitehot jyrkissä ja pitkissä nousuissa huitelevat 300 watin yläpuolella, paras saavutukseni taitaa olla 319 wattia. No, kun tuon lukeman jakaa nykyisellä ja tietysti aivan liian suurella ajajan painolla, niin maagiseksi lukemaksi saadaan 3,8 W / kg.  Jos haluaisin että tuo lukema alkaisi nelosella, niin painoa pitäisi pudottaa yli viisi kiloa. Tuskin onnistuu, valitettavasti.

Lopputulos on siis se, että näköjään en tule koskaan voittamaan TdF:ää tai mitään muutakaan yhtä vaativaa pyöräkilpailua. Tähtään siis pienempiin ja ei niin vaativiin kisoihin kuten Tahko MTB ja jotkut muut.

Ulkokauden avaus

Lupausten mukaisesti avasin ulkopyöräilykauden tänään. Tämähän ei ole mikään suuri ylpeilyn aihe, sillä talvipyöräilyä ei tänä talvena tullut oikeastaan tehtyä lainkaan. Ensi vuonna asiat ovat toisin, lupaan sen.

No, matka käynnistyi Luukin lähellä sijaitsevalta Halkolammen parkkikselta. Lämpötila oli sellainen pari astetta plussan puolella, joten ajovarustuskin oli aika talvinen. Olin päättänyt ajaa lenkin pelkkiä teitä myöten, ja olosuhteista johtuen alla oli 29-tuumaisilla nappularenkailla varustettu Spessu.
Tietenkin maantiepyörä olisi ollut nopeampi, mutta ainakin Velskolan pikkutiellä oli vielä aika säännöllisesti jäisiä kohtia ja pyörätiet olivat täynnä sepeliä, joten 23 millisillä olisi ajo voinut loppua useita kertoja ennen kotia.

Ajo sujui ihan hyvin, ja jotenkin jaloissa tuntui että ei sitä ihan turhaan ole tuolla autotallissa hikoiltu. Mitään suuria mäkiä ei reitillä ollut, mutta ainakin nuo mäet menivät aika kepeästi ylös. Toivottavasti trendi pysyy samanlaisena tai jopa kehittyvänä myös jatkossa.

30 ajokilometrin jälkeen olin onnellisesti kotona. Ehkä kymmenisen minuuttia ja kolmisen kilometriä olisin säästänyt, jos lopussa olisin uskonut reittiä mitä Garmin Edge 800 mulle kovasti ehdotti. Mutta ei, mun mielestä meille kotiin ei pohjoisen suunnasta tultaessa kannata ajaa Silvolan kautta, vaan jotakin muuta kautta. Ja tämä jokin muu reitti näkyy oheisessa kartassa ihan kunnon sekoiluna. Lopulta päätin uskoa tuota gepsiä, ja palasin kotiin sen avustamana.

Ajofaktat löytyvät Garminin palvelusta, ja oheinen kuva on myös kyseisen valmistajan BaseCamp-softasta napattu.

  

Kuukauden viinivinkki

Tähän aikaan keväästä on yleensä tarjolla kahta huippuluokan ruokaraaka-ainetta, josta innokas kotikokki tekee vaikka mitä hyvää: kotimainen tuore karitsa ja tuoreparsa.

Valitettavasti parsakausi on kaikkialla euroopassa hieman myöhässä, ja ainakaan itse en vielä ole vuoden 2013 versioita maistanut, joten palaan siihen vaikkapa seuraavassa viinikirjoituksessa.

No, onneksi tuoretta kotimaista karitsaa saa nykyisin läpi vuoden, joten viimeistään nyt kannattaa unohtaa ne vanhat mielikuvat villasukan makuisesta lampaasta. Samoin suositan esimerkiksi Uuden-Seelannin pakastelampaan jättämistä sinne kaupan pakastealtaaseen. Tuoretta kotimaista karitsaa saa säännöllisesti esimerkiksi Käpylän huippuhyvästä K-Supermarket Mustapekasta tai sitten enemmmän hifistellen Anton & Antonista.

Miten ylläoleva sitten liittyy kuukauden viinivinkkiin ?

No, vaikkapa siten, että karitsa on maultaan huomattavasti nautaa miedompaa, joten myös viiniä valittaessa tämä kannattaa ottaa huomioon. Itselläni on varastossa ja mielessäni useitakin hyviä viinejä karitsalle, mutta tällä kertaa vinkkinä päädyin hieman vähemmän tunnettuun espanjalaiseen.

Mencia-rypäleestä valmistettu Petalos 2010 on tuoksultaan multainen ja hieman savuinen. Ehkäpä joku löytää tuoksusta myös sitä tunnettua tallintaustaa. Maku on taas nuorekas ja marjainen, eli karhunvatukkaa ja mustaherukkaa löytyy. Myös mausta löytyy hieman savua ja näin nuoreksi viiniksi hyvä ryhti. Kokonaisuus on mielestäni oikein hyvä, ja pitkään suussa maistuva jälkimaku kruunaa tämän viinin. Tätä viiniä löytyy Alkosta, ja tiskiin pitää laittaa 16 euroa. Suosittelen.

Tälle viinille paras ruokakombo on mielestäni se karitsa tai lammas. Joko fiinimpänä ulkofileenä, tai sitten vaikkapa pitkään haudutettuna lampaanpotkana. Näille molemmille kaveriksi kotimaisia uunikasviksia ja fileelle jokin kevyt kastike, niin hyvä kokonaisuus on kasassa.

Pääsiäistunnelmia, osa 1

Pääsiäinen meni jo, mutta blogitekstejä en sen osalta ole vielä ehtinyt kirjoitella.
Rauhallista ja miellyttävää yhdessäoloa kotona, siinäpä se meidän pääsiäinen taas oli.
Hyvä ruoka ja ruokiin sekä tunnelmiin sopivat juomat kuuluivat myös kuvioon.
Jokunen tunti tuli siis keittiössä vietettyä aikaa, mutta en nyt sanoisi että mitenkään liikaa olisi tullut siellä puuhattua. Hyvät sesongin raaka-aineet ja omaa taitotasoa peliin, niin lopputulos oli ainakin meidän mielestä hyvinkin onnistunut, ihan alusta loppuun saakka.

Lopuksi kuvia. Ohessa siis muutama kuva pääsiäiseltä, nämä tarkemmin sanottuna kiirastorstailta.

Lasissa myös punaista kuplajuomaa Italiasta, spesiaalijutun takia.

Oheisen kuvan kaikki ruokalajit by Anne, pääkokin vapaapäivä.

Fillaritreenit

Treeniohjelmani eka osa on sitten tehty. Ohjelma perustui kolmeen viikkoharjoitukseen, ihan alussa treenit olivat lyhyempiä ja lopussa sitten vedettiin jo pidempään. Kaikki tämä tuolla autotallissa ajettuna, yhteenä takana on noin 520 ajokilometria, jota pidän ihan kelpolukemana.

Seuraavassa ohjelmassa ajoajat vain pitenevät, ja myös monipuolistuvat. Valitettavasti kevät on useita viikkoja myöhässä, joten ulkoajotreenien aloittaminen tuolla maantiepyörällä pitää valitettavasti jättää myöhemmäksi, tiet ovat vielä liukkaita ja täynnä killerisepeliä, joten itse en ainakaan tuonne vielä 23 millisillä lähde tuskailemaan. Eli autotallissa jatketaan.

Ohessa vielä käppyröitä viimeisestä testiajosta. Testi koostui 3 * 12 km aika-ajosta, jossa jokaisen kierroksen piti olla edellisistä nopeampi. Tuohon 12 km matkaan sisältyi 8 kpl 300 metrin nousuja, joiden jyrkkyys oli aina 2,7%. Näiden tarkoitus oli tietysti nostaa sykettä. Testit menivät ihan hyvin, ja pääsin tavoitteeseeni, eli viimeinen kierros oli kaikkein nopein. Se oli myös sitä rasittavuudeltaan, kuten käppyröistä voi helposti havaita. Onneksi parin viikon takainen flunssa ei enään lainkaan haitannut, joten testin pystyi tekemään rauhallisin mielin. Toki sairastelun aikana menetin 3-5 treenikertaa, mutta tiedä sitten miten nuo olisivat tuloksissa näkyneet.

Teen saman testin vielä parin viikon päästä uudestaan, katsotaan sitten miltä numerot silloin näyttävät. Nyt niihin käppyroihin...

PTE 3.4 eli ihan kohtuullinen rasite, mutta lopputulokset laittoivat hymyn naamalle.

Rasittavuuden lisääntyminen näkyy näissä käppyröissä hyvin, samoin 300 metrin mäennyppylät. Ajojen välissä aina pieni tauko.

Treeniohjelma. Keskellä ruskealla flunssan vaikutus.

Kolmen testiajon vertailua keskenään, tässä nopeusvertailua.

Ja tässä voimavertailua.

Ja lopuksi kadenssivertailua.

Voittoja ja valheita

Tuo on siis Tyler Hamiltonin juuri suomennetun paljastuskirjan nimi. Viime syksynähän tuo kirja originaalisti ilmestyi, ja tuon kirjan paljastukset ovat rujoa luettavaa maantiepyöräilyn pimeästä puolesta.

Pyöräilyn olympiavoittaja Tyler Hamilton tunnetaan parhaiten Lance Armstrongin pitkäaikaisena apukuskina, joka toimi tärkeänä osana eräässä maantiepyöräilyn suurimmissa huijauksista. Nimittäin Lancen ja tiimiensa säännöllisessä dopingohjelmassa.

Koska en ole kirjaa vielä lukenut, vaan ainoastaan hieman selaillut, niin en vielä pysty sanomaan onko teos hyvä vai huono. Mutta dopingohjelman olemassaolon ja käytön laajuuden se kyllä aukottomasti kertoo. Samoin menetelmien ammattimaisuuden. Kyllä Suomen hiihtopuolen sekoilut Lahdessa on todellista amatööripuuhastelua Lanceen ja muihin dopingammattilaisiin verrattuna.

Ei Lance ja kumppanit tietenkään pelkän dopingin takia maailman vaativimpia pyöräkisoja voittaneet, kyllä miehet todella paljon treenasivat ja olivat ääriyksilöitä monellakin tavalla, mutta eri dopingaineiden taitavan käytön avulla he lopulta pääsivät näihin huimiin lopputuloksiin. 

Ja lopuksi, en todellakaan usko että Lance ja kumppanit olivat tai ovat ainoita pahiksia maantiepyöräilyn puolella. Melkein tekisi mieli sanoa että jokainen Top-20 luokkaan kuuluva kisakuski käyttää varmasti jotakin kiellettyä tehoainetta, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Giro d´Espoo

Ilmoittautuminen ekaan maantiekisaani on sitten tehty. Kolmenkympin keskariryhmässä lähden ajamaan, katsotaan sitten mikä tilanne on 111 kilometrin jälkeen. Kyllä kai nuo tunnit trainerin kanssa tuolla autotallissa on jotain positiivista omaan ajamiseeni tuonut, mutta luonnossahan tuo sitten nähdään.