Tähän aikaan keväästä on yleensä tarjolla kahta huippuluokan ruokaraaka-ainetta, josta innokas kotikokki tekee vaikka mitä hyvää: kotimainen tuore karitsa ja tuoreparsa.
Valitettavasti parsakausi on kaikkialla euroopassa hieman myöhässä, ja ainakaan itse en vielä ole vuoden 2013 versioita maistanut, joten palaan siihen vaikkapa seuraavassa viinikirjoituksessa.
No, onneksi tuoretta kotimaista karitsaa saa nykyisin läpi vuoden, joten viimeistään nyt kannattaa unohtaa ne vanhat mielikuvat villasukan makuisesta lampaasta. Samoin suositan esimerkiksi Uuden-Seelannin pakastelampaan jättämistä sinne kaupan pakastealtaaseen. Tuoretta kotimaista karitsaa saa säännöllisesti esimerkiksi Käpylän huippuhyvästä K-Supermarket Mustapekasta tai sitten enemmmän hifistellen Anton & Antonista.
Miten ylläoleva sitten liittyy kuukauden viinivinkkiin ?
No, vaikkapa siten, että karitsa on maultaan huomattavasti nautaa miedompaa, joten myös viiniä valittaessa tämä kannattaa ottaa huomioon. Itselläni on varastossa ja mielessäni useitakin hyviä viinejä karitsalle, mutta tällä kertaa vinkkinä päädyin hieman vähemmän tunnettuun espanjalaiseen.
Mencia-rypäleestä valmistettu Petalos 2010 on tuoksultaan multainen ja hieman savuinen. Ehkäpä joku löytää tuoksusta myös sitä tunnettua tallintaustaa. Maku on taas nuorekas ja marjainen, eli karhunvatukkaa ja mustaherukkaa löytyy. Myös mausta löytyy hieman savua ja näin nuoreksi viiniksi hyvä ryhti. Kokonaisuus on mielestäni oikein hyvä, ja pitkään suussa maistuva jälkimaku kruunaa tämän viinin. Tätä viiniä löytyy Alkosta, ja tiskiin pitää laittaa 16 euroa. Suosittelen.
Tälle viinille paras ruokakombo on mielestäni se karitsa tai lammas. Joko fiinimpänä ulkofileenä, tai sitten vaikkapa pitkään haudutettuna lampaanpotkana. Näille molemmille kaveriksi kotimaisia uunikasviksia ja fileelle jokin kevyt kastike, niin hyvä kokonaisuus on kasassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti