Treeniohjelmani eka osa on sitten tehty. Ohjelma perustui kolmeen viikkoharjoitukseen, ihan alussa treenit olivat lyhyempiä ja lopussa sitten vedettiin jo pidempään. Kaikki tämä tuolla autotallissa ajettuna, yhteenä takana on noin 520 ajokilometria, jota pidän ihan kelpolukemana.
Seuraavassa ohjelmassa ajoajat vain pitenevät, ja myös monipuolistuvat. Valitettavasti kevät on useita viikkoja myöhässä, joten ulkoajotreenien aloittaminen tuolla maantiepyörällä pitää valitettavasti jättää myöhemmäksi, tiet ovat vielä liukkaita ja täynnä killerisepeliä, joten itse en ainakaan tuonne vielä 23 millisillä lähde tuskailemaan. Eli autotallissa jatketaan.
Ohessa vielä käppyröitä viimeisestä testiajosta. Testi koostui 3 * 12 km aika-ajosta, jossa jokaisen kierroksen piti olla edellisistä nopeampi. Tuohon 12 km matkaan sisältyi 8 kpl 300 metrin nousuja, joiden jyrkkyys oli aina 2,7%. Näiden tarkoitus oli tietysti nostaa sykettä. Testit menivät ihan hyvin, ja pääsin tavoitteeseeni, eli viimeinen kierros oli kaikkein nopein. Se oli myös sitä rasittavuudeltaan, kuten käppyröistä voi helposti havaita. Onneksi parin viikon takainen flunssa ei enään lainkaan haitannut, joten testin pystyi tekemään rauhallisin mielin. Toki sairastelun aikana menetin 3-5 treenikertaa, mutta tiedä sitten miten nuo olisivat tuloksissa näkyneet.
Teen saman testin vielä parin viikon päästä uudestaan, katsotaan sitten miltä numerot silloin näyttävät. Nyt niihin käppyroihin...
|
PTE 3.4 eli ihan kohtuullinen rasite, mutta lopputulokset laittoivat hymyn naamalle. |
|
Rasittavuuden lisääntyminen näkyy näissä käppyröissä hyvin, samoin 300 metrin mäennyppylät. Ajojen välissä aina pieni tauko. |
|
Treeniohjelma. Keskellä ruskealla flunssan vaikutus. |
|
Kolmen testiajon vertailua keskenään, tässä nopeusvertailua. |
|
Ja tässä voimavertailua. |
|
Ja lopuksi kadenssivertailua. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti